Unreal Tournament III

Headshot

"Kolme, kaksi, yksi, mene!" käskee kuuluttajan ääni. Erä on alkanut ja hyppään samantien matkaan. Missä helkkarissa se Flak Cannon oli? Yritän suunnistaa kentän sokkeloissa loikkien esteiden yli. Samassa joku puikahtaa eteeni nurkan takaa. Kraal-hirvityksellä pelaavalla lienee sama matka, mutta kolme pistoolin laukausta takaraivoon tuhoavat vastustajani aikeet. Nappaan tavoittelemani tykin ja lähden metsästämään. Spurttaan kartan keskialueella olevalle areenalle, joka on jo nyt veren peitossa. Valitsen kohteekseni lähimmän vihulaisen, ja pudouttaudun yläparvelta pahaa-aavistamattoman Necris-hahmon niskaan. Yksi laukaus silpoo vastapelaajan palasiksi. Käännyn ottaakseni uuden kohteen tähtäimeen, mutta samalla sekunnilla räjähdän itse kappaleiksi. Raketinheitin on osunut maaliinsa. Kaikki tapahtui kymmenessä sekunnissa – Unreal Tournament on palannut.

Unreal Tournament III:n tarina käsittää räiskettä, pauketta, rytinää ja jytinää. On se ja sama, minkä takia taistellaan, kunhan liskomiehiä ja pahisrotuja laitetaan poikki ja pinoon kilokaupalla. Taustajuonen uskottavuus menee viimeistään siinä, kun lipunryöstössä haalittavat vastustajan plakaatit mukamas auttavat planeettamme energiantilannetta – selväksi tuli! Välivideot ovat kyllä komeita, ja onneksi niissä keskitytään useimmiten olennaiseen pitkän jaarittelun sijaan. Varsinkin kampanjan läpäisyn palkitseva loppunäyttö säväytti, mutta enempää en paljasta. Yksinpelissä tahkotaan samoja tappomatseja kuin moninpelissäkin. Välillä pääsee valitsemaan kahdesta eri vaihtoehdosta, mutta sooloilu alkaa puuduttaa nopeasti. Parasta kampanjatilassa onkin se, että koko viisiosaisen räimeen voi kurmotella läpi kavereiden tuella. Neljän ihmispelaajan voimin kentät, aseet ja poimittavat voimalisät tulevat tutuiksi kuin itsestään, mikä on tarkan tähtäyksen ohella elinehto nettikahakoissa.

Bottimatsit ansaitsevat palstatilaa, sillä UT III on ainoa peli, jossa tekoälyvastustajien kurittamiseen ei kyllästy heti ensimmäisinä tunteina. Massiiviset 8v8-taistelut jaksavat viihdyttää eritysesti kaverin kanssa pelatessa, vaikka tekoäly jäätyilee toisinaan. Samalla koneella voi räiskiä kaksin, ja XBL-ystävien kutsuminen omiin verikekkereihin onnistuu saumattomasti. Kaikki kentät, pelimuodot ja aseet ovat välittömästi käytettävissä. Jokaisesta ottelusta voi tehdä omanlaisensa mutaattoreilla, joiden avulla voi vähentää painovoiman vaikutusta tai vaikkapa muuttaa aloitusaseeksi lähitaisteluun sopivan "Impact Hammerin". Tekoälyn vaikeustason voi myös säätää mieleisekseen. Mukainhimillisistä piirteistä kertovat konevastustajan näkökentän pimeä alue selkäpuolella sekä (harvinaiset) itsemurhakuolemat. Kaikkein haastavimmat paholaiset, godlike-botit, tarjoavat kuitenkin armottoman vastuksen aivan kenelle tahansa.

Multi kill

Moninpeli on Unreal Tournament III:n sykkivä sydän. Pelisarjaa ei ole koskaan tunnettu yksinpelistään, kiinnostavasta juonestaan saatika syvällisistä hahmoistaan. UT:n hankkiminen ilman Live-palvelua on kuin ostaisi raketinheittimen ilman ammuksia; ihan hyvännäköinen kapistus, jolla ei oikeastaan tee mitään. Kuudentoista pelaajan hypernopeissa tappomatseissa adrenaliini virtaa ja henki on höllässä. Sekunnin murto-osa ratkaisee eron tapon ja tapetuksi tulemisen välillä. Loistava pelattavuus mahdollistaa toimivan, intensiivisen kokemuksen. Jotakin Unreal-mentaliteetista kertoo se, että kyykkynäppäimen sijaan voit hypätä kolmella eri tavalla. Eräät sanovat, että kyseinen peli olisi Halo 3 steroidihuuruissa. Niin tai näin, Unreal Tournament III tykittää ruudulle jatkuvasti räjähtävää toimintaa, ja sellainen shokkihoito voi aiheuttaa unettomia öitä sekä sydämentykytyksiä.

Eri pelimuodoista löytyy jokaiselle jotakin. Puhtaasti tähtäämistä ja reaktionopeutta kunnioittavat ottavat tiimipohjaiset/sooloiltavat tappomatsit omakseen. Taktikoille tarjotaan tuttuakin tutumpaa lipunryöstöä omalla UT-mausteella. Ne, jotka pitivät Halo-maailmassa eniten kulkupeleillä rälläämisestä, ovat mielissään parista tusinasta ajoneuvoja. VCTF (Vehicle Capture the Flag) -moodissa saa nimittäin huristella sydämensä kyllyydestä. Jokerina pakassa on Warfare-pelimoodi. Siinä pyritään valtaamaan vastustajan energiamastoja (Energy node) kunnes päästään aina pääreaktorille (Power core) saakka. Käytössä on laaja skaala kulkuneuvoja ja entistä tehokkaampia saa syrjässä olevien bonusmastojen valtauksesta. Voittaja on vihollistukikohdan sydämen ensiksi räjäyttänyt joukkue. Lopuksi paljastan kuudennen pelimuodon, kuninkaiden kohtaamispaikan: Duelin. Siinä parhaista parhaimmat selvittävät välinsä kaksintaistelussa, jossa luotisuihkujen laannuttua julistetaan henkiinjäänyt gladiaattori voittajaksi. Voimaa ja kunniaa!

Konsolipelaajien iloksi aseistusta on lisätty sitten viimenäkemän (Unreal Championship 2). Kaikki vanhat kuolonkylväjät tekevät paluun aina Link Gunia ja Biorifleä myöten. Hyvä tasapainotus takaa sen, että jokaisella aseella pärjää, mikäli niitä osaa käyttää. Ainoana poikkeuksena tasaisesta valikoimasta on AVRIL, ohjuksia sylkevä pitkäjousi, jolla ei tee mitään. Pitkä latausaika, pieni ammusvaranto ja tehottomuus jättävät tämän kaunokaisen raketinheittimen varjoon. Aivan uudenlaisen tuhon määritelmän luovat Unreal Tournament III:n ajoneuvot. Laajoissa ulkokentissä pääsee huristelemaan maastossa kuin maastossa. Dieselkoneita löytyy joka tarkoitukseen; kevyet ja nopeat ajokit, kuten Manta ja Scorpion, ovat omiaan nopeisiin lipunryöstöhyökkäyksiin. Raskasta kalustoa edustavat DarkWalker ja jättimäinen Leviathan, jonka tehokkaaseen käyttämiseen tarvitaan viisi pelaajaa. Tiimipanostus kuitenkin kannattaa, sillä täyteen miehitetty liikkuva linnoitus ei pysähdy edes helvetin porteilla. Ajoneuvot eivät ole kuitenkaan ylivoimaisia, sillä teoriassa tankin voi tuhota pistoolillakin. Mielenkiintoisin kulkupeli on X-näppäimestä käytettävä kiikkerä leijulauta (Hoverboard), joka on ripeämpi vaihtoehto apostolinkyydille. Nopeudella on kuitenkin hintansa, sillä yksikin laukaus kaataa surffarin naamalleen. Laudalla voi myös viilettää eri kulkupelien perään kiinnittymällä, ja lentäjä-lautailija-iskuryhmä onkin tehokas kaksikko lipunryöstössä.

Godlike?

Viimeinen Unreal-turnaus taistellaan upeissa puitteissa. Unreal Engine 3 loihtii ruudulle henkeäsalpaavan kauniita maisemia, joskin on ihan toinen juttu, ehtiikö niitä ihailemaan. Makeimmista kentistä täytyy nostaa esiin Necropolis ja ihka ensimmäinen yksinpelin taistelutanner Rising Sun. Kaikkein laajimmat ulkoilma-alueet tai harvat metsiköt eivät ole pelimoottorin vetävin näyteikkuna, sillä tasangot ovat tylsää katsottavaa. On selvää, että piirtoetäisyyteen on satsattu yksityiskohtaisuudesta tinkimällä. Pääasia on nimenomaan se, että peli pyörii sulavasti kaikkina hetkinä, eikä keinotekoinen sumu häiritse tulitukea. Välivideot ovat niin ikään hulppeaa katsottavaa varsinkin siksi, ettei ääninäyttely tai päähenkilön persoonallisuus vie liiemmin huomiota ulkoasulta. Äänimaailman muistettavimmat hetket tarjoaa pelin kuuluttaja, joka kajauttaa tämän arvostelun väliotsikot ja muut lentävät lausahdukset alfauroksen rintaäänellä.

Valitettavasti Unreal Tournament III ei ole jumalainen kokonaisuus. Suitsutuksesta huolimatta pelin kivijalassa, moninpelissä, on heikkoja kohtia. Yksi boxiversion puute on PC- ja PS3-pelaajille jo itsestäänselvyys: modit. Omien pelimuotojen ja modien poissaolo aiheuttaa puutumista UT:n kuuteen moninpelimuotoon. Toinen harmituksen aihe liittyy aulasysteemiin. Epic on ilmeisesti kopioinut muiden Gears Of Warin tuntomerkkien ohella aulasysteemin suoraan Unrealiin ja typistänyt sitä entisestään. Suppeat hakuvaihtoehdot ja matchmakingin puutteen vielä sietää, mutta kun yhteyden tilaa tai pelattavaa karttaa ei näytetä ollenkaan, alkaa fanaattisinkin taistelija kaivata korjaavaa päivitystä. Unreal Tournament III:n loistokas pelattavuus kärsii hitaasta ja kankeasta nettivalikosta, joka verottaa auttamatta arvosanaa.