Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Virtua Tennis 3

A.D. Pong

Perusasetelma palauttaa mieleen uraa uurtavan TV-pelin, mutta tässä erässä on tarjolla paljon muutakin, kuin mustavalkoinen kuva ja edestakainen liike.

Haastajana toimii muilta alustoilta tuttu ja hyväksi havaittu Virtua Tennis, jossa pientä vihertävänkeltaista objektia lyödään mailalla pois omalta alueelta. Jotta tehtävä ei olisi ihan näin yksinkertainen, niin alue minne karvapallon pitää osua on rajattu ja sijaitsee metrin korkuisen verkon takana. Luonnollisesti kentän toisella puoliskolla hikoilee samasta pakkomielteestä kärsivä vastustaja.

Grand Slam

Ura, turnaukset, kaksinkamppailu ja joukko pienempiä tehtäviä. Kuten nykyään on tapana, tämäkin paketti sisältää lukuisan määrän sponsoreiden mainoksia, mahdollisuuden omaan kustomoituun hahmoon ja lisensoidut pelaajat, joilla on omat erikoiskykynsä. Minipeleissä keilaillaan, tuhotaan robotteja ja kolisutellaan tynnyreitä – kaikki tämä luonnollisesti pallon ja mailan avulla. Näillä keinoilla saatetaan mailankäsittely ja jalkatyöskentely ammattilaisen edellyttämälle tasolle.

Uramoodi on käytännössä turnaus- ja minipelien sekoitus. Eteneminen huipulle on perinteiseen tapaan pitkä ja kivikkoinen tie. Usko parempaan tulevaisuuteen palaa, kun taitojen lisääntymisestä kertova palkki on pyörähtänyt ympäri ja voi odottaa sankarin pystyvän entistä uskomattomampiin suorituksiin.

Verkolta pystyy lyömään vastustajan viimeisetkin tahdonrippeet murskaavia täsmäiskuja, mutta tällöin tulee ajoituksen olla enemmän kuin kohdallaan. Reaalimaailman lätkinnän tavoin pelissä on tärkeätä liikkua ja sijoittua oikea-aikaisesti. Aidontuntuiset liikkeet tuovat hyvän perusfiiliksen ja uhrautuvat loikat takaavat jatkuvan yrittämisen - kierteiden avulla taas päästään hakemaan viimeisen niitin paikka.

Siinä vaiheessa, kun musta mötikkä alkaa kyllästyttämään vastustajana, on aika kilauttaa kaverille ja kaivaa lisäohjaimet esiin. Kaksin- ja nelinpelin mahdollisuudet laajentavat pelattavuutta kivasti ja takaavat jännityksen säilymisen, vaikka kaikki muu on jo saavutettu. Ilman keskinäistä kommunikaatiota moninpelistä tulee paniikinsekaista säntäilyä, joten nautinnon säilymisen kannalta viestintään kannattaa panostaa. Verkko-ominaisuuksia ei ole mukana, joka on pidemmän päälle harmin paikka. Liikkeentunnistus on taottu pakettiin mukaan, mutta sitä ei voi suositella käytettäväksi ainoana ohjausmuotona, sen verran epätodellinen sixaxis on verrattuna oikeaan mailaan. Onneksi perinteiset kontrollit ovat käytettävissä samanaikaisesti ja näin ollen kysymyksessä on mukava lisä.

Ottelupallo

Sonyn lippulaiva konsolimarkkinoilla tarjoaa suorituskykyä sen verran, että hetkittäin ei tiedä onko töllössä päällä Eurosport vai Urheiluruutu, kun mystinen tarkuutta määrittelevä 1080p toimii välianimaatioissa lihasten värähtelynä ja verisuonien pullotuksena. Valitettavasti mahdollisuuksien käyttäminen tyrehtyykin siihen.

Lukuisat pienet nyanssit, jotka mahdollistavat virtuaalitodellisuuten uppoamisen, on jätetty toteuttamatta. Vaatteet eivät tahraannu näyttävästä massakentillä kaatuilusta, katsojat ovat kuin hautajaisissa eivätkä kilpakumppanit tiedä mitä maitohapot ovat. Pienen pientä yritystä on havaittavissa kunnon smasheistä kenttään jäävissä jäljissä, mutta siihen tuo hupi sitten jääkin.

Oman erityismainintansa ansaitsee tarjolla oleva äänimaailma, koska tekijät ovat mitä ilmeisimmin kiinnittäneet musiikin ja efektit siinä tajunnan tilassa, jossa normaalisti järjestysmies ottaa ohjat omiin käsiinsä. Musiikkitarjonta on yksinkertaisesti rasittava. Lohtua ei tuo kenkien kitinä ja kirskunta, jotka ovat täysin irrallaan itse pelaajan liikkeistä ja kentän koostumuksesta.

Virtua Tennis 3 tuo tenniksen ilosanoman olohuoneisiin näyttävästi, mutta jättää jotain vielä seuraavaankin erään.

Galleria: 

Kommentit

varmaan ihan ok peli, itte oon ladannu demon

joo, mutta demo oli kyllä turhan lyhyt..

totta

Hyvä peli, silloin kun haluaa jotain vähän rennompaa.

Kaverien kanssa mainio!

Antaisin 8 ½

Nyt myös itseltä peli löytyy antaisin 7 ½

demosta antaisin 9-. loistava demo!

8+ rentoa läiskimistä

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi