Pelaaja heitetään aloittelevan pahiksen saappaisiin. Tuo vielä kovin kokematon kriminaali matkustaa elämänsä ensimmäiseen kelmien konferenssiin, jossa hänen on tarkoitus oppia alansa julmat salat, verkostoitua muiden pahisten kanssa ja siinä samalla katsastaa kokouksen romanttinen anti.
Kampaus kuntoon ja parhaat päälle
Ennen kuin päästään viekoittelemaan pahansuopia hunsvotteja, täytyy pelaajan rakentaa itselleen oma avatar taustatarinoineen. Muokkausvaihtoehtoja riittää monensorttisia, ja vain mielikuvitus on rajana. Sukupuolta ei määritetä vanhahtavan ”mies tai nainen” -kaavan mukaan, vaan hahmonsa vartalosta voi tehdä minkä muotoisen tahansa, ja valita tälle itseään miellyttävän englanninkielisen persoonapronominin (She/He/They). Omaa avatariaan ei pääse pällistelemään muualla kuin karttaruudussa näkyvässä nimilapussa, mikä on hieman harmillista. Tämä saa koko hahmonluonnin tuntumaan turhalta: Jos käyttää monia kymmeniä minuutteja kelminsä luomiseen, niin kyllähän avatariaan kohti olisi kiva luoda ihailevia katseita vähän runsaamminkin.
Hahmonluonnin aiheuttamasta pienestä napinasta huolimatta tekeleen graafinen tyyli on erittäin onnistunut. Kirjavan värikäs maailma näyttää yksinkertaisen pelkistetyltä, mutta silti varsin tyylikkäältä. Jos pysähtyy hetkeksi silmäilemään näkymiä tarkemmin, niin huomaa taustojen ja NPC-hahmojen olevan täynnä hurmaavia, pieniä yksityiskohtia.
Tahdon sulle olla hyvin hellä
Lempeät tunteensa voi suunnata kohti viittä toinen toistaan katalampaa ketkua. Rakkautta elämäänsä kaipaavat muun muassa superälykäs waifurobotti Nova, kukkien kielen asiantuntija vampyyri Felix sekä tytärtään vihaava ilkeä äitipuoli Imperia. Pelaajalle annetaan neljä päivää aikaa tutustua näihin tyyppeihin. Kannattaa siis miettiä tarkasti, kenet lurjuksista haluaa hurmata sulavalla käytöksellään. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, on kokouksen päätyttyä tiedossa helliä hetkiä oman ihastuksensa seurassa. Mainittakoon vielä se, että simulaatio keskittyy enemmän siihen rakkauden henkiseen puoleen, joten paljasta pintaa tai muita kovin likaisia tuhmuuksia ei ole luvassa.
Lovingly Evilin dialogi on perin hupaisaa seurattavaa, vaikkakin luonteeltaan osittain hieman yllätyksetöntä. Koska kyseessä on visual novel -peli, piisaa luettavaa genrelle tyypillisesti verrattain runsaasti. Onneksi tekstit on jaettu lempeän lyhyisiin pätkiin, eikä näytöllä missään vaiheessa vilise uhkaavan pelottavia tekstiseiniä.
Pelkillä sukkelilla sutkautuksilla ihastustaan ei tarvitse vietellä, vaan varmimmin heidät saa tykästymään itseensä loistamalla minipeleissä. Kokeilemaan pääsee viittä erilaista peliä, eli jokaisella deittailtavalla on erikoisuutensa. Jos esimerkiksi haluaa hieroa lähempää tuttavuutta vampyyri Felixin kanssa, joutuu pelaaja sitomaan kukkakimppuja, jotka kertovat niiden vastaanottajalle tietyn viestin. Minipelit eivät tarjoa kovinkaan kummoista haastetta, mikä onkin ihan positiivinen juttu, sillä hermoja raastavan vaativat koettelemukset eivät millään sopisi pelin muuten niin leppoisaan tunnelmaan.
Sekavien tunteiden multihuipennus
Lovingly Evilistä on erittäin vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa. Ehkä juuri siksi arvosanan antaminen pelille on niin tuskaisen vaikeaa. Se ei ole missään nimessä huono peli, mutta vaatii tietynlaisen pelaajan. Romanssisimulaatioiden ystävät tulevat varmasti viihtymään teoksen seurassa loistavasti ja voivakin huoletta lisätä arvosanaan yhden tähden. Toisaalta taas meille, jotka emme suhtaudu niin intohimoisesti deittailusimejä kohtaan, ei Lovingly Evil tarjoa maailmaa mullistavaa pelikokemusta. Sen läpäisee ihan mielellään muutamaan otteeseen, mutta sen jälkeen luomus vaipuu nopeasti unholaan.
