Remedyn ensimmäinen hutilaukaus

Räiskintägenreä pysyvästi muuttaneella Max Paynella kannuksensa hankkineen Remedyn tuotoksia on saatu yleensä odotella tovi jos toinenkin – Alan Waken tapauksessa jopa pitkälti yli puoli vuosikymmentä. Control on kuitenkin tässä suhteessa tyystin eri maata, kehitystyön napattua espoolaisstudiolta vaivaiset kolme vuotta – siis nykymittapuulla kohtuullisen vähän. Liekö sitten syy kiireessä vai jossain muussa, mutta Jesse Fadenin kommelluksissa ei päästä aivan pelitalon aiempien tuotosten tasolle.

Well done, you got the job

Control käynnistyy verkkaisesti Kauniista ja rohkeistakin tutun Courtney Hopen tulkitseman protagonistin saapuessa alkuvilkaisulta tylsänharmaan The Oldest House -rakennuksen aulatilaan. Reitti johtaa nopeasti Federal Bureau of Control -järjestön johtajan pakeille, jonka sankarimme löytää ammuttuna toimistonsa lattialta. Kaikki tuntuvat ottavan naisen tästä huolimatta avosylin vastaan, tämän noustessa oitis, heti ja välittömästi koko laitoksen uudeksi pomohahmoksi. Nopeasti käy myös selväksi, että koko pelin ainokaisena miljöönä toimiva Oldest House ei ole mikä tahansa virastorakennus, vaan periaatteessa yksi tarinan päähenkilöistä muuttuvine ympäristöineen ja jatkuvasti laajentuvine reitteineen. Jessen visiitin perimmäinen syy käy ilmi syheröisen tarinan edetessä, mutta varsinaista koukkua pelaajalle ei oikein onnistuta tarjoamaan.

Soon this crisis gonna be last winter’s snow

Jesse ei vaeltele Oldest Housessa yksin, sillä mystiset Hiss-olennot heittelevät alati kapuloita kylmänviileästi kaikkiin omituisuuksiin suhtautuvan naisen rattaisiin. Taistelu jatkaa Quantum Breakin viitoittamalla tiellä telekineettisine kykyineen ja muine yliluonnollisine vinkeineen. Uusia taitoja opitaan lähes koko reilun kymmentuntisen juonen ajan, ja loppumetreillä Jesse onkin kohonnut vaivihkaa lähes kaikkivoipaksi yli-ihmiseksi. Apuna on myös ainoastaan FBC:n johtajan käteen käypä Service Weapon, josta saa tuunattua eri muotoineen lähes supersankarikykyjen veroisen tappokoneen. Niin päähahmoa kuin tämän uskollista asetta ja kykyjä voi kehittää ja tuunata matkan varrella, kuten tapana on. Variaatioita tähän puuhasteluun on tarjolla tosin turhan suppeasti.

Tähän saakkahan kaikki vaikuttaa paperilla kohtuullisen hyvältä, ja seikkailun alkumetrejä tahkoaa eteenpäin mielellään. Jossain vaiheessa vain jatkuvasti vastaan marssivat Hiss-mörrikät alkavat puuduttaa ja taistelumekaniikkojen suoranaiset puutteet nousevat armottomalla tavalla pintaan. Homma ei vain loppujen lopuksi toimi kuten pitäisi, sillä erityisesti pelaajan taidoista riippumattomia äkkikuolemia napsahtelee ruudulle aivan turhan usein. Erityisesti isomman mittakaavan yhteenotot kyykyttävät nopeasti niin hurjasti puhisevan PS Pron kuin kontrollien kanssa tuskailevan pelaajan hermotkin.

Remedyn suunnittelijoilla on selkeästi roppakaupalla ideoita, mutta tällä kertaa niiden toteutus vain jää puolitiehen, eikä sitä kultaista keskitietä toiminnan ja samoilun välillä tunnu löytyvän sitten millään. Lisäksi voisi luulla, että Quantum Breakin ankeaakin ankeamman lopputaistelun jälkeen olisi opittu edes jotain, mutta näemmä ei. Kaikki neljä pelipäivää päättyivät jonkinasteiseen raivoquittiin, sillä aivan jokainen Controlin pomotaistelu on sietämätöntä tuskaa.

You better go now so you don’t have to run with your head as your third leg

Kehittäjät ovat rummuttaneet The Oldest Housen tarjoavan tapahtumapaikkana metroidvaniamaisia ominaisuuksia, mutta valitettavasti vaihtelua ei vain ole tarpeeksi. Kyllähän miljöö toki venyy ja paukkuu paikoitellen jopa puhtaan twinpeaksimaisiin psykedeliatunnelmiin, mutta turhanpäiväiset palkinnot ja ylimalkainen karttajärjestelmä eivät todellakaan kannusta nuohoamaan laitoksen jokaista kolkkaa.

Pääjuonen ulkopuoliset tehtävät jättävät harvinaisen kylmäksi, vaikka mokomat tarjoavatkin lähestulkoon koko pelin parhaita hetkiä – tämä taas kertonee jotain kokonaisuuden tasosta. Myös tehtäviä auliisti jakelevat sivuhahmot ovat poikkeuksetta paperinohuita, sananlaskuja, kiroilua ja ulkosuomalaisia hämmentävillä r- ja ä-äänteillä ryyditettyä iskelmää harrastavaa Ahtia lukuun ottamatta. Suotakoon jo Martti Suosalon tulkitsemalle miehelle tämän kaipaama loma!

You think there’s a dog buried in this?

Teknisellä puolella Control kompastelee todella, todella pahoin. Tokihan kokonaisuus näyttää paikka paikoin jopa silmiä hivelevän nätiltä, mutta harmittavasti vain niin kauan, kuin ruudulla ei ole Jessen lisäksi oikein ketään muita. Vähänkin mittavammat taistelukohtaukset – niitähän riittää jopa liiaksi asti – muuttavat toiminnan lähes pelikelvottomaksi töksähtelyksi, jollaista ei nykypeliltä missään nimessä odottaisi. Mittava korjauspäivitys taatusti saapuu lähempänä julkaisua, ja totta vie moisen jälkeen vasta olisin tahtonut Controlin kokea. Nähtäväksi jää, voiko teknistä raakiletta korjata päivityksin, mutta tällaisenaan Remedyn kyhäämä Northlight-moottori ei yksinkertaisesti ole yhteensopiva ainakaan Sonyn raudan kanssa. Tarinan läpäistyäni, Jessen sanottua viimeisen vuorosanansa ja tästä ilmoittavan trophyn kilahdettua ruudulle, päätti koko sovellus sanoa sopimuksensa irti Pleikkarin ilmoitettua kriittisestä virheestä – oh the irony.

Puolivillainen tunnelma jatkuu läpi koko tarinan, ja ne aavistuksen paremmat hetket voi laskea helposti yhden käden sormilla. Controlin itsetarkoitus tuntuu paikoitellen olevan pelaajan alituinen hämmentäminen, mutta tähän käytetään halpoja keinoja, jotka eivät kaiken lisäksi osu oikein maaliinsa. Yllättäen saapuva loppukliimaksikaan ei onnistu palkitsemaan oikein missään suhteessa.

Jippii, saatana

Oli se sitten kolmen vuoden kehityskaari, samaan aikaan työstettävä Crossfire-räiskintä tai kesken loppuneet ideat, jää Control Remedyn ylivoimaisesti tähän saakka heikoimmaksi julkaisuksi. Vihjailuja Alan Wakeen viljellään matkan varrella useampaan otteeseen, joten toivoa sopii, että kauhuklassikon vääjäämättömän jatko-osan suunnittelutyöhön käytetään kaikki mahdollinen aika.

Välittömästi läpäisyn jälkeen unohtuva ja armottoman keskinkertainen Control jääköön muutoin mainion studion välityöksi.