Smash Court Tennis Pro Tournament 2

Kaikki hieman paremmin kuin aikaisemmin

Jatko-osana Smash Court Tennis Pro Tournament 2 puoltaa paikkaansa tekemällä kaiken edes hieman paremmin kuin edeltäjänsä. Varsinkin grafiikkaosastolla kehitys on merkittävää. Grand Slamin voi voittaa ihan oikeissa turnauksissa, sillä Ranskan avoimet on saatu nyt paikalleen. Tärkeää on myös, että pelaajat ovat taas ajan tasalla. Tosin tämä on tehty hieman ylimalkaisesti, sillä esimerkiksi venäläisistä naispelaajista mukana on jo aktiiviuransa päättänyt Anna Kournikova, mutta miesten puolelta seurueesta puuttuu ATP-listaa ylivoimaisesti johtava Roger Federer. Kahdeksan mies- ja naispelaajaa on kuitenkin tarkemmin ajatellen aika vähän. Pelaajilla on erityisominaisuudet, joita he pyrkivät käyttämään mahdollisimman paljon. Roddick pamauttaa ykkösiä pelottavan kovaa, jolloin pelaajan refleksit ovat koetuksella. Ominaisuuden yksipuolinen hyödyntäminen kääntyy lopulta itseään vastaan, sillä esimerkiksi voimapelaajat pelaavat itsensä läkähdyksiin pidemmissä peleissä. Tuolloin alkaa metka hevosen hirnuntaa muistuttava pärskintä, kun hapoilla oleva pelaaja yrittää viimeisillä voimillaan lyödä tappolyöntejä.

Smash Court Tennis Pro Tournament 2:ssa voi parhaimmillaan neljä pelaajaa ottaa multitap:n avulla toisistaan mittaa nelinpelissä. Moninpeli on varsin hauskaa, mutta tasoerot tulevat esille turhankin helposti ja otteluista tulee yksipuolisia. Toisaalta tasaiset pelit ovat erittäin herkullisia, joten jos tasaväkistä seuraa löytyy, niin Smash Court Tennis Pro Tournament 2 on erittäin hyvä vaihtoehto illanviettoon. Moninpelimuodoista yksi mielenkiintoisimmista on nelinpeli konetta vastaan samalla puolella. Nelinpelin taktisuus on sen verran vaikeasti hahmotettava asia, että tekemistä riittää muutamaan sessioon, jotta kentällä saataisiin edes jotain järkevää aikaiseksi.

Yksinpelimuodoista uramoodi on mielenkiintoisin. Tuolloin pelaaja kehittyy otteluiden ja harjoittelun myötä vähitellen kohti maailman huippua. Siinä hommassa riittää sarkaa pitkäksi aikaa, vaikka ura näyttää välillä jumittuvan paikoilleen. Pelimuodossa voi valita, pelaako normaaleja muutaman pelin yhden erän otteluita vai moodia, jossa pelataan vain otteluiden käännekohdat. Jälkimmäinen vaikuttaa aluksi toimivalta, mutta perinteinen malli vie lopulta voiton. Uramoodin ongelmana on, että ura ei etene tasaisesti, vaan hirmuisilla hyppäyksillä. Pelin ja pelaajan kehittyessä käy yleensä sellainen ilmiö, että kaikki tietyn tasoiset pelaajat kaatuvat helposti, kun taas heitä paremmat vastustajat antavat armotta turpaan. Tämä toistuu, kunnes viimeinen kynnys on voitettu, ja kaikki maailman pelaajat ovat täysin armoillasi.

Muita yksinpelimuotoja ovat arcade, näytöspeli ja käsittämätön katsojamoodi. Jälkimmäisessä peliä seurataan ulkopuolisena, mutta tuolloin tavallaan manageroidaan pelaajaa antamalla tälle ohjeita, millä tyylillä hänen tulee pelata. Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi tilaisuuden tullen verkolle ryntääminen tai takalinjalla pysytteleminen.

Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset; kapulasta löytyy nappulat ylä- ja alakierteille ja tappolyönnille. Lob ja etukentälle pudotus ovat saman napin takana, mikä saattaa aluksi aiheuttaa koomisia tilanteita. Näiden lisäksi pelaaja voi käyttää olkanappiin sijoitettua ryntäysominaisuutta tiukan paikan tullen. Oikean nappulan valitseminen on siis kohtuullisen helppoa, mutta tärkeämpää onkin painalluksen ajoitus ja lyönnin suuntaus. Suuntaus tapahtuu lyöntiä suoritettaessa, sen jälkeen kun pelaaja on "lukkiutunut" paikalleen. Suuntausta tulee helposti ennakoitua, jolloin pelaaja yleensä juoksee väärään suuntaan. Ajoitus onkin sitten luku erikseen ja samalla tärkein osa peliä. Lyönnit karkailevat pitkiksi tai jäävät tappoetäisyydelle, jos ajoitus on pielessä. Vastaavasti hyvin ajoitettu lyönti suuntautuu haluttuun paikkaan. Valitettavasti pelaajat ovat tosielämää varmempia lyönneissän. Pallot jäävät verkkoon tai menevät rajoista yli liian harvoin. Syöttötyöskentely on myös aivan liian helppoa, sillä varmana kakkossyöttönä voi läjäyttää vastustajaa kohti reilua kahtasataa. Toisaalta on miellyttävä huomata, että pelissä pisteen ratkaiseva lyönti tulee valmistella huolellisesti, kuten oikeassakin tenniksessä. Tämä onnistuu vastustajan liikuttellulla sopivaan paikkaan samalla kytäten sopivaa vastausta tai pamauttamalla vastustamaton ykkössyöttö.

Pelin alkuun pääsee varsin nopeasti. Turhautuminen saattaa kuitenkin olla edessä varsin pian, sillä lyöntirepertuaari on yleensä aluksi varsin niukka. Varsinkin tappolyönnit tuottavat tuskaa. Vaikeustason säätely auttaa asiaa, mutta helpoimmilla vaikeustasoilla koneen peli ei enää muistuta oikeaa tennistä. Parempi vaihtoehto on pitää vaikeustaso kohtuullisena ja käydä harjoitusmoodin avulla läpi eri lyöntien vahvuuksia ja heikkouksia.

Grafiikan osalta peli on kehittynyt huimasti edellisestä versiosta. Tällä kertaa grafiikka on selkeää ja yksityiskohtataso on sopiva. Yleisö on tutusti pahvista veistetyn näköistä, mutta se ei paljon peliä haittaa. Toinen lähinnä huvittava seikka on joidenkin naispelaajien poninhännät, jotka tuntuvat olevan rautalangalla jäykistettyjä. Perusasiat ovat hyvässä kunnossa valaistusefektit mukaanlukien. Kentät ovat miellyttävästi mallinnettuja ja poikkeavat toisistaan realistisesti. Yksityiskohdista hyödyllisin on pallon osumakohdista kenttään jäävä jälki, jonka avulla pelaaja voi tarkkailla tuomareiden työskentelyä.

Kuvakulmia on käytössä kiitettävä valikoima. Niistä käytännöllisin on takaa kuvattu korkeampi vaihtoehto. On käsittämätöntä, että valittavana ei ole alusta saakka lukittua kuvakulmaa, jolloin pelaaja on aina lähinnä kameraa. Tämä kuvakulma avautuu peliä pelattaessa ja samalla pelin vaikeusaste laskee huomattavasti, kun kasvot kameraan päin ei tarvitse enää pelata.

Pelin musiikit eivät ole onneksi yhtä raivostuttavat kuin edeltäjässään, jossa luultavasti tavoiteltiin palkintoa pelihistorian naurettavimmilla ralleilla. Linja tosin muistuttaa edelleen tästä karkeudesta, sillä suurin osa taustamelusta on rauhatonta kikkastelutavaraa. Myöhemmin aukeava klassista musiikkia sisältävä tunnelmapala on myös erittäin hupaisan huonosti kontekstiin sopiva. Taustamusiikit saa onneksi pois päältä, eikä tennisotteluiden taustalle välttämättä mikään musiikki sovikaan. Perinteisesti pallon aikana ollaan hiljaa, ja pelin tauottua annetaan suosionosoitukset. Näin on myös tässäkin pelissä ja mukana on tietenkin myös muutama häirikkö, jotka toistelevat samoja fraasejaan.

Pelin käytettävyys on kohdallaan. Valikot ovat selkeät, ja säädettäviä seikkoja on sopiva määrä. Nappulat saa säädettyä mieleisikseen, ja esimerkiksi rasittavat välianimaatiot voi laittaa pois päältä. Tehtaan asetuksilla pärjää onneksi aika pitkälle.

Pelin tekoäly on kovin yksipuolinen. Koneen ohjaamat vastustajat pelaavat yksipuolisesti noudattaen profiililleen tyypillisiä piirteitä. Jos pelaaja on voimapelaaja, hän takoo palloa lyttyyn lyönti toisensa jälkeen. Kone on helppo päihittää, kun hallitsee kunkin tyylilajin heikkoudet. Pelit muuttuvat vähitellen yksipuolisiksi, ja vastus loppuu pikku hiljaa kokonaan. Näin on varsinkin, kun lyö tarkkoja alakierteisiä sijoituksia laidalta toiselle, jolloin vastustaja juoksee itsensä hengiltä. Alakierteiset lyönnit ovat muutenkin ihmeen vaikea paikka koneelle. Koneen puolustuksesksi on sanottava, että se ei tunnu huijaavan pelaajaa, vaan meininki vaikuttaa tasapuoliselta.

Peli-iloa vähentää huomattavasti tilanteiden kaavamaisuus. Samat kuviot ovat havaittavissa helposti ja niihin valmistautuminen helpottuu. Esimerkiksi nelipelissä verkolla oleva pelaaja voi härnätä konetta jättämällä reunaan tilaa ja ennakoimalla sinne tulevan lyönnin. Tällaiset asiat pilaavat monesti pelinautinnon.

Smash Court Tennis Pro Tournament 2 on kelpo tennispeli, jossa puitteet ovat kunnossa. Siinä on paikattu edellisen osan heikkouksia ja mukava uramoodi lisää pelin ikää kohtuullisesti. Lopulta kyseessä on kuitenkin varsin tylsä kokonaisuus, jota ei pidemmän päälle jaksa enää pelata.