Wave Race: Blue Storm on jatko-osa ehkäpä N64:n parhaalle kilpa-ajopelille, Wave Race 64:lle. WR 64:n PAL-version ainoa huono puoli oli sen hitaus. Vesi oli kuin hilloa ja ilma yhtä tiheää kuin vesi normaalimaailmassa. GameCube-versiosta ei ainakaan nopeutta puutu, joten se puute on korvattu. Kuinkahan on muiden puolien laita?
WR: BS ei grafiikallaan juhli. Pelin grafiikka on riittävää, muttei kovin hienoa. Taustat ovat melko rumia, ja ne kaipaisivat runsasta polygonikuorrutusta. Skoottereissa ja ajajissa on ihan sopivat määrät polygoneja, muttei lisä pahaa tekisi. Pelin vesiefektit ja säätilat ovat kuitenkin karkkia silmälle. Älkää ymmärtäkö seuraavaa väärin, mutta vesi on joillain radoilla ja joillain säätiloilla hieman liian läpinäkyvää. Yksinpelissä vesi näyttää vedeltä, mutta moninpelissä vedellä ei ole heijastuksia, ja skootterit näyttävät todellakin leijuvan ilmassa ainakin hieman. Nämä ovat kuitenkin anteeksiannettavia virheitä, koska vesi todella näyttää ja tuntuu enemmän tai vähemmän vedeltä. Erityisesti sadesäällä voi suorastaan tuntea sadepisaroiden roiskeen.
Vähemmän yllättäen myös WR: BS käyttää mm. Rogue Leaderista tutuksi tullutta vääristysefektiä, ruudulle roiskuvien vesipisaroiden muodossa. Roiskeet litistyvät lasiin hienosti, ja valuvat jonkin aikaa alas vääristäen näkymää aidon näköisesti. Roiskeita tulee jonkin verran skoottereiden loiskahduksista veteen, mutta sateella vettä tulee linssiin ihan isolla mitalla hankaloittaen pelaamista jonkin verran ja tosiaankin tuntuen sateelta.
Wave Race toimii tasaisen sulavasti koko ajan. Se ei hidastu kovimmassakaan myrskyssä kahdeksan skootterin pörrätessä ruudulla. Pelin erilaiset aaltotyypit ovat sen vetonaula, vaikkakin peli laskee fysikaalisesti vain skoottereiden jättämät matalat peräaallot. Vesistöjen aallot vaihtelevat tasaisen tyynen vuoristolammen pikku heilautuksista Tyynenmeren rannikoilla rellestäviin kolmemetrisiin jättiläisaaltoihin. Aallot eivät ole fysikaalisesti "aitoja", ja ne liikuttavat pelaajan menopeliä vain korkeussuunnassa. Meret eivät ole pelkkiä kuolleita happolampia, vaan niistä löytyy koralleja ja monenlaista pientä elävää, kuten rauskuja ja delfiinejä.
Kun Wave Racen käynnistää ensimmäistä kertaa, laittaa ensin merkille sen tunnusmusiikin mukavan rytmin ja tarttuvan sävelen. Koko pelin ääniraita koostuu 49:stä kappaleesta, jotka ovat enimmäkseen japanilaista purkkarockia, mutta jotkut pelin kappaleista, kuten em. tunnussävel, ovat ihan kuunneltavia ja kelpoja tekeleitä. Skoottereiden äänet vaihtelevat ensinnäkin niiden asetuksista, kuten nopeudesta ja kiihtyvyydestä. Lisäksi skoottereiden ääniin vaikuttaa se, ovatko ne ilmassa vai vedessä. Taustalla pauhuava meri kuulostaa tosiaan mereltä, ja skoottereiden loiskahdukset veteen saavat pelaajan hamuamaan kylpytakkia päällensä. Skoottereiden törmäyksistä ja hankaamisesta erinäisiä esteitä vastaan lähtee mukavan kuuloisia narskumisääniä. Voi melkein kuulla jään murskautuvan hileeksi.
Peli ei ole yhtikäs mitään jos siinä ei ole pelattavuus kohdallaan. Onneksi Wave Race ei ole "taas niitä pelejä". Tämä on varmaankin Shigeru Miyamoton mielestä parhaiten Cuben ohjainta hyödyntävä peli, koska hän on sanonut parhaiden pelien käyttävän vain analogi-tikkua ja A-nappia. Tarkoitan tällä sitä, että Wave Race on täysin pelattava käyttäen vain näitä ohjaimia. Perusohjaus onnistuu em. tavalla, ja porvarillisia lisäbonuksia ovat X- tai Z-napin käyttäminen lyhytkestoiseen turbo-boostiin, B-napin käyttäminen pelaajan kyykistämiseen ja erinäisiin temppuihin, sekä olkanappien käyttö erittäin jyrkkiin neulansilmämutkiin. Ruudun alareunassa näkyy turbomittari, jota voidaan kasvattaa tekemällä temppuja ja ohittamalla poijut niiden oikealta puolelta. Poijun ohittaminen väärältä puolelta taas tyhjentää turbomittarin. Poijuja saa ohittaa vain neljä kappaletta kilpailua kohden. Turbon käyttäminen vähentää luonnollisestikin ohjattavuuskerrointa kovalla kädellä, mistä johtuen sitä kannattaakin käyttää vain harkitusti ratojen suorilla osilla. B-nappi kyykistää pelaajan kasvattaen nopeutta, ja on tarpeen joitain temppuja tehdessä. Analogisia liipaisimia ei käytetä pelissä ollenkaan. Pelissä on mukana vain liipaisimien digitaalitoiminto, jolla kallistetaan hahmoa liipaisimien puoleiselle puolelle.
Pelissä on kuusi eri pelitilaa: Championship mode eli mestaruuskilpailu, Time Attack eli aika-ajomoodi, jossa haamukuskin virkaa pitää radio-ohjattava helikopteri, Stunt- eli temppumoodi, 2-4:n pelaajan moninpeli, Free Run eli vapaa ajo pelin radoilla ja Training- eli harjoitusmoodi. Mestaruuskilpailussa on neljä vaihetta: Yhden kilpailun harjoitusajo sekä Normal , Hard ja Expert -vaikeusasteet. Moodin läpäistyään pelaaja saa auki seuraavan, eli aluksi valittavana on vain harjoitus. Moninpelissä peli toimii myös hidastelematta, mutta siinä heijastukset on korvattu tuulenpuuskilta näyttävillä tummennetuilla muka-heijastuksilla. Pelissä on harjoituskenttänä toimivan Dolphin Parkin lisäksi valittavana seitsemän erilaista rataa, joista kolme viimeistä on ansaittava läpäisemällä mestaruuskilpailu eri vaikeusasteilla. Pelihahmoja on pelissä kahdeksan, joista kaikki ovat heti saatavilla. Voidaan kuitenkin sanoa, että pelissä on vain neljä erilaista hahmoa, koska jokaista hahmoa kohden on samat kyvyt omaava vastakkaisen sukupuolen edustaja. Poikkeuksena tästä ovat kuitenkin nopeus/massajörmyt, jotka ovat molemmat miehiä.
Pelissä on erilaisia säätiloja kaikkiaan viisi, aurinkoisesta myrskyyn. Kentät saavat kokonaan uuden ilmeen erilaisen säätilan saapuessa kuvioihin. Sateella kaikki näyttää aivan erilaiselta. Myrsky on tosiaankin myrsky, ja mm. eräässä kentässä pilvet tuovat mukanaan sumun. Sumu hälvenee kuitenkin kierros kierrokselta, ja radasta ja säätilasta riippuen sade saattaa alkaa kovana ja hiljentyä loppua kohden tai päinvastoin. Radat voivat myös muuttua joka kierroksella. Jäävuoresta irtoaa lohkareita, jotka jysähtävät veteen luoden suuria aaltoja, jonkun satunnaisen kulkijan vene on irronnut satamasta ja valuu hiljalleen kilpareitille tai satamassa kömpelöt lastaajat pudottelevat kontteja veteen. Eräs mielenkiintoisimmista muutoksista tapahtuu kuitenkin alkuperäisestä Wave Racesta tunnetussa Southern Islandissa: Laskuvesi. Se paljastaa kierros kierrokselta vedenalaisia kareja ja mahdollistaa laitureiden alittamisen. Eri vaikeusasteet vaikuttavat myöskin kenttien ulkoasuun. Vaikeammalla tasolla rata saatetaan ajaa takaperin tai eri reittiä pitkin.
Wave Race: Blue Storm on erinomainen peli, jolla uudelleenpelattavuutta riittää. On aina mukavaa puristaa kierrosajasta ne viimeiset sadasosat pois saaden nimensä listoihin ja työntäen samalla sivuun kaverin nimikirjaimet. Moninpeli on suorastaan loistava, ja säätilat ja vaikeusasteet pitkittävät pelin ikää roimasti. Stunt modessa on hauskaa ja haastavaa napata jokaisen radan piste-ennätys omiin nimiin, ja Free Run on yksinkertaisesti todella mukavaa - Dolphin Park tai joku muu hyvä rata, hieno vesiskootteri, rentoa musiikkia ja aallot. Oikeasti melko rentouttava pelimoodi ilman kiirettä ja sähellystä. Vain sinä, vesi ja skootteri.
