Ne pyörivät sittenkin
Segan GameCubella konsolivalloituksensa aloittanut Super Monkey Ball -sarja on yleensä hyvin tuttu ja turvallinen ilmestys pelikauppojen hyllyillä. Mielipuolinen idea tunkea apina palloon ja kuljettaa se läpi toinen toistaan haastavimpien sokkeloiden halki pelimaailmaa liikuttamalla on saanut vankan kannattajakunnan, jolle sarjan kauneus piilee yksinkertaisuudessa ja hauskuudessa. Tuorein episodi hupailusaagassa on Traveller’s Talesin kehittämä Super Monkey Ball Adventure, jossa apinapallottelusta pyritään tekemään monimutkaisempaa kuin sen pitäisi olla.
Pelin nimestä vedettävät johtopäätökset pitävät valitettavasti paikkansa: pääpainona on varsin kohtuullisenkokoisella pelimaailmalla höystetty tarinamoodi. AiAi-, MeeMee-, GonGon- tai Baby-simpanssin saappaissa, tai pikemminkin pallossa, lähdetään seikkailemaan ympäri apinain valtakuntaa levittämään iloa ratkomalla muiden ongelmia. Onkin jotenkin ironista, kuinka iloiseen ja värikkääseen karkkipaperiin kääritty seikkailu voi tuottaa pelaajalle niin paljon mielipahaa ja hermoromahduksia.
Pallo yli laidan
Tarinamoodin kompastuskivi ei suinkaan ole peli-idean vaan pikemminkin toteutuksen puolella. Toimivia osa-alueita ei juurikaan ole muita kuin alkuperäistä sokkeloideaa hyödyntävät osuudet, joita on sijoiteltu kohtuullinen määrä ympäri Super Monkey Ball Adventuren maisemakattauksia. Tavanomaisemmat tehtävät ovat pitkälti pelimaailman asukkien pelaajan harteille sysäämiä tyhjänpäiväisiä ja irrallisia pikkuaskareita, joiden ratkomisessa on usein yhtä paljon mielenkiintoa kuin maalin kuivumisen seuraamisessa. Etenkin, kun pelimekaniikan istuttaminen uuteen ympäristöön ei ole onnistunut edes puoliksi niin hyvin kuin olisi toivonut.
Palloon survotun esi-ihmisen kontrollointi on juuri niin kankeaa kuin se on ollut aina ennenkin. Vaikka pallossa olemiseen kuuluva kömpelöhkö fysiikka onkin omiaan tasapainotellessa sokkeloisissa labyrinteissa, laajemmassa pelimaailmassa olisi mukavampaa liikkua vapaammin – ilman että tarvitsee varoa jatkuvaa kielekkeiltä putoamista tai liiallisesta tilannenopeudesta johtuvaa sinkoilemista.
Muutoinkin pelimaailman rakenne on hieman kyseenalainen, sillä vesialueet ovat pohjattomia kuiluja, joihin putoaminen vastaa putoamista tyhjyyteen edellisten pelien sokkeloradoilla. Hahmo kuitenkin palaa pelialueelle suhteellisen lähelle putoamiskohtaa, mutta parin putoamiskerran kohdalla peli on jatkunut milloin mistäkin. Ettei meno kuulosta liian mukavalta, lisätään soppaan vielä epäpätevä kameramies, joka ei pysy tehtävänsä tasalla kovinkaan usein. Vaikka kuvakulmaa voi vapaasti liikutella oikealla ohjaintatilla, pallo-ohjauksen ja kameratyöskentelyn yhteistyö ei yksinkertaisesti toimi.
Ainoa hieman hauskempi ominaisuus on palloon tulevat lisäominaisuudet lentokykyä ja jättimäistä nyrkkiä myöten, mutta nämäkin toiminnot tuntuvat väkisin liimatuilta kytköksiltä sarjan minipeleihin, joita on myös tungettu Adventureen erillisen moodin taakse. Ikävä kyllä muutamat moninpelillä höystetyt pikkuhassuttelut eivät tee pelistä yhtään sen parempaa ostosta.
Kehnoa apinointia
Ulkoisilta puitteiltaan peli on samaa kaliiperia kuin seikkailuttomat edeltäjänsä: yksinkertaista, värikästä ja ylisöpöä. Matkan varrella ei nähdä mitään erityisen sykähdyttävää, mutta ei mitään erityisen ala-arvoistakaan. Tasapaksua perusgrafiikkaa höystävät ylipirteät rallattelut ja apinoiden kimeä vikinä, jota kuullaan jokaisessa tehtävänannossa enemmän kuin sietokyky sallii.
Super Monkey Ball Adventure on erittäin suuri harha-askel muutoin varsin mukiinmenevältä pelisarjalta. Se yrittää laajentaa peli-ideaa sellaiselle tasolle, jolla se ei yksinkertaisesti voi toimia. Kankeat kontrollit, huono kameratyöskentely ja käsittämättömät pelilliset ratkaisut on yhdistelmä, josta ei voi koitua kuin traumaattisia seurauksia.
