The Sly Trilogy

Tämänhetkisenä suosikkitrendinä tuntuu olevan edellisen sukupolven pelisarjojen kierrätys uudelleenjulkaisuina. Käytännössä vanhuksille annetaan resoluutiopäivitys teräväpiirtoaikaan, tuki saavutuksille sekä mahdollisesti muuta pientä lisäsisältöä. Operaation jälkeen ne ovatkin valmiita myytäviksi uusille asiakkaille. Tällä kertaa kauneusleikkauksen kohteeksi pääsee Sly Cooper, jonka kaikki kolme Playstation 2:lta tuttua seikkailua (Sly Raccoon, Sly 2: Konnakopla ja Sly 3: Konnien kunnia) on puristettu yhdelle levylle. Käännöstyöstä vastaa hieman tuntemattomampi Sanzaru Games alkuperäiskehittäjä Sucker Punchin sijaan.

Konnakoplan syntyhetket

The Sly Trilogyn tapauksessa uudelleenjulkaisu tulee jossain määrin jopa tarpeeseen. Kolmospleikkarin pelikirjasto ei nimittäin varsinaisesti tulvi laadukkaita perinteisen koulukunnan tasohyppelyitä. Eli juurikin niitä, joissa hypitään tasanteelta toiselle, kerätään krääsää ja mäiskitään yksinkertaisia roistoja karkkivärien kyllästämissä maisemissa. Ainoastaan Ratchet & Clankit ovat helpottaneet PS3-pelaajien tasohyppelynälkää, kun viime sukupolvessa tarjontaa tuntui olevan huomattavasti enemmän.

Nimikkoroolin vetää siis pesukarhu Sly, joka polveutuu maineikkaasta Coopereiden mestarivarassuvusta. Paatuneesta taparikollisesta ei silti voida puhua, sillä Sly varastaa vain toinen toistaan ilkeämmiltä rikollisilta. Eettiset arvot ovat siis kohdallaan. Kaveriporukkaan kuuluvat tiiviisti myös muskeleitaan käyttävä Murray-virtahepo ja kolmikon aivot, kilpikonna nimeltä Bentley. Trilogian avauksessa sankarit metsästävät Cooperin suvulta varastetun kirjan osia, jotka on ripoteltu ympäri maailmaa. Jatko-osassa yritetään estää ykkösen päävihollisen uudelleensyntyminen, ja viimeisessä seikkailussa keskitytään jälleen suvun perinnön metsästykseen.

Pesukarhun evoluutio

Eteneminen edustaa pääosin perinteistä tasohyppelyä, mutta mukaan mahtuu runsaasti erilaisia vauhdikkaita minipelejä pitämään homma mielenkiintoisena. Tutuiksi tulevat niin räiskintä-, ajo- kuin erilaiset lentelyosuudetkin. Sivutehtävät ovat lyhyitä, mutta hauskoja ja laadukkaasti toteutettuja. Perusviholliset koostuvat erinäisistä eläinkunnan edustajista, jotka saavat hymyn vanhemmankin pelaajan huulille. Puhumattakaan jokaisen kenttäkokonaisuuden jälkeen kohdattavasta välipomosta – kuka muka voisi vastustaa kungfuta harjoittavaa kiinalaista pandaa, joka yrittää nitistää pesukarhusankarimme ilotulitteiden avulla?

Trilogian edetessä voi selvästi huomata muutoksia pelimekaniikassa. Ensimetrit Slyn maailmassa edustavat lajityyppiä puhtaimmillaan, mutta hiiviskelyelementti astuu jatko-osissa vahvemmin kuvaan mukaan. Myös kenttäsuunnittelua viedään jatkuvasti avoimempaan ja monipuolisempaan suuntaan. Sivuhahmot saavat entistä enemmän ruutuaikaa, ja pääseepä heitä ohjastamaankin. Sly saa vasta ensimmäisen osan jälkeen energiapalkin käyttöönsä, minkä seurauksena äkkikuolemat vähenevät. Liiallisesta vaikeudesta ei silti tarvitse murehtia, sillä haastavuus pysyy jokaisessa hyvin maltillisella tasolla.

Rikoksen anatomia

Sarjakuvamaisella cel-shading -tekniikalla toteutettu grafiikka on ikääntynyt yllättävän hyvin. Tietynlainen kulmikkuus ei oikeastaan pääse edes häiritsemään vaan toimii ikään kuin omana tyylikeinonaan. Slyn animaatiot näyttävät nykymittapuullakin hauskoilta, ja kentät tarjoilevat piristävän värikkäitä kokonaisuuksia tämän päivän synkistelyihin verrattuna. Ruudunpäivitys pysyy tasaisen sulavana, minkä ansiosta välillä unohtaa pelaavansa PS2-tuotosta. Myös välidemojen laatu on tällä kertaa muistettu päivittää yhtenäiseksi muun sisällön kanssa. Toisin oli esimerkiksi God of War Collectionissa, jossa videot hyppäävät ikävästi silmille.

Kontrollit toimivat niin kuin tasoloikassa pitääkin, ja harhaan astutusta hypystä voi yleensä syyttää vain itseään. Ensimmäisessä osassa kameran ohjastaminen tuntuu hieman jäykemmältä kuin muissa, mutta se ei silti käy ärsyttämään. Kenttäsuunnittelussakaan ei tule turhia umpikujia vastaan. Äänimaailma täydentää hyvää kokonaisuutta. Musiikin seasta voi bongailla teemaan sopivia hauskoja yksityiskohtia, kuten Mission: Impossible -elokuvien tunnuskappaleen piirteitä. Efektit edustavat perinteistä”whack!” ja ”thump!” -osastoa, mutta erityismaininnan ansaitsevat Slyn hauskat hiipimisäänet. Ne sopisivat sellaisenaan vaikkapa Disneyn piirretyihin.

Toinen ja kolmas osa ovat täysin lokalisoituja suomeksi. Kotimainen ääninäyttely ajaa asiansa sen suuremmin ärsyttämättä tai ihastuttamatta, mutta on etenkin perheen pienimmille oiva lisäominaisuus. Selvää suomea haastelevat sankarit sopivatkin tällaiseen lauantaiaamun piirrettyä muistuttavaan seikkailuun huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi Resistance 2:een, jonka lokalisointi aiheuttaa lähinnä tahattomia itku-naurureaktioita

Yhtä kuin osiensa summa

Erillisinä teoksina seikkailuiden pituus ei päätä huimaa, mutta kun niitä tarjoillaan kolme (alle) yhden hinnalla, riittää tekemistä pitkäksi aikaa. Kokemusta pidentävät myös kerättävät esineet, joiden metsästäjiä palkitaan Trophy-pokaaleilla hyvinkin avokätisesti. Rauhallisella ja tutkiskelevalla etenemistyylillä himoittu platinapytty saavutetaan kerrankin suhteellisen helposti – tai tarkemmin sanottuna kolme platinaa, sillä kustakin osasta voi tienata omansa.

Levyltä löytyy erikseen myös Move-liiketunnistusohjaimelle suunniteltu, erittäin nopeasti kaluttu minipelikokoelma. Ekstran suurin anti lieneekin muutama ylimääräinen pokaali, joten kapulattomien ei tarvitse tämän vuoksi yöuniaan menettää. 3D-tuki löytyy myös, mutta köyhän arvostelijan laitteisto ei antanut mahdollisuutta moisen ominaisuuden testaamiseen.

Kokonaisuutena kyseessä on erittäin hyvä setti kaikille tasoloikan ystäville. Sarjan ikä alkaa näkyä paikoin esimerkiksi kenttien ahtautena ja ruudulla kerrallaan näkyvän toiminnan vähäisyytenä. Se ei kuitenkaan ole pelaamisen hauskuudesta pois. Jos tällainen neljällä eri vuosikymmenellä elänyt, vannoutunut ajo- ja räiskintäpelien ystäväkin jaksaa innostua hyveellisen herrasmiesvarkaan seikkailuista, niin kokoelma tekee ilman muuta monta asiaa oikein. Alkuperäiset pelit jäivät aikanaan tahkoamatta, joten arvosanassa ei ole edes nostalgialisää. Kovimmat fanit voivat halutessaan lisätä vielä viidennenkin tähden, sillä teknisesti trilogia on uudelleenjulkaisuna moitteetonta työtä. Muutamaa ”näin se tehtiin” -dokumenttia tosin jäin vielä kaipaamaan.