Taistelu Xboxin FPS-markkinoilla on kovaa. Halon sädekehän varjossa euroja halajavat monet yrittäjät. Tähän soppaan tunkee lusikkansa myös Free Radical ja Eidos TimeSplitters 2 -pelillään. Legendaarisen Raren joukoista syntynyt Free Radical sisältää alan osaamista siinä määrin, että laatua voi jo vaatia. Eikä TimeSplitters 2 petä, vaan jatko-osa parantaa edeltäjäänsä nähden joka osa-alueella.
Paluu tulevaisuuteen
TS2 vie pelaajan halki aikojen pelaajan jahdatessa TimeSplitters -alieneita, jotka pistävät hösseliksi ihmiskunnan historiassa ja tulevaisuudessa. Tarinan avoimuus ja ajattomuus on tuonut mukanaan hyvät ja huonot puolensa. Jokainen pelin yhdeksästä episodista on laadukas kokonaisuus omine aseineen, hahmoineen ja vastaavineen. Oli kyseessä sitten tulevaisuuden Tokio tai historian Pariisi, voi tunnelmaa vaikka leikata veitsellä. Pelin parhaita episodeja on hauskasti Bondeja parodisoiva Atomsmasher. Silti, vaikka pelin jokainen episodi on kerrassaan loistava, puuttuu pelistä yhtenäisyys. Pelin tarina tuntuu vain tekosyyltä aikakausien vaihtumiseen, mutta jaksaa silti kiinnostaa oman lyhyen aikansa.
Jos TS2:n anti olisi pelkkä tarinamoodi, jäisi peli varmasti keräämään pölyä hyllyyn, mutta onneksi näin ei ole. Jokseenkin tyydyttävän tarinamoodin rinnalla on täyttä rautaa oleva arcade-moodi, josta ei pelattava heti lopu kesken. Arcadessa pelaaja pääsee paiskomaan erilaisia pieniä tehtäviä, jotka on lajiteltu kolmelle eri vaikeustasolle. Vaikemman vaikeustason tehtävät tarjonnevat vastusta kokeneemmillekin FPS-veteraaneille.
Tekijät ovat selvästi ymmärtäneet palkitsemisjärjestelmän periaatteet. Pelissä on vino pino avattavaa moninpeliä varten. Ja moninpeli on se tekijä, minkä takia peli viimeistään kannattaa lisätä pelihyllyyn. Pelimuotoja on peräti 16 kattaen ne tavalliset deathmatchit ynnä muut ja lisäten päälle pinon erikoisempia pelimuotoja joiden suunnittelussa lienee palanut muutama yö pelintekijöiltä. Kun kenttiäkin riittää samat maagiset 16 ja hahmoja päälle sata, on moninpelien harrastajille TS2:lla tarjottavaa monien lähiverkkopelisessioiden ajaksi. Peli kuuluu jokaisen system link -pelaajan vakiokalustoon.
Pelistä löytyy myös karttaeditori, joka on lyhyen kokeilun jälkeen paljastunut oikein mallikkaasti tehdyksi välineeksi. Käytännössä moninpelikenttien tekemistä varten suunnattulla editorilla luonnistuu myös yksinpelitehtävien tekeminen. Editori on riittävän helppokäyttöinen, mutta samalla vaikuttaa aika monipuoliselta ollakseen konsolipelin karttaeditori. Karttaeditorin käyttäjiä varten Eidos on myös avannut oman sivuston nettiin, jossa on ohjeita kuinka päästä alkuun karttojen luomisessa.
Sarjakuvamaista
TS2:n grafiikat eivät ole karun realistisia, mutta eivät toisaalta suoraan satukirjastakaan. Ulkoasussa onkin sarjakuvamaisia piirteitä, mm. värien käyttö on runsasta ja hahmot ovat rennon vapaasti piirrettyjä. Grafiikka on myös puhdasta, eikä siinä ilmaannu virheitä. Valoefektit ovat mukavan näköisiä ja ympäristöt tyylikkäitä sekä ajan henkeen sopivia. Grafiikassa TS2 ei joudu häpeilemään muiden alan pelien rinnalla pätkääkään, mutta ei se myöskään säväytä millään lailla.
Visuaalisella puolella Free Radical onkin onnistunut parhaiten kenttäsuunnittelussa ja siinä, kuinka ajan henki on saavutettu episodista toiseen. Vaikka kentät ovatkin melko putkimaisia, on niissä silti vaihtelevuutta. Osaan, kuten NeoTokyo -kenttään, on myös saatu kiitettävästi elämää. Useimmiten pelissä kuitenkin juoksee vastaan vain vihollisia tapettavaksi. Näiden neutralisointiin on tarjolla aikamoinen sarja aseistusta. Aseistus vaihtelee täysin ajanjakson mukaan, mutta käytännössä käsiinsä saa jos jonkinmoista pistoolia, haulikkoa, kivääriä, konekivääriä tai räjähteitä. Muutamia helmiäkin löytyy kuten aina yhtä ihana minigun, joka on pelissä toteutettu erityisen hyvin.
Äänipuolella peli pärjää muiden rinnalla. Aseiden äänet ovat hyvin tehtyjä ja hahmojen dialogiin on saatu ihan hyvin näyttelemistä mukaan. Muutamia helmiä hahmoista löytyykin, kuten mainio etsivä Harry Tipper. Ympäristön ääniä olisi saanut kuitenkin olla enemmän. Käytännössä kentissä kuulee vain taustamusiikin siivittämää räiske-oopperaa. Musiikki on sekin teemasta riippuen erilaista ja ihan mukavaa kuunneltavaa, kuitenkin jokseenkin hengetöntä. Paria poikkeusta, kuten ensimmäisen kentän kerrassaan upeaa musiikkia lukuunottamatta, tietty purkkamaisuus tulee tässäkin esille.
Pelattavuudesta on monenlaista sanottavaa. Toisaalta Halon hienovaraiseen ohjaukseen tottuneelle TS2:n räväkkä linja on todellinen kulttuurishokki, mutta toisaalta monet ovat sitä myös kehuneet. Allekirjoittaneelle TS2:n ohjaus ei koskaan täysin maistunut, vaikka sitä oppikin käyttämään. Aivan hetkessä pelin ohjaukseen ei siis pääse sisälle, vaan totuttelu vie aikansa. Pelin tekijöille silti kaikki kunnia siitä, että ohjausta pääsee mukauttamaan asetuksista tavallista enemmän. Oman tyylin luomiseen kannattaakin käyttää aikaa viimeistään ennen moninpelisessioita. Xboxin ohjain tuntuu pärjäävän pelissä PS2:n rinnalla täysin tasavertaisesti ja analogiset liipaisimet tuovat ampumiseen oman lisänsä.
Apinoita oomme kaikki
Pelin tekoäly ei juuri loista. Hyvän bottitekoälyn luominen ei ole helppoa, mikä näkyy esimerkiksi bottien puuttumisena Halosta kokonaan ja monien muiden genren pelien kohdalla säälittävänä yrityksenä. TS2:ssa boteista saa kuitenkin haastetta, vaikka useimmiten vihollisen vaarallisuus perustuukin määrään, ei laatuun. Tämä näkyy vahviten juuri yksinpelattavissa arcade-tehtävissä. Tekoäly yrittää toki hakea esteiden takaa suojaa, mutta tätä näkee enemmänkin tarinamoodissa, ja silloinkin enemmän ennalta määrättynä kuin "älykkäästi" paikan havaiten. Tarinamoodin ja bottien tekoälyn välillä onkin selvästi jouduttu säätämään. Yhden linjan tekoälyn edut on jouduttu heittämään romukoppaan ja tuloksena on keskitason vastusta.
Vapaan tallennuksen puuttuminen tarinamoodista on vielä ymmärrettävää, mutta se ei, että edes checkpointien kohdalla ei voi tallentaa. On jokseenkin ärsyttävää aloittaa kenttä alusta aina kun sen jättää kesken. Onneksi pelissä ei sentään joudu kuollessa kentän alkuun, vaan silloin checkpointit tulevat kuvaan ja auttavat kärsivää pelaajaa. Jokaista läpivedettyä kenttää voi vapaasti pelata jälkeenpäin.
Ostetaan kavereita
Xbox Liven puskiessa ovelle on vielä aikaa harrastaa perinteisempää konsolimoninpelaamista. Onkin siis syytä varustaa pelihylly TimeSplitters 2:lla, jos kavereita löytyy pelaamaan. Mitä useampi Xbox yhteen ja useampi kaveri pelaamaan, sitä suurempi ilo. Ilman peliseuraa kannattaa kuitenkin miettiä pistääkö euronsa johonkin laadukkaampaan yksinpeliin kuten Morrowindiin tai Splinter Celliin. TimeSplitters 2 on kuitenkin näyte siitä, että Free Radical on tämän hetken kovimpia FPS-tekijöitä, ja sarjan kolmatta osaa kannattaakin jäädä odottamaan innolla. Jos se parantaa yhtä paljon mitä toinen osa paransi ensimmäisestä, on käsissä todellinen tappaja pelimarkkinoille.
