Realistisempaa temppuilua
Videopeliskeittaus on ollut viime vuosina melko pitkälti monopoliasemassa. Tony Hawk -sarjaa on suollettu ulos vuosittain vaihtelevalla menestyksellä. Vaikka uutena kukkona tunkiolle asteleva skate. ei pelin tuottajan Jay Balmerin mukaan tähtää Activisionin pelisarjan syrjäyttämiseen, vertailulta ei voi välttyä. Tony Hawk -sarjaan verrattuna skate. on rullalautailusimulaatio. Vaikuttaa melkein siltä, että joku EA:n työntekijä olisi katsonut Tony Hawk's Project 8 -pelissä esiteltyä Nail the Trick -moodia ja hoksannut, että koko pelin voi tehdä sen kaltaisella mekaniikalla. Lähes kaikki temput tehdään pelissä analogitattien avulla. Ainoastaan laudasta tarttuminen ja lisävauhdin potkiminen tapahtuvat nappia painamalla.
skate. asettaa pelaajan kokeneen skeittaajan kenkiin. Tämä tarkoittaa sitä, että pelihahmo ei missään vaiheessa "kehity". Kaikki mahdolliset työkalut ovat pelaajan käytössä alusta pitäen, ja on pelaajan tehtävä opetella käyttämään niitä. Taitoja testataan erilaisissa haasteissa, joiden avulla pelihahmo kasvattaa mainettaan skeittipiireissä. Peliin on hankittu sponsoreiksi kaksi aitoa rullalautailulehteä, Skateboard Mag ja Thrasher. Tekemällä tehtäviä, joihin kuuluu niin kilpailuja kuin valokuvaus- ja videosessioitakin, pelihahmo saa pärstänsä näkyviin, ja sponsoreitakin alkaa kiinnostaa. Käyttämällä sponsorivarusteita tehtävissä pelaaja pitää rahoittajat onnellisina ja tilipussin paksuna. Ansaitulla rahalla voi ostella uusia vaatteita, lautoja tai muita enemmän tai vähemmän tarpeellisia varusteita. Rahan merkitys on kuitenkin kyseenalainen, ja kun loppujen lopuksi tilillä on vajaa parisataatuhatta dollaria, ei uuden t-paidan ostoa tarvitse montaa kertaa harkita.
Valokuvaus- ja videotehtävien laatu on valitettavan vaihteleva. Vaikka jälkimmäisten suorituspaikka on vapaa, osa tavoitteista vaatii liiallista Tony Hawk -henkistä kombogrindausta. Mikäli videotehtäviin olisi mietitty monipuolisempia tavoitteita perinteisen pisteenkeräyksen sijaan, ne eivät ehkä olisi tuntuneet niin pakkopullalta. Vaikka joidenkin tehtävien pikkutarkkuus tietyn tempun suhteen voi turhauttaa aikansa, haasteista pääsee läpi, mikäli kontrollit ovat tarpeeksi hyvin hallussa. Tässä tosin piilee pieni vaara. Pelin kontrollit ovat niin pikkutarkat, että kaikkien temppujen opettelu voi joillekin pelaajille olla liiankin hankalaa. Jos peliin jaksaa kuitenkin paneutua, temppujärjestelmän tarjoamat mahdollisuudet vievät mukanaan.
Uramoodi takana, peli voi alkaa!
Monessa pelissä yksinpeli on pääasiana, mutta skate. on erilainen. Uramoodi tuntuu siltä, että sen on tarkoitus totuttaa pelaaja ohjausmallin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Vaikka X-Games-kultamitalin voittaminen tuntuukin saavutukselta, skate. alkaa oikeastaan vasta yksinpelin loputtua. San Vanelonan kaupunki, johon peli sijoittuu, on kuin valtava skeittipuisto. Lähes joka nurkan takaa löytyy jonkinlainen spotti, jossa voi huomaamattaan käyttää puoli tuntia. Tämän lisäksi kaupunkiin on sijoitettu 20 erityistä spottia, joissa pelaajan tulee päivittää aiempi paras tulos. Nämä vaihtelevat muuratuista neljänneskaarista vaikeapääsyisiin kaiteisiin, ja jokainen paikka on omanlaisensa. Myös San Vanelonan neljä kaupunginosaa – omakotitalopainotteinen Suburbs, jyrkkiä mäkiä sisältävä The Res, pikantti Old Town ja moderni Downtown – tarjoavat mukavaa vaihtelua.
Yksinpelissä hankitut taidot voi laittaa testiin moninpelin puolella. Samalla koneella pääsee pelaamaan yhdellä ohjaimellakin jopa neljä pelaajaa, joskin pelimuotoina toimivat tällöin vuoropohjaiset Spot Battle, jossa on tarkoitus saada tietyssä paikassa mahdollisimman suuri pistemäärä, ja SKATE, jossa yksi pelaaja määrää tempun, joka muiden on toistettava. Mikäli muut pelaajat epäonnistuvat, he saavat yhden kirjaimen SKATE-sanasta. Viisi kirjainta kerättyään putoaa pelistä. Online-puolella näiden pelimuotojen lisäksi pelattavissa on kaksi temppu- ja kaksi kilpalaskumuotoa. Temppupohjaiset Jam ja Best Trick tarjoavat hektistä toimintaa, kun tavoitteena on kerätä eniten pisteitä, edellisessä lyhyehkön aikarajan sisällä ja jälkimmäisessä tietyllä esteellä. Kilpalaskupuolella on tarjolla sekä silkkaa mäkipuikkelemista että temppuilun ja kilpalautailun sekoitusta, jossa kiidetään rastilta rastille suorittaen erilaisia tehtäviä. Rauhallisempaa menoa kaipaavat voivat skeittailla Freeskate-muodossa tietyllä alueella jopa kolmen kaverin kanssa.
La-la-la-laa, lagittaa
skate.n nettipeli olisi huikaisevan loistava, jos sen nettikoodi ei olisi niin huono. Lagi pilaa lähes täysin yhdenaikaiset pelimuodot, ja etenkin temppupuolella Jamia tai Best Trickiä on tuskaista pelata. Kilpalaskupuolella lagi ilmenee lähinnä tökkivinä vastustajina, mutta temppuillessa peli hidastuu ajoittain todella rankasti. Vuorotellen pelattavia temppumuotoja on hauska pelata, ja Spot Battle vaikuttaisi olevan pelin parasta antia, etenkin osaavien vastustajien kanssa. Freeskate-tilassa harmittaa rajoitettu alue, sillä olisi todella hauskaa napata kolmen kaverin kanssa lauta alle ja vain tutkia San Vanelonaa. Valitettavasti tällä hetkellä pelimuoto rajoittaa liikkuvuuden pienelle alueelle, ja vaikka aluetta voi vaihtaa, suuhun jää hieman paha maku.
Kaiken kaikkiaan skate. on juuri niin hyvä peli kuin pelaaja haluaa siitä tehdä. Mikäli videopeliltä odottaa ohjelmoitua hupia, pelikokemus voi jäädä kovin lyhyeksi. Jos taas osaa kuvitella kuluttavansa lukuisia tunteja etsien pikkuspotteja, joissa voi temppuilla vartin tai puoli tuntia kerrallaan, skate. tulee kestämään kuukausia. Vaikka pelissä on nähtävillä muutamia uuden pelinimikkeen lastentauteja ("skeittifilmejä imitoiva" kamera, kävelyn puuttuminen ja muutamat tehtävät voivat rasittaa ajoittain), skate. iskee pöytään melko kovat kortit. Vaikka realistisempi ote rullalautailuun ei välttämättä Tony Hawk -sarjan faneihin iskekään, pelin leppoisa tunnelma ja uudenlaiset kontrollit tarjoavat kiehtovan pelikokemuksen. Täytyy vain toivoa, että EA Black Box kuuntelee pelaajien toiveita mahdollista skate. 2:ta silmälläpitäen. Pienellä hiomisella tästä rungosta saa täyden kympin pelin. Nettipelin bugisuuden ja pienten harmitusten takia se jää tällä kertaa pykälän vajaaksi. Tästäkin huolimatta skate. ampaisee suoraan skeittipelirintaman kärkeen.
Kommentit
Todella hyvä arvostelu.
Todella hyvä arvostelu.
Naulan kantaan. Toivottavasti Tautofo...
Naulan kantaan. Toivottavasti Tautofoniaa tapaa verkossa sitten säännöllisin väliajoin lautailemassa :) Vielä en ole päässyt tuttujen kanssa säätämään freeskatea. 9:n peli, ehdottomasti. Tony Hawkit ovat meikäläisen osalta historiaa.
Juu, tätä peliä tulee pelattua vielä ...
Juu, tätä peliä tulee pelattua vielä pitkään ainakin sen verran kuin resurssit antavat periksi.
Cokiksen pelikampanjan avulla hommasi...
Cokiksen pelikampanjan avulla hommasin tämän PS3:lle.
Nyt pitää vain odottaa viikko, niin sen pitäisi tulla.
Just,just. onko ps3 version arvostlua...
Just,just. onko ps3 version arvostlua tulossss?
Oonko sokea vai onko ne julkaisu jonk...
Oonko sokea vai onko ne julkaisu jonkun päivityksen noihin lagi ongelmiin? Itse pelailen kaikki pelimuotoja ilman mitään ongelmia.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi