NHL 23 tuntuu allekirjoittaneelle edes jonkin verran tuoreemmalta kuin jokavuotinen painos, sillä samaan menoon puutuminen sai jättämään edellisen osan väliin ensi kertaa sitten NHL 08:n kohdalta alkaneen putken jälkeen. Kuulostanee jo kliseiseltä sanoa, että uutukainen on edelleen mainio tekele, mutta siinä on vain pintapuolisesti jotakin uudenkarhealta maistuvaa.
No niin, kerropa suosikkijoukkueesi ja luo itsellesi pelaaja
EA Sports, it's in the game. Voihan pitkä kiekko ja popcornintuoksuinen pelikatko sentään, kuulostaapa riivatun tutulta. Siinäpä on komea intro, ihan silmiä häikäisee. Klik klik kliketi klik, päästäkää jo eteenpäin. Aijaa, että tällaista uutta? Ainakin kansikuva on vaihtunut viime vuodesta. Kansikuvassa hymyilevä pari antaa jo osviittaa yhdestä uudistuksesta, sillä naisjääkiekkoilijat ovat vahvemmin mukana kuvioissa kuin koskaan aikaisemmin. Kansikuvassa komeilee kanadalainen Sarah Nurse yhdessä Trevor Zegrasin kanssa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun naispelaaja esiintyy Electronic Artsin NHL-pelisarjan kannessa. Zegras on puolestaan Teemu Selänteen jälkeen pitkästä aikaa Anaheim Ducksia edustava kanteen päässyt kiekkoilija. Myös pelimoottori sai päivityksen edellisessä painoksessa, mutta itselleni se esittäytyy ensi kertaa. Ainakin ulkoisesti ollaan saatu kevyttä kasvojenkohotusta aikaiseksi, vaikka graafisesti on jo aiemmin oltu hyvällä tasolla.
Oho, liuta erilaisia pelimuotoja – piirretäänkö täällä vanhoja uria syvemmiksi vai liukastellaanko jonkin uuden parissa?
Aloitetaan vaikkapa Be A Pro -urapelimoodista. Mikään ei ole muuttunut, joten liekö yhdellä pelaajalla läpikäytävä kausi saavuttanut lakikorkeutensa? Lätkä on toki aina lätkää, ja kokonaisuuteen kuuluvat niin matsit, oheistoiminta, vapaa-ajanviettomahdollisuudet, tilastojen ihmetteleminen ja tavoitteiden seuraaminen. Tuttua ja turvallista, siinä missä vaikkapa harjoittelu vapaan luistelun tilassa.
Korotetaan panoksia ja vaihdetaan yhteen suosituimmista pelimuodoista. Hockey Ultimate Team eli HUT kalskahtaa suupielissä edelleen hyvältä, vaikka suurennuslasin alta ei naispelaajien esiinmarssia lukuun ottamatta voi odottaa merkittäviä uudistuksia. Korttipakat kuuluvat edelleen meininkiin mukaan, ja erilaisia haasteita sekä kilpailuja on tarjolla niin online- kuin offline-tilassakin. Voisiko näille kahdelle keskeiselle pelimuodolle suoda hieman lisää rakkautta tulevina vuosina?
Uusia muuveja riehakkaita
Itse pelaaminen on vaikuttanut tuttuun tapaan mukavalta ja viihteelliseltä. Uutuutena kiekkoilijoille on annettu eräänlainen sukeltamistoiminto, jota voidaan hyödyntää irtokiekkojen kanssa. Lyhyesti tiivistettynä esimerkiksi maalivahdista kimmonneen kiekon voi yrittää huitaista maaliin tai joukkuetoveria kohti tuplanäpäyttämällä laukaisu- tai syöttöpainiketta oikealta etäisyydeltä, jolloin pelaaja hyppää kiekkoa kohti ja jatkaa sen liikettä kahden käden lyönnillä. Kyseessä on varsin mielenkiintoinen uudistus, mutta harvemmin sitä on tullut käytettyä – tavallisesti sen olemassaoloa ei edes muista. Mielikuvissa voi nähdä videopalveluiden saavan oman osuutensa uuden liikkeen synnyttämistä maaleista.
Vetovoimaisimpana pelimuotona häärii jälleen World of Chel, joka muodostaa NHL 23:n sydämestä suurimman siivun. Muiden pelaajien haastaminen online-puolella jaksaa kantaa jopa useamman tunnin ajan kerrallaan, vaikka määrittelemättömän mittaiset tauot rikkovatkin immersiota otteluiden välissä. Pelikavereiden puuttuessa voi vaihtelun vuoksi haastaa itseään tekoälyä vastaan Pro-Am-tilassa tai Threes- ja Ones Eliminators -haastetiloissa.
Kyllä, se toimii – useimmiten
Itse tuote on kunnossa, sillä toisen joukkueen mahdollista karkuun juoksemista huomioimatta kamppailut ovat useimmiten toimineet mainiosti. Ainoat poikkeamat koskevat viivettä, sillä esimerkiksi senttereiden on vaikea voittaa aloituksia, mikäli ottelusijainti sattuu olemaan liian kaukana vastustajasta. Ennen ottelua ruudulla näkyy millisekunneissa mitattava viive, joka antaa hyödyllistä osviittaa yhteyden tasosta. Samalla kerrotaan, onko yhteyden laatu joko hyvä, kohtalainen tai heikko. Kohtalaisen raja on 60 millisekuntia, mikä on ainakin omaan ja joukkuetovereiden makuun ollut jo liikaa. Ja uskokaa pois, jo 10–20 millisekunnin ero vastustajaan nähden antaa kohtuuttomasti tasoitusta pelin nopeuteen nähden.
Muuten meno on tuttua kauraa: Kaudet ovat 10 ottelun mittaisia. Tämän jälkeen joko tiputaan sarjaporrasta alemmaksi, noustaan ylemmäksi tai jatketaan samassa divisioonassa. Riittävän pistemäärän myötä voi vaikka liehuttaa oman joukkueen lippua kotisohvalla mestaruuden myötä tai avata yhden kertyneistä kiekkokasseista ulkoisen rekvisiitan haalimiseksi. Pian kuitenkin alkaa jo uusi kamppailu kaukalossa ja kaikki muu unohtuu. Niin, ja selostajatkin ovat ihan mukiinmeneviä. Eivät toisaalta aiheuta riemunkiljahduksia, mutta eivät häiritsekään.
Karjuntaa kuulokkeissa
Kyllä, tämä on ollut varsin yleinen reaktio peliporukassamme etenkin viikonloppuyön tunteina reilun 100 matsin otannalla. Maalinteko siis maistuu vielä tuhansien kertojen jälkeenkin. Aina voidaan kritisoida, onko jokin maali väärin tehty, kun samaa kikkaa käytetään ties kuinka monennen kerran molarin ohittamiseksi. Miksi, voisi joku kysyä – koska pelintekijä on jättänyt sen huomioimatta. Sitten vihainen enemmistö lähtee virtuaalisesti liikkeelle mailat viuhuen ja seuraava päivitys saattaa muuttaa asioita. Yhden uudistusidean haluan pelikaverin innoittamana sanoa: miksei maalivahdeista voisi tehdä oppivia edes yhden ottelun ajaksi? Kun samalla kikalla saa viimeisteltyä liian helposti, niin Pertti Peruspelaajakin oppii sen riittävästi toistamalla.
Onneksi yllä mainittuun asiaan on saatu edes hieman vaihtelua, sillä maalineduspelaaminen ja ohjaukset vaikuttavat olevan kovaa valuuttaa tänä vuonna. Vertailupohjaa viimevuotiseen versioon ei mainitusta syystä ole, mutta vakituisen pakin näkökulmasta viivavetojen merkitys on kasvanut – ja se on ilahduttava asia. Sen sijaan varsin outoa on hurja jäähyherkkyys mailannostopainiketta käytettäessä, kun taas kiekonriistoon keskittyvät sohaisut johtavat erittäin harvoin alivoimatilanteisiin. Välillä on toki hupaisaa katsella, miten kiekkoilijat kiukuttelevat rangaistujen penkillä, mutta aivan eri asia olisi saada itse vaikuttaa tähän. Antakaa mahdollisuus rikkoa kamera, huitaista hanskalla pleksiin tai paiskata juomapullo pitkin penkkejä. Tai laittakaa Vancouverista tutut vihreät miehet irvailemaan pleksin taakse. Edes jotain.
Arvosana voisi olla käytännössä mitä tahansa 2–5 tähden väliltä. Ensi kertaa sarjan kokevalle tämä voisi hyvin olla viisisakaraisen arvoinen ja tuore kokemus. Vuosikausia tahkonneet taas voivat kokea jopa näivettymisen tunteita, ajatella tämän olevan NHL 22 2.0. Uutta se ei juurikaan tarjoa, mutta jääkiekko on aina jääkiekkoa. Siitä voi toki aina keskustella, onko hinta oikea. Täysihintaisena annan uutukaiselle kolme säihkyvää tähteä, sillä jää ei ole sen kiiltävämpi vuoden tauon jälkeenkään.
