Vuosituhannen alkupuoliskolla Ubisoft hankki oikeudet Prince of Persia -pelisarjaan. Idän kuvitteellisen Prinssin seikkailuja elvyttämään otettiin mukaan myös sankarin luonut Jordan Mechner, ja yhteistyön hedelmänä syntyi Prince of Persia: The Sands of Time vuonna 2003. Peli oli arvostelumenestys mutta ei täysin saavuttanut suurten massojen suosiota. Ubisoft kuitenkin uskoi brändiin, ja Prinssin seikkailut kasvoivat trilogiaksi seuraavien vuosien aikana julkaistujen jatko-osien ansiosta. Teräväpiirtosukupolven aikana Prince of Persia on hakenut uutta suuntaa siinä kuitenkaan vielä toistaiseksi onnistumatta. Tästä syystä pelaajien iloksi julkaistaan Prince of Persia Trilogy, johon on pakattu koko trilogia HD-aikaan päivitettynä. Peli tukee myös stereoskooppista 3D-kuvaa, mutta sitä ei ollut mahdollista testata tätä arvostelua varten.
Kokonaisuutena Prince of Persia Trilogy on pätevä uudelleenkatsaus edellisen sukupolven parhaimpiin kuuluneeseen pelisarjaan. Uudistuksia ei kuitenkaan ole niin paljoa, että ostoa voisi varauksetta suositella myös niille, jotka ovat jo Sands of Time -tarinan läpi pelanneet.
Turmiollinen tikari
Kolmeen peliin jakautuva tarina vie aikaa noin 40 tunnin verran, joten kesken ei pelattava lopu. Nuori Prinssi löytää kimaltelevaa hiekkaa sisältävän suuren tiimalasin, jonka hän avaa erikoisella tikarilla. Tapahtuu kauheita asioita, ja koko loppuajan Prinssi taistelee tämän yhden virheen korjaamiseksi. Matkan varrelle mahtuu niin sydänsuruja, noituutta kuin taisteluakin, mutta ylivoimaisesti eniten luvassa on akrobaattista loikkimista.
Tarina tuntuu vieläkin yhtä hyvältä kuin viisi vuotta sitten, tosin samat asiat myös ärsyttävät edelleen. Prinssi tuntuu olevan jokaisessa pelissä aivan eri henkilö. Toki mies kehittyy henkilönä matkan aikana, mutta hyppäykset pelien välillä ovat kuitenkin hieman liian suuret. Kolmikon musta lammas on toinen osa Warrior Within. Sarjan aloituksessa viehättänyt satumainen tunnelma on tipotiessään, ja itämainen kuvasto on korvattu tylyllä synkistelyllä. Tekijät ilmeisesti ymmärsivät virheensä, sillä trilogian päättävä The Two Thrones löysi viimein tasapainon melankolian ja kertomuksellisen toteutuksen välillä.
Pätevää akrobatiaa kankealla taistelulla
Sands of Time -trilogia tuli tunnetuksi varsinkin onnistuneesta akrobatiastaan, jota tuettiin loistavalla kenttäsuunnittelulla. Muuten niin liikunnallinen Prinssi ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan suuria pudotuksia: kaikissa kolmessa pelissä tavallisin kuolinsyy oli liian korkealta putoaminen. Toinen tärkeä osa-alue eli taistelu oli koko ajan melkoisen kankeata jättäen paljonkin toivomisen varaa. Painopiste oli kuitenkin nimenomaan tasohyppelyssä, joten suoranaiseen kilpailuun Prinssi ei lähtenyt Ninja Gaidenin Ryu Hayabusan kanssa.
Kaikissa kolmessa pelissä Prinssiä ohjataan hyvin samalla tavalla kolmannesta persoonasta, mitä nyt matkan varrella opitaan joitakin uusia taitoja. Klassikoiksi nousseita liikkeitä ovat ainakin seinää pitkin juokseminen ja kahden kapean seinämän välissä ylöspäin loikkiminen. Ehdottomasti onnistunein lisäys oli aikoinaan The Two Thronesin speed kill -järjestelmä: Prinssin oli mahdollista hiipiä vihollisen selän taakse, ja oikea-aikaisella nappien painelulla käynnistettiin nopea teloitus. Pikatapot mahdollistivat vauhdikkaan etenemisen, ja samalla se toi onnistuneesti mukaan hieman hiiviskelyelementtejä.
Grafiikka paljastaa iän, musiikki tunnelman
Graafinen loisto tietenkin paljastaa trilogian iän. Ensimmäinen osa Sands of Time on kestänyt aikaa parhaiten, koska sen piirrosmaiseen ulkoasuun sopii hyvin yksinkertaisempi ote. Rujointa antia tarjoilee Warrior Within, jonka palikkamallit paikoitellen jopa häiritsevät puhumattakaan pikseleitä esittelevistä ympäristöistä. The Two Thrones on symbioosi kahden aiemman osan tyylistä ja kokonaisuutena se kaikkein onnistunein: ei liian satumainen, mutta ei liiaksi realismia tavoittelevakaan. Ei siis ihme, että vuoden 2010 kesäelokuvaa Prince of Persia lämmittelevä The Forgotten Sands -peli lainasi tyylinsä nimenomaan The Two Thronesilta.
Äänitehosteet säilyivät hyvin samanlaisina kautta kaikkien kolmen pelin, mutta musiikki koki osien välillä selviä muutoksia. Ensimmäisen osan tunnelmointi oli suorastaan lapsenomainen, kun taas jatko-osassa mentiin toiseen ääripäähän ottamalla asiat erittäin vakavasti ja ryppyotsaisesti. Trilogian lopetuksessa tasapaino viimein löytyi, ja musiikki yhdisteli onnistuneesti itämaista sadunomaisuutta ahdistaviin lurituksiin. Ääninäyttely säilyi tasaisen laadukkaana kaiken aikaa, mutta Prinssin äänessä tapahtui harha-askel: Warrior Withinissä Yuri Lowenthalin korvasi Robin Atkin Downes. Ubisoft ilmeisesti ymmärsi virheensä, ja The Two Thronesin Prinssinä kuultiin jälleen Lowenthalia. Sama mies sai jatkaa roolissaan myös The Forgotten Sandsissa.
Ei mitään ylimääräistä
Sands of Time -tarinan uudelleenjulkaisu ei sisällä mitään ylimääräistä materiaalia PlayStationin trophy-tukea lukuun ottamatta. Tämä on sääli, sillä pelikokoelma olisi tarjonnut mahdollisuuden haastatella pelintekijöitä siitä, miten Prinssin edesottamukset ovat vaikuttaneet heidän uraansa ja pelimaailmaan yleensä.
Kaiken kaikkiaan Prince of Persia Trilogy tarjoilee juuri sitä, mitä vuosituhannen alkupuoliskolta voi muistaakin: hyvä tarina, runsaasti loikkimista ja jokseenkin kankeaa taistelua. Sands of Time on sadunomaisin ja vaikeustasoltaan helpoin. Warrior Within sortuu liialliseen synkistelyyn ja on kolmikon vaikein peli. Päätösosa The Two Thrones löytää viimeinkin tasapainon ja on kokonaisuutena trilogian onnistunein peli.
Olen Ubisoftin julkaisemien Prince of Persia -pelien fani, ja luonnollisesti kaikki sarjan pelit on koettu alkaen vuodesta 2003. Tästä huolimatta oli mukava palata takaisin astialle, sillä hyvä tarina ei vanhene yhdessä graafisen ulkoasun kanssa. Peli on oiva ostos, mikäli kolmikko on aiemmin jäänyt kokematta, tai haluat muuten vain kokea hyvän tarinan uudestaan teräväpiirtoaikaan päivitettynä.
Galleria:
Kommentit
Aiemmin olen PS2:hdella omistanut näm...
Aiemmin olen PS2:hdella omistanut nämä, mutta tämä tuli ostettua vaikka en HD tai 3D televisiota omista. Edelleen ovat mahtavia pelejä.
Yllättäen pidin eniten Warrior Within...
Yllättäen pidin eniten Warrior Withinistä. Sen taistelu, juoni (oli oikeasti minusta jännä nähdä miten prinssi kohtalonsa selvittää ja olihan siinä 2 mahdollista loppua) ja tasoloikka olivat kaikki hyvin tehtyjä. Kahdessa muussa osassa taistelu tuntui jotenkin työläämmältä. :S
Ainoa oma kokemus tästä sarjasta koos...
Ainoa oma kokemus tästä sarjasta koostuu Warrior Within -pelistä. Intoa kuvaa hyvin se, että pelin ostin 4-5 vuotta sitten kuutiolle ja se on kesken vieläkin. Tuon perusteella olen ihmetellyt, että mitä kukaan näkee Prince of Persioissa, mutta näemmä ostin omenapuun ainoa mädän omenan. Tai lievästi nahistuneen. Tuossa pelissä ei mielestäni kovin montaa hyvää asiaa ole. Pitäisi joskus aloittaa koko homma alusta, josko nyt näkisin sen hohdon uudella yrittämällä.
Muutoin ihan laadukas kokoelma, mutta...
Muutoin ihan laadukas kokoelma, mutta jostain syystä ainakin Sands of Timessa äänet omituisesti "kaikuvat". Etenkin hahmojen puheet kuullostavat usein siltä, kuin hahmot puhuisivat ison metalliputken sisällä.
Tuli hommattua tämä, mutta jäänyt vie...
Tuli hommattua tämä, mutta jäänyt vielä testaamatta jouluajan kiireiden vuoksi. Eiköhän tämän trilogian kerkeä läpäistä tuossa joululoman aikaan. Hinta/määrä-suhteeltaan ainakin erinomainen: CDON.com:ista koko trilogia 20 eurolla. :)
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi