Retro on pop
Square-Enix-yhteensulautuma on monien muiden tavoin huomannut Game Boy Advancessa piilevän markkinaraon vanhojen hittipelien henkiinherättäjänä. Nostalgian ollessa kovassa huudossa 8- ja 16-bittisiä klassikoita paketoidaan uudelleen nopeammin kuin pelaajat ehtivät hamstrata edelliset julkaisut kaupoista uusien tieltä. Muutama old school -uudelleenjulkaisu voidaan perustella kulttuuritekona, mutta totuuden nimissä on sanottava, että suurin osa tekeleistä on budjetinkohotuksen nimissä visioitua täytehuttua.
Sword of Manan eduksi voidaan lukea se, että pelin alkuperäisjulkaisu ei ole näin länsimaalaisittain kovinkaan tunnettu. Kyseessä on nimittäin niinkin outo lintu kuin originaalilla Game Boylla nähty Final Fantasy Adventure (Japanissa Seiken Densetsu). Super Nintendo -jatko Secret of Mana on yleisesti paremmin tiedostettu peli, mutta tässä on siis kyse ihka ensimmäisen Mana-seikkailun restauroinnista. Tarinaa, kenttiä ja kokonaisuutta on ehostettu nykymittapuun vaatimuksien mukaisiksi. Myös audiovisuaalinen maailma on laitettu täysin uusiksi.
Sword of Manassa on kyse aikamoisesta vanhan koulukunnan roolipelihujakoinnista. Pimeyden ruhtinas on päästänyt helvetin valloilleen ja hänen tarkoituksenaan on päästää päiviltä kaikki Mana-elinvoiman kanssa kosketuksissa olevat ihmiset. Pelaaja ohjaa toista kahdesta hahmosta tehtävänään estää ilkimysten maailmanvalloitussuunnitelmat ja palauttaa rauha maan päälle. Luvassa on reilu kymmenen tuntia perinteistä toimintaa, jossa lajityypille ominaisia kliseitä ei säästellä.
Yksinkertaisesti monimutkainen
Kahdesta päähahmosta toinen on mies- ja toinen naispuolinen. Valinta oman sankarin tai sankarittaren välillä suoritetaan heti aluksi. Maskuliininen valinta takaa enemmän fyysisiä kykyjä ja paremman aseenkäsittelytaidon. Feminiinit taas pääsevät nauttimaan tehokkaampien taikojen tarjoamista eduista. Molemmat tarinalinjat seuraavat suurin piirtein samoja polkuja, mutta aina tietyissä pisteissä tapahtumat haarautuvat eri suuntiin. Tämä lisää uusintapeluuarvoa, ja peli pitääkin pelata läpi kahdesti, jotta kaikki tapahtumat saa selville.
Tyypillinen juoniasettelu heijastuu myös pelattavuuteen. Lukuisten vastaavan lajityypin pelien tapaan isometrisestä perspektiivistä kuvatut tapahtumat katkeavat tutkinnan lomassa oteltaviin reaaliaikaisiin taisteluihin. Miekanheiluttelun lomassa käytetään välillä taikoja, kokeillaan tavaroita tai paetaan häntä koipien välissä.
Ajateltavaa riittää seikkailun varrella kerääntyvien aseiden ja loitsujen käytössä. Aseissa on kolme eri attribuuttia, jotka vaikuttavat niiden ominaisuuksiin. Eri värkeillä on lisäksi omat hyökkäystyylinsä, jotka vaikuttavat olennaisesti taistelustrategian laatimiseen. Oikea-aikaisella nappulanhakkauksella voi myös saada aikaan lisävahinkoa aiheuttavia kombohyökkäyksiä. Omien tappovälineiden takominenkin onnistuu, kunhan prosessiin vaadittavat tavarat löytyvät kokoelmista.
Taikojen käytettävyyteen vaikuttavat matkan varrella kohdatut henget. Hyökkäävien loitsujen vastapainoksi on aina vastaava puolustustaika, joten magiikan käytössä on suoritettava harkintaa. Taikojen käytettävyys riippuu myös valitusta aseesta. Näin pähkäiltävää riittää yksinkertaisesta perusasetelmasta huolimatta. Taisteluita voittamalla hahmoaan voi parantaa uusiin luokkiin, vaikkapa sotilaaksi tai taikuriksi. Oikean luokkayhdistelmän myötä pelaaja palkitaan jollain kykyjä parantavalla lisäarvolla.
Perinteinen tapaus
Normaalin pääseikkailun ohessa tarjolla on lukuisia valinnaisia sivutarinoita, jotka vaihtelevat yksinkertaisista minipeleistä hieman pidempiin harharetkiin. Välillä päähahmon tueksi liittyy ystävällismielinen sivuhahmo. Apu tuleekin tarpeeseen vaikeahkoissa taisteluissa. Aisaparia voi kontrolloida itse, tai antaa tietokoneen hoitaa raskas työ. Tekoälykumppanin oma ohjailu on kuitenkin enemmän kuin suositeltavaa, sillä automaattiohjauksella kaveri tuppaa tekemään jos jonkinmoisia typeryyksiä.
Aitoon vanhaan malliin haastetta riittää roppakaupalla. Taistelut ja ongelmanratkaisut ovat vaikeita, jopa turhautumiseen asti, ja oikean hahmotasapainon löytäminen voi tuottaa ongelmia. Liikahaasteen tueksi eteen tulee paikoin kohtia, jolloin pelaajaa viedään eteenpäin kädestä pitäen liiankin kanssa. Porrastus on outoa ja käyttöliittymä tuntuu näppäristä ideoistaan huolimatta kankealta.
Audiovisuaalisesti peli on piiskattu hyvään kuosiin, kuten käännösvastuussa olevalta Brownie Brownilta sopii odottaakin. Ulkoasu vastaa kaunista Super Nintendo -peliä, vaikka mitään erityisiä hienouksia á la Golden Sun ei olekaan tarjolla. Perinteisenä roolipelipläjäyksenä Sword of Mana ajaakin asiansa, mutta klassikkostatukseen se ei missään vaiheessa yllä. Pikavälipalana Final Fantasy Tacticsin lomassa Manan mailla seikkailu voisi maistuakin. Täysipainoisena seikkailuna Seiken Densetsu on kuitenkin vähemmän kuin osiensa summa.
