Joukko ihmisiä on kokoontunut kuuntelemaan vanhaa viisasta naista, joka kertoo maailman tasapainoa uhkaavasta lohikäärmeestä. Porukan nuorin ja kyvykkäin soturi saa tehtäväkseen lähteä kellistämään ison liudan pahiksia, päämääränään rauhan palauttaminen.
Chronoksen maailma avautuu ensiaskeleilla eteen hyvin kolkkona, kun vesisade piiskaa nuorta seikkailijaa ukkosenilman säestäessä taustalla. Läheisestä rakennelmasta löytyy pari ruumista, eikä elämää näy missään. Arvoituksellisuuden vahva aromi leijuu ilmassa. Hetken tutkiskelun jälkeen panssarilasin toisella puolella näkyy oudon oloinen olio, joka ei näytä piittaavan tulokkaasta. Turvalukituksen poistuttua eteen kohoaa Remnantin ajoilta tuttu näky, teleportaatiokivi.
Kutitellaanpa niitä hieman
Hienon yksityiskohtainen ja värikäs ympäristö avautuu koko komeudessaan silmien eteen, kun seikkailu käynnistyy toden teolla. Protagonistilla on pelaajan valinnan perusteella puukilven lisäksi joko kirves tai miekka, joiden avulla pärjää jo pitkälle. God of Warin tapaisia hurjia iskukomboja tai Diablon hehkuvankovaa magiikkaa on kuitenkin turha odotella, sillä Chronos: Before the Ashes nojaa vahvasti meleetaistelun perusoppeihin: oikeisiin ajoituksiin, väistöihin, parryttamiseen ja hyvään reaktiotaitoon. Ensikuulemalla teema tuntuu tylsältä ja jopa hieman vanhanaikaiselta, mutta itse koin perinteisen teräaseella mättämisen ilman superluokan spesiaalitaitoja mukavan erilaisena verrattuna muihin samantyyppisiin peleihin.
Erilaisten vihulaisten kirjo on mukavan suuri, kokojen vaihdellessa polvenkorkuisesta örvelöstä aina kaksikerroksisen kivitalon kokoisiin vastustajiin. Pienintäkään pahista ei kuitenkaan parane ylenkatsoa. Chronoksen vihulaiset osaavat nimittäin olla pahimmillaan turhauttavan vaikeita jopa adventure-tasolla, joka on keskitaso kolmesta vaihtoehdosta. Kyse ei kuitenkaan ole darksoulsmaisesta meiningistä, jossa hiemankin vahvemmat peruspirulaiset saattavat lähettää pelaajan mullan alle, vaan niin sanotusta hitaasta loppuunpolttamisesta. Tällä tarkoitan osumien vaikeahkoa välttämistä.
Elämämittaria saa toki palautettua lohikäärmekivillä, mutta kyseiset esineet ovat äärimmäisen harvinaisia. Pelin läpäisyn aikana niitä löytyi huimat neljä kappaletta, ja käytetyt kivet sai uusintakäyttöön vasta kuoleman jälkeen. Vaihtoehtoisesti elämäpisteitä saa takaisin hahmon levelin noustessa tai myöhemmin löydettävän kyvyn avulla.
Eteneminen on siis jatkuvaa tasapainoilua ja kitsastelua lohikäärmekivien kanssa, mutta niiden käyttäminen on silti parempi vaihtoehto säästämisen sijaan, sillä kuolema palauttaa kaikki kaadetut vihulaiset takaisin lähtöpaikkaansa. Tässä on toki myös etunsa: uudelleensyntyneet monsterit saattavat olla ensimmäisillä alueilla heikompia kuin oma hahmo, jolloin kokemuspisteiden kartuttaminen käy helposti alueen uudella koluamisella.
Ikää mittariin ja ryppyjä naamaan
Yksi Chronos: Before the Ashesin erikoisuuksista koskee hahmon vanhenemista. Kuten peli asian ilmaisee: traumoista ja haavoista paraneminen kestää kokonaisen vuoden kuoleman jälkeen. Remnantista tutut trait-kykypisteet on sidottu ikään, sillä pyöreiden vuosien kohdalla saa valita kolmesta vaihtoehdosta yhden erikoistaidon lisää etenemisen helpottamiseksi.
Harvemmin oman hahmon kaatumista voi pitää positiivisena asiana, mutta tässä tapauksessa synkässä pilvessä on kultareuna. Pyöreiden vuosien boostereita on tarjolla aina 80 ikävuoteen asti, mutta harmi kyllä en osaa sanoa päättyykö seikkailu lopullisesti, mikäli hahmosta tulee liian vanha.
Vuosien karttuessa hahmon ulkonäkö muuttuu, ja ikä näkyy myös hahmon kykypisteissä. Esimerkkinä 18-vuotiaan vetreän nuorukaisen voimankasvatuspisteet ovat edullisia, kun taas viisaamman 60-vuotiaan veteraanin kohdalla on järkevämpää sijoittaa mystiikkapuolen arcane-taitoon. Parannettavia kykyjä on vain neljä, joten pointseja piisaa seikkailun venyessä kelpo lailla jokaiseen taitoon. Aseet hyötyvät eniten pisteiden keskittämisestä samalle osastolle, sillä esimerkiksi keihään bonuskerroin skaalautuu vahvasti ketteryyden mukaan.
Lopputekstien ilmestyessä veteraanimammani oli 62-vuotias, joten taival oli varsin pitkä. Kasvojen juonteet ja harmaantuneet hiukset muistuttivat monista vuosista samaan tapaan kuin PC:llä pelaamassani Fable: The Lost Chaptersissa, jossa hahmo vanheni kykypisteiden lisäämisen myötä.
Missä se kartta on – noh, piirränpä itse
Arvatkaapa mihin käytin eniten aikaa läpipeluun aikana? Aivan oikein, turhaan haahuiluun ja samojen käytävien komppaamiseen. Chronos on pahimmillaan kuin ensimmäiset Resident Evil -pelit, sillä monet reitit ovat lähes järjestään lukossa ensikohtaamisella. Lisäksi minkäänlaista karttaa ei ole olemassa, joten lihasmuistin tueksi kaivattaisiin kipeästi suuntavaistoa ja valokuvamuistia. Pikamatkustuskiviä on toki sijoiteltu varsin hyviin kohtiin, mutta niissäkin näkyy vain yksi hämyinen ruutu muistuttamassa päämäärästä, jossa on pyöritty joskus aiemminkin.
Eri alueet tulevat toki tutuksi ratkoessa erinäisiä puzzleja, jotka piristävät menoa silloin tällöin. Parhaimmillaan palapeleissä saa hieroa älynystyröitä enemmänkin, vaikka suurin osa onkin esineiden löytämistä ja niiden viemistä oikeaan paikkaan. Ensi kerran sitten 90-luvun vuosien alennuin jopa piirtämään karttaa erään alueen reittiverkostosta, kun seuraavasta kohteesta ei ollut mitään tietoa ja olin haahuillut ympäriinsä ties kuinka kauan. Mitään jälkiä ei jää esimerkiksi ruumiiden muodossa, sillä ne katoavat savuna ilmaan. Edes huoneita koristavaa kalustoa ei voi hajottaa reitin merkitsemiseksi, sitä ominaisuutta jäin kaipaamaan.
Sehän kelpasi
Kolme intensiivistä pelipäivää ja yksi lyhyempi, jonka jälkeen seikkailu oli taputeltu. Ohjaimesta ei voinut päästää irti umpiväsyneenäkään, vielä piti kurkistaa seuraavan ja sitä seuraavan nurkkauksen taakse. Taisteluiden verkkaisempi tempo, mainio tunnelmamusiikki etenkin pomotaisteluissa, muutamat hyvin toteutetut puzzlet sekä mielenkiintoinen hahmonkehityssysteemi nostavat arvosanan korkealle. Myös täysipainoinen melee-seikkailu aseiden pienten erikoishöysteiden kera kelpasi erinomaisesti.
Simppeli on kaunista, kun sen tekee kunnolla. Hieno konsolikäännös noin neljän vuoden takaisesta Chronoksen Oculus Rift -versiosta.
