Kauhua ja jänistystä koko rahalla
The Thing on koko lailla suoraa jatkoa John Carpenterin vuonna 1982 ohjaamalle samannimiselle scifi/kauhuelokuvaklassikolle. Elokuvassa Antarktiksella sijaitsevan amerikkalaisen tutkimusaseman tiedemiehet joutuvat kosketuksiin vieraan elämänmuodon kanssa, jolla on kyky muuttaa muotoaan ja melkoisen vihamielinen asenne muita eliöitä kohtaan. Tällä kulttuurien yhteentörmäyksellä on tietysti tiedemiesten kannalta kohtalokkaat seuraukset, ja peli alkaa siitä, kun pelaajan ohjastama kapteeni Blake sotilasjoukkoineen on lähetetty selvittämään mitä asemalla on tapahtunut.
Pelaaja ohjailee siis kapteeni Blakea, jonka lisäksi pelaaja suuren osan pelistä käskyttää myös yhtä tai useampaa muuta sotilasta. Ohjaaminen tapahtuu ulkopuolisesta näkökulmasta, vaikka first person -näkökulmakin on tarjolla esim. aseella tähtäilyä varten, mutta liikkumaan siinä tilassa ei pysty. Kamera seurailee Blakea tiiviisti selän takana eikä aiheuta pelaajalle hankaluuksia oikeastaan missään vaiheessa. Peli etenee juonellisesti tasosta seuraavalle, ja jokaisessa tasossa tulee vastaan erilaisia tehtäviä, jotka on suoritettava ennen kuin pääsee eteenpäin. Tehtävät ovat yleensä suhteellisen yksinkertaisia, "etsi avain/selvitä mitä on tapahtunut/pelasta ihmisiä" -tyyppisiä, mutta enempiä spoilaamatta mainittakoon, että esimerkiksi minä jumiuduin hyvinkin alkuvaiheessa peliä pitkäksi aikaa näennäisen yksinkertaiseen tehtävään, kun en tajunnut että aseilla voi tehdä muutakin kuin ampua pahiksia.
Pari ensimmäistä tasoa on tehty tarkoituksellisen yksinkertaisiksi, jotta pelaaja pääsee kätevästi pelisysteemiin sisälle. Peli antaa pikku hiljaa pelaajalle ohjeita ja neuvoja erilaisista toiminnoista. Tämän avustuksen saa myös pois päältä halutessaan, mutta se toimii hienosti pelin esittelijänä. Heti tässä vaiheessa opetellaan myös kunnolla hallitsemaan mielestäni pelin vaikuttavinta osa-aluetta, eli joukkuetovereiden kanssa toimimista.
Joukkueenjohtajan vastuu painaa
Sotilaita on pelissä kolmea eri tyyppiä: perussotilaat osaavat ampua ja taistella kaikkein parhaiten, lääkintämiehet pystyvät parantamaan muita joukkueen jäseniä rajattomasti ja mekaanikot osaavat korjata sellaisia laitteita, joihin Blaken kyvyt eivät riitä. Näiden eri kykyjen koordinoiminen on usein elintärkeää pelissä etenemisen kannalta.
Joukkuetoverien tekoäly on toteutettu hyvin vakuuttavasti ja se vaikuttaa paljon pelin tunnelmanluontiin. Peliympäristö on lähtökohdiltaan suhteellisen vihamielinen: erilaisia hirviöitä tulee pelin edetessä tietysti vastaan yhä enemmän, ja Antarktiksella kun ollaan, löytyy pelistä "kylmämittari", joka alkaa raksuttaa alaspäin heti kun pelaaja pistää nokkansa ulkosalle. Tämä taas tarkoittaa sitä, että on terveellistä löytää tiensä sisätiloihin riittävän nopeasti, sillä mittarin kuluttua loppuun alkaa Blaken kunto heikentyä vinhaa vauhtia. Näihin perusongelmiin saa vielä lisätä sen, että on syytä pitää silmällä missä kunnossa tiimitoverit ovat - sekä henkisesti että fyysisesti.
Pelaaja voi koko ajan tarkkailla joukkuetoverien luottamusta Blakea kohtaan sekä näiden mahdollisia pelkotiloja. Luottamus on kovaa valuuttaa, kun koskaan ei voi tietää, onko joku sotilaista saanut olioista tartunnan - ja tartunnan saanut henkilö saattaa muuttua hirviöksi koska tahansa. Mikäli joku tiimin jäsenistä ei luota Blakeen tarpeeksi, ei hän suostu myöskään tottelemaan käskyjä, ja mikäli luottamus tippuu vielä alemmaksi, alkaa Blaken suuntaan sataa luoteja kyseisen henkilön toimesta. Joukkuetoverin luottamusta pystyy nostamaan mm. antamalla tälle aseen ja/tai ammuksia, parantamalla tätä tai todistamalla, että ei ole saanut tartuntaa. Tämän voi tehdä ottamalla itseltään verikokeen.
Joukkuetoverien sataprosenttinen luottamuskaan Blakea kohtaan ei kuitenkaan riitä, mikäli tapahtumat ja ympäristö äityvät riittävän ahdistaviksi. Tällöin miehet saattavat pikku hiljaa menettää malttinsa, alkaa pälyilemään epäluuloisina edestakaisin ja jopa oksentaa tai laskea alleen nähdessään jotain tarpeeksi järkyttävää. Mikäli tilanne tästä vielä pahenee, voivat pelon riivaamat sotilaat lopulta vaikkapa alkaa tulittamaan silmittömästi ympärilleen mikäli heitä ei ajoissa ohjata johonkin rauhallisempaan paikkaan hengähtämään. Joukkuetovereitaan on siis jatkuvasti tarkkailtava monessakin mielessä.
Tähdennetään nyt vielä: The Thingin osalta se asia, joka minun silmissäni nostaa pelin lähes mestariteokseksi, on pelin ahdistava ja jopa vainoharhainen tunnelma. Joukkuetovereiden kanssa toimiminen on ehkä tärkein tunnelman luoja, mutta lisäksi etenkin pelin äänimaailma vakuuttaa. Ensinnäkin aina kun joukkueen jäsenillä on jokin hätänä, panokset vähissä tai kunto lähenee nollaa, he kyllä mainitsevat aiheesta. Ja jos ei muuta, niin sotilaat heittelevät yleisiä kommentteja ja napisevat tehtävän järjettömyydestä, kylmyydestä ja vaikka mistä.
Ääninäyttely on pelissä kaiken kaikkiaan tasokasta. Myös erilaisten olioiden askelten äänet ja muu ääntely on toteutettu tyylikkäästi, ja kun seinän takana kuuluu kauheaa paukutusta siihen tyyliin että jokin isolta kuulostava olio olisi tulossa seinän läpi, tunnelma tiivistyy entisestään. Musiikkia pelissä on käytetty hyvin säästeliäästi. Tarkkaan harkituissa kohdissa soivat lyhyet painostavat musiikkipätkät tekevät myös oman osansa ahdistuksen lisäämiseksi.
Pelin grafiikka ei ole mitenkään mykistävää, mutta tehtävänsä se kyllä ajaa. Graafinen ilme muistuttaa ehkä hieman Half-Lifea, johon joku saattaisi The Thingiä verrata myös pelin juonen tai monimuotoisten vihollisten osalta. Oliot ovat tyyliltään elokuvalle uskollisia, niin kuin peli muutenkin, ja kaikessa vastenmielisyydessään usein mielikuvituksellisia ja nerokkaita. Ihmishahmojen kasvot ja niiden animointi eivät ole kovin kaksisia, mutta varsinaista pelaamista tai pelin tunnelmaa tämä ei pahemmin haittaa. Ulkona liikkuessa tuulen tuiverrus ja joka puolella pöllyävät ja näkemistä haittaavat lumimyrskyt on toteutettu näyttävästi.
Haasteellinen mutta palkitseva
Pelin alkupuolella vastaan tulee vain pienikokoisia olioita, jotka saa hengiltä ihan tavallisilla tuliaseilla. Pikku hiljaa alkaa näyttämölle kuitenkin marssia isompia ja voimakkaampia alien-olioita, joita voi esim. konepistoolilla ampua vaikka tuomionpäivään asti ilman sen kummempaa vaikutusta. Tällöin tuli on pelaajan paras ystävä. Näitä vihollisia pitää ensin pehmittää jonkin aikaa yllämainitulla konepistoolilla, kiväärillä tai muulla, ja sen jälkeen tavalla tai toisella tuikata tuleen - esimerkiksi liekinheittäjällä. Tulessa on kuitenkin se hankala ominaisuus, että sen saa hyvin helposti myös tarttumaan itseensä tai joukkuetovereihin, jotka eivät moiseen erehdykseen suhtaudu kovinkaan ymmärtäväisesti.
Kun ympäristö on sakeanaan erilaista vipeltäjää, ja kun vielä pitää ottaa huomioon mitä asetta käyttää missäkin vaiheessa, osoittautuu erittäin hyödylliseksi asiaksi se, että joukkuetovereiden aseenkäyttötaito on keskimääräistä parempi. Mikäli mukana on vähintään kaksi aseistettua toveria, voi pelaaja usein antaa näiden rauhassa harventaa vähäpätöisempiä vihollisia ja keskittyä itse isompiin monstereihin.
Peli alkaa näyttää haasteellisempaa puoltaan parin ensimmäisen "harjoittelutason" jälkeen. Näiden jälkeen pelaajaa ei enää pahemmin päälaelle taputella, paitsi lonkeroilla ja muilla ikävillä ulokkeilla. Pelistä ei sen kummempaa vaikeustason valintaa löydy, mutta automaattisen tähtäyksen vaikutusalueen leveyden voi valita kolmesta eri vaihtoehdosta. Joku saattaa pitää The Thingiä liian vaativana pelinä, mutta mielestäni pelin vaikeustaso on saatu hiottua juuri sopivaksi. Välillä voi mennä pitkäkin aika niin, että ammuksia ja kuntoa kohentavia ensiapupakkauksia joutuu tosissaan säästelemään eikä tallennuspisteinä toimivia nauhureita löydy mistään, mutta kun tällaisen vaiheen jälkeen pääsee jälleen paikkaamaan itsensä, varustautumaan hampaita myöten ja tallentamaan tilanteen, ei voitonriemulla ole mittaa eikä määrää. "Tulkaa vaan, kyllä täältä pesee!"
Suositellaan lämpimästi - mutta ei liian nuorille
The Thing ei todellakaan ole tarkoitettu perheen pienimmille. Ensinnäkään joukkuetoverien käyttämä kieli ei ole mitenkään lasten korville sopivaa, mutta tämä on vielä pientä verrattaessa sitä pelin ulkoasuun ja tapahtumiin: erittäin graafista väkivaltaa, verta, irtoruumiinosia ja kaiken kaikkiaan ahdistavia juonenkäänteitä. Pelin UK-version kanteen painettu 15 vuoden ikäraja on mielestäni aivan aiheellinen. Varttuneemmille pelaajille The Thing tarjoaa mukaansatempaavan ja ennen kaikkea tunnelmallisen pelikokemuksen, jollaiseen en ole aikoihin törmännyt.
Aina joskus tapahtuu tietokone- tai videopelissä jotain, joka jää pelaajan mieleen pitkiksi ajoiksi. Yksi tällainen tapaus The Thingiä pelatessani oli ensimmäinen kerta, kun ahtaassa käytävässä takanani seurannut joukkuetoveri ei yhtäkkiä enää vastannutkaan käskyihin, ja kääntyessäni katsomaan hän muuttui silmieni edessä groteskiksi hirviöksi, jonka sitten jouduin lopettamaan liekinheitintä apuna käyttäen. Eikä tämä tosiaankaan ollut ainoa mieleen jäänyt tapahtuma tässä pelissä.
Kauhusta ja toimintaseikkailuista pitäville The Thing on täysosuma. Ja jatko-osakin pelille on jo suunnitteilla...
