Muistoja
Taisi olla kesä 1988, kun tein ensikosketuksen peliin nimeltä Outrun.
Kyseessä oli Commodore 64 -käännös jo pari vuotta vanhasta
kolikkopelistä, mutta se ei ainakaan tätä poikaa haitannut. Outrunia
oli hauska pelata kyseisellä ”kotitietokoneella”. Grafiikka oli
kohtuullista C64-tasoa, mutta kaikkein hienointa oli onnistuneesti
toteutettu pelattavuus. Vaikka kyseessä oli jopa eräänlainen tuon ajan
ajopelien ”simulaattori”, jossa tiukoissa mutkissa piti osata jo vähän
jarruttaakin, niin kaltaiseni 10-vuotias nappula oppi sen hetkessä. Ah,
ja ne musiikit. Jos pelit olisivat tuolloin olleet samaa popkulttuurin
valtavirtaa mitä ne ovat nykypäivänä, Magical Sound Shower
–kappale oltaisiin varmasti nähty ainakin jollain Top 40
-musiikkilistalla. Myöhemmin löysin myös alkuperäisen kolikkopelin,
johon tuli yksi jos toinenkin isukilta ruinattu markka tuhlattua. Se
oli Sega-taikaa parhaimmillaan.
Ei niin kauan sitten Sega teki nostalgisen iskun ja julkaisi Outrun2-kolikkopelin.
Tarkoituksena oli tuoda lähes 20 vuotta vanha peli tähän 3D-grafiikan
aikaan, mutta silti säilyttää alkuperäisen Outrunin ”fiiliksen”. Tässä
mitä ilmeisimmin onnistuttiin, sillä pelille haluttiin myös
konsolikäännös. Tehtävän otti harteilleen uhkarohkeasti Sumo Digital,
koska Outrunin kaltaisen kolikkopelin kääntö toimivaksi
olohuoneviihteeksi nostaa esille ainakin yhden ongelman: kuinka
oikeuttaa kymmenien eurojen hintalappu pelille, joka on tarkoitettu
vain muutaman minuutin kertaviihdykkeeksi parin kolikon hinnalla?
Onneksi Outrun2 Xbox-käännös on tehty ajatuksella, joten tämä ongelma
on onnistuttu ratkaisemaan – suurimmaksi osaksi.
Kaltaiseni nostalgiahörhöt voivat iloita, sillä Outrun2 tuntuu aivan
samalta kuin silloin ”hyvinä aikoina”. Edelleen pelin perusmoodissa on
tarkoituksena ajaa upeasti mallinnettua Ferraria kaunis nainen
vierellään alaspäin tikittävää aikaa vastaan radalla, joka haaroittuu
kahteen suuntaan ajetun välietapin jälkeen. Täten pelaaja saa itse
valita reitin, jota kulkee. Kun välietapin suoritettaa ennen ajan
loppumista, saa luonnollisesti lisäaikaa seuraavalle etapille, jota
todellakin tarvitaan jos aikoo selviytyä koko radan loppuun asti.
Tietenkin menoa haittaa myös muu liikenne, jonka seassa pelaaja joutuu
puikkelehtimaan.
Kaiken takana on nainen
Hurjimmat Outrun-fanit saattaisivat olla tyytyväisiä pelkästään tähän
vanhaan tuttuun pelimuotoon, mutta nykyään se ei ole tarpeeksi. Onneksi
Xbox-versio tarjoaa muutakin tekemistä. Esimerkiksi Arcade-moodi kattaa
klassisen aikaa vastaan ajon lisäksi ”sydänkohtausmoodin”, joka
on muuten samanlainen kuin normaali, mutta nyt kyydissä oleva deitti
antaa erilaisia käskyjä. Esimerkiksi hän saattaa pyytää ohittamaan
useampia autoja, ajamaan vain tiettyä kaistaa, tai suorittamaan
pidempiä sivuluisuja. Onnistuneista tempuista annetaan sydämiä, joiden
lukumäärän perusteella suoritus arvioidaan arvosanalla, joista huonoin
E ja paras AAA perinteiseen japanipelityyliin. Kyseinen pelimuoto tuo
virkistävää vaihtelua normaaliin hurjasteluun verrattuna, säilyttäen
silti saman välittömyyden. Kukapa ei haluaisi miellyttää
tyttöystäväänsä nopean urheiluauton ratin takana.
Arcaden lisäksi tarjolla on 101-tehtävämoodi, joka sanan mukaisesti
koostuu 101:stä tehtävästä. Kyseessä on tehtävien osalta hieman
samantyyppinen pelimuoto kuin Heart Attack. Olennaisin poikkeus on se,
että nyt ei tarvitse ajaa koko rataa alusta loppuun, vaan tehtävät
sijoittuvat lyhyille välietapeille. Myös itse tehtävissä on enemmän
variaatioita, sillä joissain pitää esimerkiksi katkaista kahden auton
väliin vedetty lasersäde ajamalla sen lävitse. Jossain toisessa
tehtävässä pitää taas kilpailla tietokoneen vastustajia vastaan,
jolloin maaliin pitää päästä ainakin kolmen parhaimman joukossa.
Näissäkin suoritus arvioidaan arvosanalla, jolloin sen pitää olla
vähintään A, jotta tehtävä lasketaan hyväksytyksi. Tehtävät ovat
mukavaa kevyttä viihdettä, koska useimpiin suoritukseen ei mene edes
minuuttiakaan. Tämä korostaa Outrun2:n päämäärää toimia pikaisena
viihteenä, missä se onnistuukin. Tehtävien suorittamien avaa pelaajalle
uusia ratoja ja autoja.
Outrun2 on virallisesti Ferrarin lisensioima, joten tarjolla on vain
kyseisen merkin eri malleja eri aikakausilta. Esimerkiksi Dino 246 GTS
ja 365 GTS/4 ovat klassikoita jo yli kolmenkymmenen vuoden takaa, kun
taas Enzo ja 360 Spider edustavat modernimpaa tarjontaa. Eikä
tietenkään sovi jättää mainitsematta 80-luvun jalokiveä eli
Testarossaa. Alussa pelaajan käytössä on vain neljä mallia, mutta
kaikki tehtävät suorittamalla avautuu autoja käyttöön yhteensä 12.
Kuten odottaa saattaa, on ulkonäön lisäksi autoissa muitakin eroja.
Toiset kulkevat lujempaa, kun taas muiden käsittely on helpompaa.
Ajomallinnuksesta puhuminen Outrun2:n yhteydessä on jokseenkin
naurettavaa, sillä se saa jopa Burnout3:n
tuntumaan autopelien hardcoresimulaattorilta. Tämä ei Outrun2:n
osakkeita juuri laske, sillä tarkoituksena on oppia peli nopeasti ja
pitää hauskaa. Eräs tärkeä tekniikka, joka pitää hallita pärjätäkseen,
on jo mainitut sivuluisut eli driftit. Mutkien nopea selvittäminen
nimittäin vaatii suorastaan koomisella tavalla liioiteltuja
sivuluisuja. Outrun2 maailmassa Ferrarilla voi monen sadan metrin
pituisen kaarteen hoitaa päälle kahdensadan kilometrin tuntivauhdilla
driftaamalla, jolloin auto kulkee lähes täysin sivuttain tiehen nähden.
Ne, jotka suhtautuvat autopeleihinsä otsa kurtussa, ymmärtänevät pysyä
koko pelistä erossa. Muut saavat pitää rauhassa hauskaa muistellen
kolikkopelaamisen kultaisia vuosia.
Outrun2 on tyyliltään sellainen, ettei siltä osaisi odottaa
Live-moninpeliä, mutta sellainen pelissä kuitenkin on. Tämä
mahdollistaa maksimissaan kahdeksan pelaajan keskinäiset kilpa-ajot.
Vaikka moninpeli toimii teknisesti hyvin, ei siinä ole samaa kilpailun
hurmaa kuin esimerkiksi Burnout3:ssa, joten Live-peliksi tätä on vaikea
suositella. Toisaalta aika-ajo muiden pelaajien haamuautoja vastaan
taas on yllättävän addiktiivista puuhaa lyhyillä tieosuuksilla.
Sega-taikaa
Ulkoisesti Outrun2 näyttää erittäin kauniilta. Arcademoodia ajaessa
pelaaja pääsee ihastelemaan monenlaisia maisemia eri etapeilla, jotka
kaikki ovat persoonallisen näköisiä ja värikkäitä. Tarjolla on utuista
metsää, tehdaskompleksin läpi vievää rataa, aurinkoista hiekka-aavikkoa
ja jopa Pariisin maisemat Eiffel-torneineen. Kaikesta koreudestaan
huolimatta ruudunpäivitys ei tipu edes silloin, kun ruudulla on
enemmänkin liikennettä.
Äänellisesti ei Outrun2 ole aivan yhtä tasokas. Toki se, että mukana
ovat kaikki alkuperäisen kolikkopelin musiikit alkuperäisistä uusiin
miksauksiin, saa suuren plussan. Valitettavasti äänimaisemaa dominoi
vain musiikki, sekä oman Ferrarin moottori. Esimerkiksi muu liikenne ei
tunnu pitävän juuri minkäänlaista ääntä. Muut ääniefektitkin tuntuvat
jokseenkin keskeneräisiltä. Esimerkiksi Ferrarin kyljen hangatessa
seinää kuuluu takakaiuttimista vain jotain epämääräistä staattista
kohinaa.
Outrun2 on peli, joka yksinkertaisesti sanottuna ajaa asiansa. Se ei
ole peli johon jaksaisi paneutua moneksi tunniksi, vaan aivan kuten
kolikkopeliesikuvansa, sen äärellä viihdytään vain hetki kerrallaan.
Toisaalta se imee pelaajansa ääreensä jopa monta kertaa päivässä, joten
sikäli se antaa juuri sopivasti vastinetta rahalle. Kyseessä on
arcadeviihdettä yksinkertaisimmillaan: ei vaikeita kontrolleja, vaan
suoraviivaista ja yksinkertaista hupia. Siksipä varoitus on paikallaan:
antamani arvosana voi olla liian korkea jos on tottunut nykyajan
valtavirran autopeleihin. Se edustaa puhtaasti kaltaisteni nostalgian
kipeiden pelifriikkien tuntoja toimivasta julkaisusta, joka herättää
eloon niitä syvälle maahan kasvaneita juuria, joista nykyinen
pelikulttuurimme kukoistus on kasvanut. Tästä syystä se ansaitsee
lajityypin ystävien syvimmät kiitokset. Outrun2 on Sega-taikaa
parhaimmillaan.
