Alkuperäisen Xboxin Ninja Gaiden vuodelta 2004 oli aikanaan miltei täydellinen. Hermoja koettelevan vaikeustason saattoi laskea myös negatiiviseksi asiaksi, mutta peli ei kuitenkaan juuri koskaan ollut epäreilu: ainoastaan hyvin, hyvin vaativa. Myöhemmin julkaistut päivitetyt versiot Ninja Gaiden Black ja Ninja Gaiden Sigma hioivat onnistunutta tuotetta entistäkin timanttisemmaksi. Vuonna 2008 julkaistu Ninja Gaiden II vei taistelumekaniikan huippuunsa, eikä peliä ole tässä asiassa vieläkään mielestäni ylitetty. Tarina oli sen sijaan entistäkin pähkähullumpi, mutta mikä ikävämpää, meno tuntui ajoittain epäreilusti vaikeutetulta. Päivitetty versio Ninja Gaiden Sigma II poisti kuitenkin suurimman osan alkuperäisen ongelmista.
Ninja Gaiden 3:lla oli siis edellytykset kehittyä toimintapelien kruununjalokiveksi. Kehitysstudio Team Ninjan sisällä kuitenkin kuohui, eikä se voinut olla vaikuttamatta negatiivisesti Ninja Gaiden -pelisarjaan. Ninjailujen avainhahmo Tomonobu Itagaki lähti firmasta ovet paukkuen, mutta oikeudet jatko-osiin jäivät edelleen Team Ninjalle. Ruoriin asetettiin Ninja Gaiden Sigma II:n ohjaajana kunnostautunut Yosuke Hayashi. Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä lupaavalta: olivathan sigmat olleet juuri ne paremmat versiot aiemmista Ninja Gaideneista. Pelinkehitystiimi koki ilmeisesti painetta tehdä kolmanteen osaan muutoksia, eivätkä he selvästikään ymmärtäneet, mitkä asiat tekivät pelisarjasta niin suositun.
Pelaajan otsasuoni pullistelee ensimmäisen kerran jo viiden minuutin pelaamisen jälkeen. Tarina ei etene ennen kuin päähahmo on pelaajan avustamana halkaissut armoa anelevan sotilaan miekallaan. Närkästystä aiheuttaa se, ettei pelaajalla ole muuta mahdollisuutta kuin suorittaa kylmäverinen, äänitehosteilla mehusteleva murha. Tämä vaikeuttaa päähahmoon samaistumista ja hämärtää pelaajan kokemusta siitä, että hän on pelaamassa ”hyviksien” puolella. Tällaisten harmaiden sävyjen sisällyttäminen on toki Ninja Gaiden 3:n yksi kantavista teemoista, mutta pelin aloituskohtaus tuntuu siltä kuin asiaa runnottaisiin väkisin pelaajan kurkusta alas. Samanlaisia arveluttavia teloituksia tehdään tarinan kuluessa useita, mutta erityisesti ensimmäinen jää pysyvästi mieleen.
Arveluttavia toimintamalleja ärsyttävämpiä ovat taistelumekaniikan muokkaukset. Ninja Gaiden II:n taistelujärjestelmä oli koukuttavin ja täydellisin osio koko pelissä, joten miksi ihmeessä sitä piti mennä yksinkertaistamaan? Pelisarja oli ollut tunnettu siitä, että jokaista vihollista täytyy lähestyä erilaisella taktiikalla ja jokainen rivivihollinen oli enemmän kuin kyvykäs ottamaan hengen pelaajalta. Tästä syystä käyttöön annettiin monia erilaisia aseita ja ajan kanssa kehittyviä ninpo-taikahyökkäyksiä. Ninja Gaiden 3 kuitenkin pelataan alusta loppuun yhdellä aseella, eikä ninpo-hyökkäyksiäkään ole kuin se yksi ja ainoa. Pisteenä iin päällä taistelu menettää hohtonsa, kun jokainen vihu on kaadettavissa muutamalla erilaisella iskuyhdistelmällä. Miksi, oi MIKSI Team Ninjan piti mennä koskemaan siihen, mikä ei ollut rikki? Oikeastaan vieläkin pahempaa: miksi koskea sellaiseen, joka oli jo täydellinen (ehkä jopa pyhä)? Ja jotta oikein vielä veistä kierrettäisiin haavassa: kolmososan yleinen vaikeustaso muodostuu liian usein siitä, että pelaajan päälle marssitettiin massoittain rivivihulaisia tai ruudun ulkopuolelta iskettiin selkään varoittamatta.
Kaiken nillittämisen jälkeen on kuitenkin arvostettava Ninja Gaiden 3:a siitä, että tarinankerronta soljuu sujuvimmin sarjan historiassa. Tarinassa on oikeasti yritystä, mutta ne kerronnalliset kohdat usein torpedoitiin ärsyttävillä, välivideoiden aikaisilla reaktiotesteillä. Ei auta mikään: Ninja Gaiden 3 oli vakava takaisku aiemmin loistavalle pelisarjalle. Itse tyydyn pelaamaan Ninja Gaiden Sigma II:a siihen saakka, kunnes Team Ninja tekee ryhtiliikkeen ja palauttaa pelisarjan takaisin uomiinsa. Jopa kaltaiseni boksimiehen on tunnustettava, että PS3:n yksinoikeuspeli Sigma II on se kaikkein paras versio.
Galleria:
Kommentit
Ykkönen oli tosiaan mestariteos. Kakk...
Ykkönen oli tosiaan mestariteos. Kakkosta en jaksanut pelata loppuun juurikin tuon epäreiluuden takia. Ärsyttä kuolla, kun tiesi, että syy oli hyvin usein pelissä eikä niinkään omissa taidoissa tai niideen puutteessa. Kolmonen on saanut niin paljon lokaa niskaansa, etten ole uskaltanut tutustua siihen.
Pitänee jostain hankkia tuo Sigma 2 PS3:lle. Mitä kaikkea se siis korjaa? Mitkä ongelmat ovat Sigma 2:nkin vaivana?
Sigma II hioo pois juurikin ne pelin ...
Sigma II hioo pois juurikin ne pelin aiheuttamat epäreiluudet, jotka vaivasivat pahasti Xbox360-versiota. Sigma II on siten hieman helpompi, mutta ainakin peli on oikealla tavalla vaikea.
Siihen kakkosen Xbox-version epäreilu...
Siihen kakkosen Xbox-version epäreiluuteenkin kyllä tottui ajan myötä, ja oppi muistamaan kohdat joissa varoa erityisesti. Ei tietenkään millään muotoa poista sitä tosiseikkaa, että huono pelisuunnittelu on huonoa pelisuunnittelua. Tulihan se Master Ninja-tasolla läpäistyä, ärräpäiltä ei säästytty mutta pari läpipeluuta vyön alla helpotti urakkaa huomattavasti.
Saatan tarttua Bayonetta 2:sta odotellessa Wii U:n Ninja Gaiden III: Razor's Edgeen, jota on kutsuttu jossain yhteyksissä lähes täysin uudeksi peliksi. Ilmeisesti jopa jotain totuuspohjaakin noilla väitteillä. Uusi hahmo, kuusi asetta, kolme erilaista ninpoa, uusittu vihulaisten AI, ja mitä kaikkea muuta siinä on hehkutettu olevankaan.
Sigma 2 poisti myös kaikki turhat, pa...
Sigma 2 poisti myös kaikki turhat, paskat, rytmityksen pilaavat osuudet. Jopa ainakin yksi kokonainen (ehkä historian paskin) bossi poistettiin kokonaan. Kokonaisia osia, joissa XO:lla saattoi mennä kymmenen tai 20 minuuttia, pystyi Sigma kakkosessa juoksemaan minuutissa läpi. Miinakenttiä sun muuta turhaa paskaa poistettu.
Sigma 2 ei silti ole helppo. Se on eri tavalla haastava. Vihaajat linkittää aina yhteen kappaleeseen, joka on huomattavasti helpompi ja väittävät tämän kappaleen raiskaamisen vuoksi koko pelin olevan naurettavan ylihelppo ja muuta paskaa. Ovat yleensä sokeita Itagaki-faneja, jotka väittävät kaiken, mihin Hayashi on koskenut, olevan paskaa, vaikka usein ovatkin olleet hiotumpia teoksia.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi