PlayStation 2:n Vietcong: Purple Haze ottaa nimensä helmikuussa 2004 tietokoneella julkaistulla Vietcong -kokoelmapaketista. Julkaisu sisälsi alkuperäisen Vietcongin ja Fist Alpha -lisäosan. Pelin konsolikäännös sisältää kuitenkin vain Fist Alpha -tehtävät, harjoittelu- ja eräänlaisen pikataisteluosuudet. Minkäänlaista moninpeliä ei alkuperäisversiosta poiketen löydy. Vietcong on hahmon silmistä kuvattu taktisia elementtejä sisältävä räiskintäpeli.
Purppurausva
Vietcong: Purple Haze ajoittuu, kuten nokkelimmat jo nimestä ehkä huomaavatkin, Vietnamin sodan ajalle. Pelaaja astuu kersantti Hawkinsin saappaisiin. Hawkins on nuori amerikkalainen erikoisjoukkojen sotilas. Hahmo jää kaukaiseksi, sillä päähenkilöstä ei paljoa turista. Melkeinpä ainoa paljastettava tieto on, että Hawkins ilmoittautui palvelukseen vapaaehtoisena. Karu, vähemmän yllättävä totuus paljastuu sotilaille Vietnamissa; sota on helvettiä.
Vietcong: Purple Hazen pääasiallinen yksinpeli muodostuu noin kahdestakymmenestä tehtävästä, joista suurin osa on tietokoneversiosta tuttuja. Tehtävät ovat tyypillisiä erikoisjoukkojen kommandoretkiä. Vietnamin sodassa tärkeää osaa näytelleet helikopterit kuljettavat Fist Alpha -tiimiä eri viidakkoalueille. Tavoitteet ovat yleensä kadonneiden henkilöiden pelastaminen tai tärkeiden sotilaallisten kohteiden räjäyttäminen - etsi ja tuhoa. Hawkinsin ohjaaminen läpi viidakkoskenaarioiden toinen toisensa jälkeen on sopivan vaihteleva pelikokemus. Pelitilanteen voi tallentaa milloin vain. Tämä on kannattavaa, sillä sissien ansaviritykset vievät varomattoman pelaajan hengen turhan usein. Yksinpelin tehtävien läpäisemisestä palkitaan antamalla pelaajan käyttöön uusia aseita ja kenttiä pikataistelu-tilaan.
Ase kauniiseen käteen
Ennen kampanjan aloittamista kannattaa suorittaa Tutorial-koulutusjakso. Pelintekijät ovat Full Metal Jacket -elokuvan tarkasti katsoneet, ja osuudessa onkin miltei identtinen simputtava ja törkeyksiä alokkaille lateleva esimies. Koulutuksessa pelaajalle opetetaan perusliikkuminen ulkoympäristössä ja erilaisten aseiden käyttö aina konepistoolista kranaatinheittimeen. Kaikki aseharjoitukset kannattaa käydä läpi, sillä pelin tuliluikuissa on rekyyliä tavanomaista konsoliräiskintäpeliä enemmän.
Pikataisteluissa puolestaan pelataan yksinpelin kenttiä, mutta ennen itse koitosta saa aseiden lisäksi valita muun muassa puolensa Amerikan joukkojen sekä Vietkong-sissien välillä ja vihollisten määrän. Taisteluun saa yksinpelin tavoin tiimikavereita mukaan, mutta valitettavasti ei toista ihmispelaajaa.
Kaveri jätetään
Pelissä liikutaan pääosin muiden Fist Alpha -ryhmän jäsenten kanssa. Ryhmästä löytyy muun muassa niin radiovastaavaa kuin lääkintämiestäkin ja myös konekivääri- sekä tiedustelumies. Tiimikaverit jäävät kaukaisiksi hahmoisiksi, sillä heidän taustoistaan ei kerrota mitään. Välillä joku tiimistä kuolee ja tilalle tulee uusi kaveri. Päähahmo valittelee itsekin, miten tuntemattomiksi he loppujen lopulta jäivätkään. Myös itse hyöty näistä ihastuttavista herroista on näennäistä. Tiedustelija pystyy huomaamaan ansat sekä ennakoimaan yllätyshyökkäyksiä, mutta periaatteessa tarkasti liikkuva pelaaja huomaa ansat itsekin.
Näiden erikoisjoukkojen, joiden pitäisi olla armeijan valioyksilöitä, tekoäly ei päätä huimaa. Sotilaat eivät aina tajua kumartua tai ylittää viidakon esteitä. Tiedustelija lopettaa etenemisen, kun pelaaja etenee liian kauaksi. Lisäksi ryhmä periaatteessa pysyy yhdessä, lukuun ottamatta pelaajaa. Usein sattuukin tilanteita, joissa pelaaja kohtaa yksin toistakymmentä hampaisiin asti aseistautunutta, paha-aikeista Vietkong-sissiä ja apua kaukana kämppäileviltä tiimitovereilta on turha odottaa. Sissit eivät myöskään pääse älynlahjoillaan hehkuttelemaan. He tosin osaavat ampua ja viskoa kranaatteja välillä erittäin tehokkaasti, mutta pääosin vihollisten liikehdintä sotatantereilla on itsemurhahakuista. Oman ryhmän kanssa liikkuminen on valitettavan hidasta, mutta ajoittain jopa melko tunnelmallista. Yksikön kanssa vihollistenkin kohtaaminen on helpompaa, sillä ampua nämä kaverit sentään jotenkuten osaavat. Osa pelin tehtävistä suoritetaan ilman tiimiä. Tällöin pelaajan tulee välttää huomatuksi tulemista ja käyttää vaimennettuja aseita.
Pelaajan ohjaamalla kersantilla on myös valta käskyttää ryhmänsä sotilaita. Neliö- näppäimestä avautuu käskytysvalikko, jossa ryhmänsä jäseniä voi laittaa hyökkäämään, pitämään asemansa tai tulemaan pelaajan luokse. Melko usein homma kaatuu kuitenkin jo aiemmin todettuun sotilaiden kyvyttömyyteen ratkaista esteiden ohittamisia. Jos haluaa ryhmän etenevän pelaajan liikkeiden mukana, täytyy kommandoja jatkuvasti olla käskyttämässä.
Kuuluu ja näkyy
Äänimaailma on sotapeleille ominaisen autenttinen. Varusteet kolisevat ja ryömiessä rohisee aidonkuuloisesti. Aseiden äänet kajahtavat kovaa ja kivääreissä on eroja. Ääninäyttelyä kuullaan kersantti Hawkinsin päiväkirjamaisissa monologeissa, koulutusleirin ohjaajan suusta ja luonnollisesti taistelutantereella radioviesteinä, sotahuutoina sekä muuna keskusteluna. Kielenkäyttö keskusteluissa on hyvin karskia, vastaavaa puhetta peleissä ei kuulla kuin kenties The Getaway ja Grand Theft Auto -pelien uusimmissa osissa. Musiikista vastaavat muutamat 1960-luvun nimekkäät artistit, kuten muun muassa Deep Purple. Pelin lisänimike - Purple Haze - on Jimi Hendrixin kuuluisa kappale.
Graafisesti peli on keskinkertainen. Tekstuurit ovat yllättävän tarkkoja ja sahalaitoja ei hirveästi näy, mutta ympäristöt sekä hahmot ovat ulkonäöltään yksinkertaisia - yksityiskohtia saa huolella metsästää. Vietnamin viidakot ovat puolestaan varsin aidonoloisia. Aluskasvillisuutta ja muuta näköyhteyttä häiritsevää löytyy tuhottomasti. Haittapuolena pelaaja ilmeisesti näkyy vihollisille puskien läpi. Usein myös lyijyruiskua tulee etäisyydeltä, jonne pelin piirtoetäisyys ei salli nähdä. Ruudunpäivitys on näin saatu pysymään suhteellisen sulavana suurimman osan ajasta, mutta edellä mainittuja haittapuolia olisi voinut sen nojalla kitkeä pois. Ainoastaan aseen nostaminen maasta aiheuttaa parin sekunnin pätkäisyn. Pelialueet ovat rajattuja, mutta melko laajoja. Mistään viidakkoputkista - muutamaa kenttää lukuun ottamatta - ei ole kyse, vaan eteneminen on vapaata.
Pelillä on hetkensä, mutta valitettavasti kehittäjien käännöstyö on kaukana täydellisestä. Pelaajaa vaivaavat lukuisat, jo alkuperäisestä tietokoneversiosta siirtyneet pikkubugit. Lisäksi paketti tarjoaa aivan liian vähän pelattavaa - moninpelin puute on huutava. Tietokoneellahan Vietcongissa tuettiin jopa 32:n pelaajan verkkopeliä, joka on vieläkin sangen suosittu tietyissä piireissä. Tällaisenaan peli tuntuu vajaalta. Tunnelmaa tiputtavat myös armottoman pitkät lataustauot. Yksinpelin tehtäviä jaksaa tahkota aikansa, mutta moninpeliä heikosti korvaavat pikataistelut eivät puolestaan kauaa viihdytä. Vietcong: Purple Haze tippuu keskikastiin, niin Vietnam-pelinä kuin konsolikäännöksenäkin.
