Eletään vuotta 1946 ja vielä toista maailmansotaa, kun B.J. Blazkowicz ja hänen toverinsa Richard Wesley matkustavat kohti natsien omistamaa Castle Wolfensteinia. Heidän tehtävänään on löytää SS-joukkojen arkeologi Helge Von Schabbsin työpöydältä salainen kansio. Etsintä on haastavaa, koska linnaa hallitsevat natsien SS-joukot. Päästäkseen sisään on Blazkowiczin ja Wesleyn naamioiduttava natseiksi.

Pelottavat robotit hyökkäävät

Noin vuosi sitten julkaistiin MachineGamesin kehittämä ja Bethesda Softworksin julkaisema Wolfenstein: The New Order. Nyt samojen nimien julkaisemana Old Blood palaa toiseen maailmansotaan ja aikaan ennen The New Orderia. Kyseessä on itsenäinen lisäosa.

Helgen työpöydällä sijaitseva kansio sisältää salaiset koordinaatit William ”Deathshead” Strassen vankileirille. Linnaa kuitenkin vartioivat sadat natsit, joiden ohi B.J:n on päästävä paljastumatta. Yksi natseista on Castle Wolfensteinissa päämajaansa pitävä Rudi Jäger, joka omistaa saksanpaimenkoiran. Rudi huvittaa itseään käskemällään koiraansa juutalaisten tai petturinatsien kimppuun ja heidän kuollessaan saksanpaimenkoira Greta saa ruumiista itselleen illallisen. Kiinni jäädessään B.J:n kohtalo olisikin sinetöity.

Matkalla linnan uumeniin paljastuu, että natsien pahat aikeet ovat vieläkin hirveämmät. Helge Von Schabss on nimittäin löytänyt pimeät voimat kuningas Oton ajoilta. Natsit ovat vahvistaneet aseistustaan sähköllä sekä tekemällä erilaisia robotteja. Kyseiset viholaiset on kytketty sähkölinjoihin sekä varustettu ammuksenkestävällä rautahaarniskalla. Nämä melkein kuolemattomat viholliset ovat pelottavia ja aiheuttavat kylmäväristyksiä selkäpiissä. Useimmiten vastaan taistelevat natsit ovat kuitenkin kaadettavissa parilla luodin osumalla.

Natsia pistoolilla otsaan

Wolfenstein on mukavaa pelattavaa. Sen ohjaus on lähes täydellistä ja natsien ampuminen sujuu kuin tanssi. Linnassa kulkeminen on pelottavaa mutta viihdyttävää. Natseja lymyää jokaisessa nurkassa, joten hiipiminen on välillä jopa pakollista. Aseistusta tarjotaan runsaasti, ja jokaiseen tilanteeseen löytyy sopiva väline. Blazkowicz kantaa mukanaan putkenpalasta, veitsiä, pistoolia, vaimennuspiippua sekä raskaampaa kalustoa. Panoksia, aseita ja muita tarvikkeita voi kerätä kaadetuilta sotilailta sekä etsimällä niitä matkan varrelta. The New Orderista tuttu keräämistapa on valitettavasti jätetty myös Old Bloodiin. B.J. ei nouki tarvikkeita maasta automaattisesti, vaan jokainen tavara on nostettava yksitellen ohjaimen nappia painamalla. Toivottavasti tämä rasittava yksittäinen kerääminen jää pois sarjan seuraavassa osassa.

Vaikka Old Blood on viihdyttävä räiskintä, se vaatii välillä älyllistä ajattelua. Osa tehtävistä keskittyy paikkojen perusteelliseen tutkimiseen, jotta paljastuu mihin matka vie seuraavaksi. Pelin vaikeustasoa on mahdollista säätää sekä etukäteen että kesken pelin, joten liian ylivoimaiseksi taistelu ei pääse käymään. On kuitenkin todettava, että tämä on edeltäjäänsä vaikeampi, ja välillä tasoa piti laskea, jottei ohjain lentäisi seinään. Lisäosa on haastavampi, koska sen robotit ovat vaikeammin tuhottavissa ja suorittaminen vaatii enemmän hiipimistä. Suoralla räskinnällä ei tässä osassa selvitä.

Korvia hivelöivät sävelet

Mick Gordon tuli tunnetuksi The New Orderin musiikin säveltämisestä ja samaisen miehen teoksia kuullaan myös Old Bloodissa. Valinta on täydellinen, sillä Gordonin musiikki on raskasta ja sopii hyvin natsiteemaan. Se on pelottavaa ja saa tilanteen tuntumaan aidolta. Myös muu äänimaailma ansaitsee kehuja: nuuskiva ja muriseva koira korvan vieressä aiheuttaa kuumottavan tunteen. Voi melkein tuntea kuinka robottikoiran kuola valuu pään päälle. Parasta kuitenkin on B.J. Blazkowiczin ääni. Se on karhea ja rouhea sekä seksikäs. Se kuulostaa sotilaalliselta, se kuulostaa pelastajalta. Sankarilta.

Myöskään grafiikkaosaaminen ei petä. Vuoristokylä ja sen linna on suunniteltu hyvin pieniä yksityiskohtia myöten. Jokainen tiili on tehty huolella ja matkalle on sijoiteltu mitä hienompia näkyjä. Castle Wolfenstein on keskiaikainen linna taideteoksineen sekä sisustukseltaan. Siellä on isoja takkoja, tummapuisia kalusteita sekä valtavan isoja kankaisia seinäryijyjä. Unohtamatta isoja natsi-Saksan viirejä sekä lippuja. Jopa linnan keittiössä on paistinpannut, aterimet, lautasliinat, kattilat, lasit ja kaikki muukin mitä oikeassa keittiössä tulisi olla. Tavarat tuntuvat niin aidoilta, että niitä voisi melkein käsin kosketella. Old Bloodin yksityiskohtiin on panostettu huomattavasti enemmän Wolfensteinin aikaisempaan osaan verrattuna.

Täydellisyyden alku

Wolfenstein: Old Bloodin kestoksi on ilmoitettu noin kahdeksan tuntia. Ensimmäisellä pelikerralla loppuajaksi muodostui kuusi tuntia. Tämä on sopiva pituus räiskinnälle, joka on kuitenkin vain lisäosa. The New Orderista poiketen Old Bloodissa varsinaisia välihengähdyksiä välivideoiden muodossa ei nähdä ja meno on kuin puuskuttavan pikajunan kyydissä. Pysähtyminen on kuitenkin mahdollista toisella tavalla: pelin sekaan on piilotettu paikkoja, joissa on mahdollista päästä pelaamaan alkuperäistä Wolfensteinia. Tämä virkistävä yksityiskohta tarjoaa hetkeksi hajuraon pääpeliin.

Esiosaksi Old Blood on täydellinen. Se on hyvä lisäys aikaan ennen The New Orderia ja antaa pohjan rakentaa jälleen Wolfenstein-pelisarjaa eteenpäin. Jään odottamaan innokkain mielin seuraavaa osaa. Ennen sitä pistän Old Bloodin pyörimään uudestaan ja nostan vaikeustasoa.

Galleria: