The Crew 2 keskittyy alusta loppuun kilpa-ajamisen ja temppuilun riemuun sekä pelaajan vapauteen. Tarinatehtävien sijasta kartalle on kipattu neljään kategoriaan jaettuja kisoja, joita saa suorittaa haluamassaan järjestyksessä. Jokaiseen tapahtumaan pääsee pikamatkustamaan välittömästi, ja uutta tekemistä aukeaa tasaisen varmalla tahdilla ilman kohtuuttomia ponnistuksia. Pois karsitut poliisivoimat, kaduille tupsautetut lukuisat hyppyrit ja mahdollisuus muuntaa kulkupelinsä tattia kääntämällä lentokoneeksi tai veneeksi eivät jätä kehittäjien visiota arvailujen varaan.
Korkeimman mainetason saavuttaminen ei vaadi kaikkiin kilpailuluokkiin koskemista.
Vapaus näkyy lisäksi ensimmäistä osaa laajemmassa kisatyyppivalikoimassa. Edellä mainitut potkurikoneet ja vesikiitäjät ovat lajityypin sisällä jotain aivan uutta, kun taas perinteisempiä tulokkaita edustavat esimerkiksi avorenkaiset ja rallicross. Kulkuvälineluokkien laaja kirjo onkin ehdottomasti koko paketin suurin vahvuus. Kattauksessa on jokaiselle jotakin, eikä moottoriurheilupiirien huipulle nouseminen ehdi toistaa itseään ennen loppupään grindausta.
Sakea sekoitus sukkulointia
Pelimerkit on laitettu arcade-hupailulle myös oletusajotuntuman osalta, jota tosimaailman realiteetit eivät pahemmin häiritse. Valitettavasti toteutus ei aivan pysy hurjan tarjonnan tiukassa tahdissa mukana. Mikään laji ei suinkaan ole peluukelvotonta puurtamista, mutta useampi jättää halvan maun otsan ja takaraivon väliselle alueelle. Fysiikkamallinnus on kautta linjan tönkköä, mikä korostuu ehkäpä eniten motocross-rämistelyissä, joissa kilpailijoiden poukkoileminen hyppyreistä ja toisistaan on paikoin huvittavaa seurattavaa.
Tutut nelipyöräiset ovat yhä toiminnan keskiössä ja vastaavat kaikkein hiotuimmasta kokemuksesta.
Aavalla ulapalla posottamisesta taas on jo lähtökohtaisesti vaikea tehdä jännittävää, eikä siihen kyetä ainakaan teoksen simppeleillä mekaniikoilla. Onneksi joukossa on myös kapeammille radoille viskattuja sprinttiveneitä, jotka edustavat paljon nautittavampaa puolta tulokaslajista. Lentokoneet puolestaan antavat oletusasetuksillaan turhan paljon anteeksi pilotilleen, eikä taivaan huomassa kaartelu tuo juuri tyydytystä.
Kokemusta voi yrittää viilata haluamakseen sinänsä kelvollisia ajoapuasetuksia säätämällä, mutta todellista simulaatiofiilistä hakevien kannattaa silti suunnata katseensa muualle. Vahinkomallinnuksesta ei ole naarmutekstuureita lukuun ottamatta tietoakaan, ja aggressiivinen tyyli palkitaan aina – mutkat selätetään seiniä nuolemalla. Tekijöiden valitsemaa linjaa korostaa niin ikään se, että virallisissa ratakisoissa saa tilaisuuden tullen oikaista täysin vailla huolta seuraamuksista.
Menopelivalikoima kattaa yli 200 autoa. Muita värkkejä on huomattavasti vähemmän.
Etenemisjärjestelmä jatkaa edeltäjänsä tavoin roolipelimäisellä otteella, jossa menestyksestä palkitaan kokemuspisteillä, rahalla ja toinen toistaan paremmilla päivitysosilla. Harvinaisimmat palaset pitävät sisällään ylimääräisiä bonuksia, kuten lisää palkintorahaa tai tymäkämpää boostia, joista huolehtiminen ei tosin käy ajankohtaiseksi ennen korkeimpien tasojen saavuttamista. Omaisuuttaan saa tuhlattua tuttuun tapaan tuoreisiin menopeleihin tai ulkoiseen tuunaamiseen.
Hyväksyttävään suoritukseen riittää lähes aina sijoitus kolmen joukossa, mikä on helppo saavuttaa, kunhan oman kulkuvälineen taso pyörii suosituksen tuntumassa. Kisat pysyvät kuitenkin tiukkoina, sillä tekoäly kuminauhailee komeasti ja jää odottamaan perälle tipahtanutta törmäilijää. Johtopaikalla muiden karistaminen sen sijaan on vaikeampi tehtävä, ja aikaeroa muodostuu lähinnä vain kelloa vastaan ajettavissa kisoissa.
Ruudunpäivitysnopeus pysyttelee suurimman osan ajasta 30:ssä.
Ei säväytä, eikä varsinkaan väväytä, mutta vähän näväyttää
Pelialue on suurilta linjoiltaan sama kuin ensimmäisessä osassa. Yhdysvaltojen tunnetuimmat maamerkit on mallinnettu mukaan pieniä taiteellisia vapauksia ottaen, mutta tunnelmallisesta maisemamatkasta unelmoivia odottaa pettymys. Graafinen anti jää yhä keskinkertaiseksi, vaikka tilanne on kohentunut ensimmäisestä osasta. Esimerkiksi lentohärveleitä varten on jouduttu tekemään liikaa myönnytyksiä, ja ohjaamossa syntyy jatkuvasti tarve suunnata katseensa kohti horisonttia, ettei joutuisi näkemään alla siintäviä puunrumiluksia ja kolkkoja kuutioita. Edes öiset kaupungit, nuo ilmakuvien kohokohdat, eivät kalpeassa latteudessaan kykene säväyttämään pelaajan sisintä.
Maan pinnalla tilanne on luonnollisesti hieman parempi, ja erityisesti maaseudun maastossa törmää paikoin nätteihin maisemiin. Auringonvalossa kylpevät kaupunkien kadut sen sijaan ovat mitäänsanomattomia ilmestyksiä, mutta muovautuvat hämärän laskeuduttua parempaan kuosiin. Visuaalisen puolen parasta antia on vesisade, joka varsinkin yön pimeyteen yhdistettynä verhoaa rumat yksityiskohdat onnistuneesti alleen.
Kehittäjille on annettava liekaa alueen valtavan koon vuoksi, mutta ei se silmiä lohduta.
Avoimen maailman autopeleissä kuollut miljöö tuntuu toki olevan yleisesti hyväksytty sääntö, mutta The Crew 2:n kohdalla seikka vain korostuu – siihen eivät auta edes genren sisällä poikkeukselliset jalankulkijat. Visuaalisen ilottelun ohella myös kisojen ulkopuolinen tekeminen on vähissä, sillä minitehtäviä on vähennetty ensimmäisestä osasta, eikä piilotettuja autonosia ole metsästettävänä enää lainkaan. Oheistoimintapaketti on korvattu yksinkertaisilla valokuvahaasteilla sekä piilotetuilla päivityspaloilla.
Kulkuvärkkien ulkoiset olemukset hoitavat asiansa sameita sivu- ja taustapeilejä lukuun ottamatta. Esikuviinsa ei välineitä silti sekoita vahingossakaan, ellei niitä kohenna kauniiksi valokuvamoodiin filttereiden ja vimpskuukkeleiden avulla. Lisäksi mukana on näpsäkkä mahdollisuus katsoa viimeisen kymmenen minuutin tapahtumia uusintana haluamistaan kuvakulmista, mutta ulkoasun ja fysiikkamallinnuksen ongelmat tekevät näyttävän materiaalin tallentamisesta valitettavan hankalaa.
Äänimaailmasta vastaa keskikokoinen kattaus menevää rockia ja popia sekä menopelien vaihtelevan laatuiset murinat ja pärinät. Muutamissa välivideoissa solkottavat ääninäyttelijät ansaitsevat erityismaininnan yhdestä heikoimmista kokonaissuorituksista videopelien lähihistoriassa.
Kuvan yrityksiä ei ole tarkoitettu liikuntarajoitteisille. Vastaavaa yksityiskohtien pahoinpitelyä esiintyy niin paljon, ettei kyse ole enää pelkistä kauneusvirheistä.
Takavaloistaan auto tunnetaan
Verkko-ominaisuuksien on tarkoitus olla yksi suurimmista myyntivalteista, ja The Crew 2 vaatii edeltäjänsä tavoin jatkuvan nettiyhteyden. Rajoituksen tuoma lisäarvo jää kuitenkin kyseenalaiseksi. Muihin kaahareihin törmää vain harvakseltaan, ja kerralla samaan sessioon mahtuu vaivaiset seitsemän suhaajaa. Kartalla edetessä kauemmas jääneet jässikät korvautuvat toki uusilla kasvoilla, mutta lopputulos muistuttaa lähinnä pahasti rikkinäistä massiivimoninpeliä.
Varsinaisessa crew’ssä, eli enimmillään neljän hengen ryhmässä, on silti yhä pointtia. Ajoittainen vapaa päristely ja kisojen läpäiseminen kavereiden kanssa tarjoaa vallan vetävää viihdettä, vaikka systeemin painoarvo on vähäisempi kuin ensimmäisen osan tavoitteellisissa tehtävissä. Jengin kanssa koheltaessa palkinnot kilahtavat jokaisen osallistujan tilille, kunhan edes yksi jäsen suoriutuu tarpeeksi hyvin. Yhteistyökisailut eivät kuitenkaan korvaa kunnollisia pelaajien välisiä rälläilyjä, joita ei kohtalaisen käsittämättömästi ole mukana ollenkaan. Laajan luokkavalikoiman valjastaminen verkkomittelöihin olisi nostanut hupiheilurin aivan uuteen asentoon. Kehittäjien mukaan tästä kilpa-ajopelien vakiovarustuksesta päästään vielä nauttimaan, mutta vasta niinkin pian kuin joulukuussa.
Mäkihyppytornin kautta kulkeva rallicrossrata on yksi esimerkki kaahailun railakkaasta luonteesta.
Tapahtumien koluamisessa riittää silti tekemistä lähemmäs 20 tunniksi. Rupeaman jälkeen aikaa saa kulumaan kulkuvälineiden tappiin varustamiseen ja kuskin kykyjä parantavien pisteiden keräämiseen, mikä tosin vaatii intoa kurvata kaikki kisat läpi toistamiseen kovemmilla kaaroilla varustettuja kilpakumppaneita vastaan.
Tekniikan taso ei tunnu vieläkään riittävän Ivory Towerin sarjan kunnianhimoiselle visiolle. Mallikkaasta tuotteesta ei silti jäätäisi kauas, jos lajit olisi toteutettu napakammin ja päälle lätkäisty kunnon nettikarkelot. Tällä hetkellä hankintaa voi suositella lähinnä virtuaalikaahaamisen suurkuluttajista koostuville porukoille. Muut odottakoot joulukuulle, jolloin tarjolla on jo kokonaisempi ja edullisempi versio pelistä.
