State of Decay: Year One Survival Edition yhdistää sujuvasti kaksi nykyviihteen hitti-ilmiötä: remasteroidut uudelleenjulkaisut sekä zombien lahtauksen. Alun perin vuonna 2013 Xbox Liven Arcade -palvelussa ilmestynyt peli nousi yllätyshitiksi ilman sen suurempaa ennakkorummutusta. Menestyksen takasi ennen kaikkea kehittäjä Undead Labsin tuore ja rohkea lähestyminen puhkikuluneeseen aiheeseen. Toiminnallisen teoksen pääosassa ei ole pelkkä mäiske, vaan tällä hiekkalaatikolla selviytymiseen tarvitaan paljon muutakin.
Hakaten ja hamstraten
State of Decay päätyi KonsoliFINin Zanis Dustin arvosteluun jo alkuperäisessä kuosissaan, mutta pieni kertaus ei liene pahitteeksi. Omaleimaisimpina piirteinä muihin zombikekkereihin verrattuna jokainen kuolema jää lopulliseksi ja ohjastettavaa hahmoa voi vaihdella lennosta. Avoimen maailman selviytymisseikkailu aloitetaan kuitenkin yhden ainoan sankarin housuissa. Porukka kasvaa nopeasti riippuen myös pelaajan valinnoista. Vaikka kaikilla köörin jäsenillä ei pääse välittömästi pelaamaan, voi sivuroolin vetäjiä pyytää apureiksi. Kaverista täytyy pitää yhtälailla huolta, sillä tekoälyn ohjastamiakaan hahmoja ei herätellä henkiin kalman kohdatessa.
Väsymyksen iskiessä zombilauman kynsistä pakeneminen on miltei mahdotonta, joten sankariaan kannattaa vaihtaa tasaisin väliajoin. Ahkera kierrättäminen palkitaan muutoinkin: hahmot kehittyvät useilla osa-alueilla, mutta kykyjen evoluutio vaatii niiden aktiivista käyttöä. Jalkapatikassa eteneminen kohottaa kuntoa, kun veriset kahakat terävöittävät puolestaan taistelutaitoja. Raskailta retkiltä palaudutaan turvapaikassa. Tukikohdan ylläpitämiseksi täytyy nähdä alituiseen vaivaa, mikäli mielii pitää siellä majailevan yhteisönsä hengissä.
Suuri osa ajasta kuluu etsiessä tarpeellista tavaraa ympäristöstä. Lääkkeet, ruoka, rakennustarvikkeet sekä ammukset muodostavat kriittisen nelikon kotipesän hyvinvoinnin kannalta. Porukan lisääntyessä tavaroiden kulutus ja muut vaatimukset paisuvat samassa suhteessa. Pelaajan on esimerkiksi huolehdittava väelle kunnolliset nukkumapaikat sekä panostettava turvallisuuteen kyhäämällä riittävän järeitä vartiotorneja. Resursseja voi käyttää jopa tavallista juhlavamman iltapalan tekoon tai pastorin kannustaviin puheisiin, mikäli yleinen mieliala näyttää laskevan liiaksi. Toisin sanoen kyseessä on hyvin omintakeinen kokemus, jossa sujuva arjen pyörittäminen maailmanlopun keskellä on vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin varsinaiset tehtävät.
Riskinhallinnan aakkoset
State of Decay tavoittaa mainiosti Walking Dead -tyylisen selviytymistunnelman. Yksittäisen epäkuolleen kohtaaminen ei herätä pelkoa, mutta tilanne eskaloituu usein nopeasti täyteen paniikkiin. Zombit reagoivat ääniin, ja esimerkiksi autolla liikkumiseen tai aseen laukaisemiseen sisältyy poikkeuksetta riskejä. Vaikka peltilehmän kyydistä on houkuttelevaa harventaa tiellä haahuilevia laumoja veriseksi muusiksi, ovat vitsit vähissä moottorin lauettua. Panoksia ei pysty kuljettamaan reppunsa uumenissa älyttömiä määriä, joten tussariin tartutaan vasta äärimmäisessä hädässä. Viimeistään kantapään kautta opitaan ottamaan jalat alle, mikäli tilanne kehittyy vähänkään uhkaavaksi. Pitkälle kehitetyn hahmon menettäminen kirpaisee aidosti, kun kaiken lisäksi kuolemasta voi syyttää ainoastaan omaa ahneuttaan.
Xbox Onen juhlavasti nimetty Year One Survival Edition sisältää mittavan pääpelin ohella kaksi jälkikäteen julkaistua lisäsisältöpakettia. Ainoastaan toinen näistä tuntuu aidosti tuoreelta, sillä Breakdown tarjoaa saman hiekkalaatikon lähinnä tiukemmalla vaikeusasteella ryyditettynä. Täysin erillinen osio pakottaa pelaajat aloittamaan yhteisön rakentamisen nollasta, joten sen pariin ei tee mieli ihan heti sukeltaa. Lifeline on sen sijaan raikkaampi tuulahdus State of Decayn maailmaan. Armeijan leivissä ja uudessa ympäristössä seikkaileminen muokkaa kokemusta tehtäväpainotteiseksi, mikä on tervetullutta vaihtelua peruspelin kylkeen.
Rujoa rakkautta
Xbox One -version tekniset viilaukset eivät osu kaikilta osin maaleihinsa, vaikka pahimmat sudenkuopat on korjattu. Alkuperäinen julkaisu sai eniten kritiikkiä kehnon ja sietämättömän välimaastossa yskähdelleestä ruudunpäivityksestään. Uusversiossa tapahtumat rullaavat pääosin sulavasti, mutta auton ratissa notkahduksilta ei voi välttyä. Tämä tuntuu oudolta askeettiseen ulkoasuun peilattuna, sillä peli ei näyttänyt erityisen nätiltä edes väistyvällä konsolisukupolvella. Pikselien määrä on tällä kertaa nostettu täyteen 1080P-tarkkuuteen, mikä takaa sentään aiempaa selvästi kliinimmän yleisilmeen. Muilta osin kosmeettiset viilaukset jäävät marginaalisiksi ellei molempia versioita pelaa vierekkäin.
Toiseksi nurinan aiheeksi vuonna 2013 nousivat lukuisat kokemusta häirinneet bugit. Myös niiden kohdalla tilanne on parantunut, mutta ei vieläkään ei voi puhua täysin ongelmattomasta tapauksesta. Ötökät tekevät yhä satunnaisesti tihutöitään, kun hahmot saattavat esimerkiksi teleporttailla seinien tai toistensa läpi. Lisäksi kameran pyörittely aiheuttaa hampaiden kiristelyä ahtaissa sisätiloissa, vaikka muilta osin kontrollit toimivat mainiosti.
Tutustumisen arvoinen
State of Decay: Year One Survival Edition ei ole markkinoiden komein hiekkalaatikko. Vielä vähemmän se loistaa syvällisellä tarinankerronallaan. ”Kaikki voivat kuolla” -luonteesta johtuen elämää suuremmat tarinat jätetään suosiolla muiden kerrottaviksi. Pelin selkeäksi vahvuudeksi nousee kuitenkin hyvin omintakeinen tunnelma. Harva zombirymistely pystyy tarjoamaan yhtä mielenkiintoista näkemystä aiheeseen, joten epäkuolleiden ystäville Undead Labsin teos on ongelmistaan huolimatta ehdottomasti katsastamisen arvoinen. Tutustumiskynnys ainakin asetetaan riittävän matalalle, sillä kiitettävällä sisältömäärällä ahdettu uusversio kustantaa vaivaiset 30 euroa.
