Vauhtijätin varjossa
Futuristisista kaahailupeleistä puhuttaessa F-Zero-sarjan tuotokset useimmiten mielletään genren kirkkaimpaan kärkipäähän. Myös taka-alalla nykyään viihtyvä Wipeout-sarja on saanut osansa suosionosoituksista ja kuuluu myös varteenotettavien kruununtavoittelijoiden joukkoon. Acclaim on jo useaan otteeseen yrittänyt työntää omaa jalkaansa oven väliin Extreme G -moottoripyörähurjasteluilla, joita on ilmestynyt XGRA: Extreme G Racing Associationin myötä jo nelisen kappaletta. Aiemmat päristelyt ovat haalineet kasaan varsin mukavia kommentteja ja pistearvioita, mutta ne eivät ole silti nousseet median massavirrassa yhtä suureen huomioon kuin kaksi edellämainittua. Sama tuntuu käyneen XGRA:lle, jonka julkaisu tapahtui odotetun F-Zero GX:n varjossa. Pelikansa on kuitenkin suunnannut katseensa aivan oikeaan suuntaan, ainakin jos kahdesta kilpakumppanista on valittava se parempi ja monipuolisempi vaihtoehto.
XGRA ei kuitenkaan ole aivan toivoton kaahailupaketti. Genren perinteitä seurataan kunnioitettavasti, joskin muutamien puutteidensa ja ongelmiensa takia peli ei ole kokonaisuutena yhtä hiottu kuin F-Zero GX. Puuhasteltavaa huippunopeiden moottoripyörien parissa riittää yhden nopeahkosti kalutun uramoodin verran, kun pelaaja pukataan vuoden 2080 XGRA-kauden kummallisiin maisemiin. Lyhykäisyyttä yritetään kompensoida pyörätallien mukaan määräytyvillä vaikeustasoilla, jokseenkin köyhällä menestyksellä: ahkerimmat ovat kolunneet pelin läpi muutamassa päivässä, minkä jälkeen yksittäisten kisojen ajaminen ei enää sen suuremmin innosta, ellei mukana ole ainakin yksi kaveri jakamassa peliruudun anteja. Time Trial -mahdollisuus on toki mukana, ja omien aikojen lyöminen onkin aina suhteellisen antoisaa puuhaa, mutta kyllähän tämäkin on jo moneen kertaan nähty ennestään.
Hurjapäinen ura urkenee
Uramoodi lähtee käyntiin muutamilla harjoittelukisoilla ja tallin valinnalla, minkä jälkeen pelaajan eteen aukenee ensimmäinen varsinainen kilpailuluokka. Tämän kussakin turnauksessa on tietyt säännöt ja päämärät, jotka on huomioitava voittopaikkaa tavoitellessa. Mukaan mahtuu puhtaasti ajamiseen keskittyviä vauhtipyrhädyksiä ja aseiden kalisteluun kallistuvia ryminätuokioita sekä vähän kaikkea näiden väliltä. Aseilla ja varusteilla maustetut kisat tosin ovat kirjon yleisin näky. Kuten odottaa saattaa, päämääränä on edetä luokasta toiseen kilpailuja voittaen ja pisteitä rohmuten - aina mestaruuteen asti. Kisan luonteesta riippuen pelaajan työtoimenkuvaan saattaa kuulua muun muassa tiettyjen kanssakilpailijoiden räjäyttelyä, kierrosennätysten rikkomista tai vaikkapa kilpailevien sponsoreiden mainostaulujen sabotointia. Näitä sivuhaasteita tehdään etupäässä mielistelläkseen omia rahoittajia, mutta etenemisen kannalta moiset eivät ole pakollisia. Ne toimivat etupäässä hauskoina lisähaasteina, jotka jonkin verran rikastuttavat varsinaista ajonautintoa.
Kilpailuluokkien edetessä myös itse pyörät kokevat varsin positiivisen muutoksen. Alkupuolen ensivaikutelma hitaista rämänräppänöistä muovautuu pelituntien myötä nopeiksi vauhtihirmuiksi, jotka hädintuskin pysyvät käsissä - kuvainnollisesti puhuen, tietenkin. Vauhdin jatkuvasta noususta huolimatta ohjattavuus pysyy kutakuinkin sujuvana, mutta nopeimmillaan meno on aluksi radan laidasta laitaan poukkoilua ja vaatii siksi tovin totuttelua. Lisäksi alla olevalla pyörällä on oma vaikutuksensa asiaan, eivätkä erot koske ainoastaan ajotuntumaa: myös kestävyys ja perusaseistus vaihtelevat tallista toiseen. Kulkupelit turvatuvat vaikkapa vaisuun laserintynkään tai astetta järeämpiin ohjuksiin, joskin kentille ripotellut tarvikekapselit ovat tasoittamassa pakkaa. Kunkin kertakäyttöisen aseen tai tarvikkeen saa käyttöönsä tietyn kapselimäärän täytyttyä, esimerkiksi turbokiihdytykseen tarvitaan kolme kapselia ja hakeutuvaan kuoliniskuun vastaavasti kymmenen. Bongattavana on myös suojakilpi, Vampire-energianryöstäsäde ja muita tyypillisiä tuttavuuksia, joiden käyttö lisää hupia ja vahingoniloa reippaasti.
Jostakin kumman syystä aseet eivät kuitenkaan tunnu lisäävän kisojen hektisyyttä niin paljon kuin voisi odottaa, itse asiassa homma tuntuu vain helpottuvan kalustuksen myötä. Kanssakilpailijat toki osoittavat aina silloin tällöin olevansa mukana taistossa, mutta heillä ei ole juurikaan taktista silmää tarvikkeiden käyttöön. Usein huomaakin, kuinka tekoälykuskit tuhlaavat kapselin sisällön heti sen noukkittuaan, oli moinen käytös tarpeen tai ei. Siksi onkin melko totuudenmukaista väittää ihmispelaajien olevan ainoita, joita lisävarusteet todella hyödyttävät. Tekoälykuskit osoittavat kovuutensa aivan toisella osa-alueella, eli ajotaidolla. Aseettomissa kisoissa vauhtiveikkojen perässä pysyminen on usein työn ja tuskan takana näiden hyödyntäessä kenttien boost-nuolia mallikkain ottein. Ajolinjat on hyvä painaa mieleen, kuten myös nopeimmat ajoreitit. Radat saattavat haarautua usempaankin otteeseen, ja muutamissa tapauksissa oikealla reittivalinnalla säästetään kallisarvoisia sekunteja. Näin radat pysyvät myös tuorehkoina hieman useamman pelikerran ajan uusien salareittien osuessa näköpiiriin vähän väliä.
Vauhdikas tulevaisuudenkuva hallussa
Ylös ja alas puikkelehtivat radat ovat varsin näppärän näköisiä kokonaisuuksia vaihtelevien kenttäteemojensa ansiosta. Ratoja on sijoitettu monenmoisiin paikkoihin, kuten ydintehtaan syövereihin, asteroidien sekaan, merenpohjan uumeniin sekä futuristisiin kaupunkimaisemiin. Ratojen varsilla sijaitsevissa näkymissä ei ole sen suuremmin moitittavaa, vaikka pieniä yksityiskohtia ei ole yhtä runsaasti kuin kilpakumppani F-Zero GX:ssä. Lopputulos ajaa asiansa uskottavan peliympäristön luomisessa, mikä lienee tärkeintä. Itse pyörät ja erilaiset ase- ja tarvike-efektit ovat futuristiselle tyylille uskollisia, mutta jostakin kumman syystä ruudunpäivitys ei tunnu aina pysyvän mukana vauhdin hurmassa, mikä voi olla melko fataali virhe XGRA:n kaltaiselle pelille. Yksinpelissä moinen lastentauti on huomattavissa etupäässä nopeimmalla kilpailuluokalla, kun taas jaetulla ruudulla tilanne on arkinen lähes koko ajan.
Äänipuolen tarjonta sen sijaan on mitä mielenkiintoisin. Heti pelin käynnistyessä pelaajalta kysytään, halutaanko vauhdin huumassa kuunnella rock- vai dance-musiikkia - tai kenties molempia. Rytmikäs dance-meininki sopii pelin futuristiseen luonteeseen roimasti rämisevää lisenssirokkia paremmin, kun kappalevalikoimakin kattaa melko laadukkaita bassotahteja. Myös ääninäyttelyä löytyy jonkin verran, etupäässä kilpailijoiden huudellessa toisilleen vähän väliä tylyäkin tylympiä kommentteja. Sen sijaan rataesittelijöinä toimivat selostajat ovat sen verran tökeröä tavaraa, että ratojen yksityiskohtaiset esittelyvideot tulee skipattua automaattisesti ohi. Muutoin suhteellisen hyvän toteutuksen kannalta on hieman kummallista, että alkuperäissäädöillä musiikki ja ääninäyttely jää pahasti pyörien pärinän ja aseiden paukkeen alle. Onneksi ääniefektien voimakkuutta saa pienennettyä, joten musiikkia pääsee huudattamaan mielensä mukaan - vaikkapa Dolby Pro Logic II -tuen kera.
XGRA: Extreme G Racing Association on siitä kummallinen esitys, ettei sen ensivaikutelma välttämättä ole kovinkaan hääppöinen, mutta hyvät puolet tulevat esille vähitellen. Puutteita ja jonkinasteisia ongelmia toki löytyy, mutta ainakaan vauhdittomuudesta ei ole kyse. Kun peli on kertaalleen koluttu läpi, se ei välttämättä jaksa enää kiinnostaa kuin vauhtinälkäisintä kaverijoukkoa. Kuitenkin sinä hetkenä, jona yksinpeli todella vetää imuunsa, on pelinautinto suurehko. Tosin F-Zero GX tarjoaa vastaavanlaista mielihyvää astetta pitkäikäisempänä ja reilusti korkealaatuisempana pakettina. Mikäli siis futuristiset kaahailut ovat mieleen, ja kaikki muu on koluttu, on XGRA ehdottomasti ainakin muutaman testitunnin arvoinen vaihtoehto.
