Grand Theft Auto: San Andreas

Synkkä seikkailu suoraan Comptonista

Grand Theft Auto: San Andreas on kritisoidun, mutta arvostetun pelisarjan tuorein vesa. Siinä missä Vice City esitteli karrikoidun version 1980-luvun nousukaudesta, heittää San Andreas pureksittavaksi sangollisen 1990-luvun lamaa ja pohjamutaa. Pelaaja hyppää nuoren Carl Johnsonin lökäpöksyihin ja palaa takaisin vanhoille kotikulmilleen selvitelläkseen äitinsä hämäräperäistä kuolemaa. Vastoinkäymiset alkavat heti San Andreaksen kaupunkiin saavuttaessa. Meneillään oleva jengisota ja vanhat kaunat virkavallan kanssa repivät unohtuneet haavat auki ja hyvin pian CJ saa huomata tempautuvansa keskelle asfalttiviidakon pahinta eloonjäämiskamppailua. Rahat ovat lopussa, eivätkä vanhat ystävätkään ole enää niin kuin ennen. Pelaajan tehtävänä on järjestää CJ:n elämä takaisin raiteilleen, maksoi mitä maksoi.

Aikaisemmista osista tuttu mafioson elämä on muuttunut paljon maanläheisemmäksi. Enää ei ole varaa asua Vice Cityn tyyliin kalliissa hotellissa ja nautiskella cocktaileja huvijahdin kannella, vaan pelaajan on tosissaan ponnisteltava kohotakseen ryysyistä rikkauteen. Myös edellistä osaa ryydittänyt huumori loistaa poissaolollaan ja tilalle on otettu astetta inhorealistisempi ote. Esikuvina toimivat Spike Leen ja kumppaneiden mustaa kulttuuria ja ghettoelämää ihannoivat filmatisoinnit. Teemaan sopivana tapahtumapaikkana on kovasti Los Angelsia muistuttava San Andreaksen kaupunki ympäristöineen.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua

Vanhat GTA-konkarit saattavat yllättyä huomatessaan miten paljon pelillisiä uudistuksia San Andreakseen on tehty. Tapahtumia seurataan aikaisempien osien tapaan päähenkilön takaa, kolmannen persoonan kuvakulmasta. CJ osaa kävellä tai juosta paikasta toiseen ja mieleisiään menopelejä voi entiseen malliin kaapata lennossa, kiskomalla kuljettajan ulos ohikulkevasta autosta. San Andreaksessa on mukana myös täysin uusia temppuja, kuten hahmonkehitys, kiipeily, uiminen ja jopa rajoitettu kaksinpelimahdollisuus. Juoni on taitavasti kirjoitettu ja varomaton pelaaja huomaa hyvin pian uppoutuvansa mielenkiintoisen seikkailun pyörityksiin sellaisella antaumuksella, että vuorokausirytmistä jää jäljelle pelkkä kalpea aavistus.

Jos Vice Cityn pelialue tuntui laajalta, on San Andreas suorastaan jättimäinen. Alue on pilkottu kolmeen suurkaupunkiin ja maisemat vaihtelevat niin vuoriston, maaseudun, lähiöiden, rantojen kuin vilkkaiden keskuskatujenkin välillä. Kaiken kaikkiaan San Andreas on liki kuusi kertaa suurempi kuin Vice City ja pelialue tuntuu todella elävältä. Ihmiset kulkevat kaduilla puuhaillen päivittäisten askareidensa parissa, liikenne puuroutuu ruuhka-aikoina, ambulanssit hoitavat haavoittuneita ja poliiseilla on muutakin tekemistä kuin vahtia CJ:n kaltaisten pikkunilkkien rötöstelyjä.

Pojasta mieheksi

San Andreaksen koukuttavin uudistus on hahmon kehittyminen. Ahkeralla autoilulla voi kasvattaa ajotaitoaan, joka ilmenee pelaajalle muun muassa helpompana ajokin hallintana. Pyöräilemällä voi puolestaan kasvattaa niin pyöräilytaitoa, kuin kestävyyttäkin. Taitopisteet eivät ole pelkkiä numeroita, vaan kaikki elämäntavat näkyvät CJ:n vartalossa. Auton ratissa ei haba kasva ja roskaruokaa ahmivasta päähenkilöstä kehittyy ennen pitkää puuskuttava paksukainen. Jos malttaa ahkeroida salilla ja syödä kunnolla, voi CJ:stä bodata todellisen moukarimiehen.

Taitopisteiden tapaan toimii myös kunnioitus, joka kasvaa menestyksekkäällä tehtävien suorittamisella ja katu-uskottavalla vaatetuksella. Kovalla työllä ja gangsta-asenteella voi nousta oman jenginsä nokkamieheksi. Naisasiatkin sujuvat paremmin, kun jaksaa panostaa viimeisimpään muotiin ja kunnolliseen kampaukseen. Arkisten askareiden, kuten syömisen ja shoppailun sisällyttäminen peliin kuulostaa tylsältä, mutta on todellisuudessa pelin suurin koukku. Sims-henkinen samaistuminen iskee yllättävän nopeasti ja persoonallisen CJ:n touhuja on mukavaa seurata.

Streittii hip-hoppii

Pelin äänimaailma on parasta sitten Vice Cityn. Edellisistä osista tuttu autoradio on edelleen mukana ja suurta roolia näyttelevä musiikki on kooste 1990-luvun alun parhaista hoppi- ja rokkibiiseistä. Myös ääninäyttely on huippuluokkaa ja mukana on Samuel L. Jacksonin kaltaisia julkkiksia.

Grafiikka ei ole pahemmin kehittynyt edellisistä osista. Väripaletti on vaihtunut nuhjuisiin ruskean ja vihreän sävyihin, mutta muuten hahmojen liikehdintä ja piirteet on lainattu aikaisemmista osista. Yksityiskohdissa ei sentään olla pihistelty: autot likaantuvat käytössä, säätilat heittelevät paisteesta poutaan ja vuorokaudetkin vaihtelevat. Kaupungit on mallinnettu peliin hienosti ja nyt jopa muutamiin taloihin pääsee sisään.

San Andreasta voi pitää todellisena ohjelmointitaidon tyylinäytteenä. Kaupungista toiseen voi siirtyä ilman lataustaukoja ja peli lataa materiaalia levyltä jatkuvalla syötöllä. Pelin laajuuteen nähden PlayStation 2 jaksaa pyörittää kaikkea todella sulavasti, joka on todella hämmästyttävää. Vanhemmilla pelikonsoleilla saattaa tosin välillä olla ongelmia lukea kaikkea tietoa tarpeeksi nopeasti levyltä, mikä ilmenee ajoittaisena nykimisenä.

Liika on liikaa

San Andreas on käsittämättömän kattava peli. Tutkittavaa ja ihmeteltävää riittää parhaimmillaan viikoiksi ja pelkästään CJ:n hoivaamiseen, vaatettamiseen ja hänen ihmissuhdesolmujensa selvittelemiseen on mahdollista uppoutua tuhottoman pitkäksi aikaa. Lukuisat minipelit ja piilotetut yllätykset pakottavat vielä seikkailun läpäisemisen jälkeenkin palaamaan San Andreaksen pariin.

Laajuus ei kuitenkaan ole pelkästään positiivinen asia, sillä paikoin San Andreas meinaa tukahtua omaan laajuuteensa. Jo pelkkään matkusteluun paikasta toiseen voi hurahtaa pahimmillaan kymmeniä minuutteja. Osa tehtävistä on puolestaan niin vaikeita, että niiden parissa peli-into saattaa kuihtua kokonaan. San Andreas ei siis ole mikään välipala, vaan seikkailun täydellinen läpäisy vaatii päiväkausien ehdotonta omistautumista pelille. Sellaiseen ei jokaisella pelaajalla ole mahdollisuutta.

Viime vuoden paras peli?

Vaikka Grand Theft Auto: San Andreas ei enää tunnu yhtä tuoreelta kuin edeltäjänsä, on se silti aikansa merkkiteos. Se määrittää koko genrelle uuden standardin ja epäilemättä sen ominaisuuksia tullaan kopioimaan vielä tulevinakin vuosina. Kevyempien pelien ystävät eivät välttämättä saa San Andreaksesta ihan kaikkea irti, mutta muilla ei ole mitään syytä ohittaa PlayStation 2:n kovinta julkaisua.