Norsu posliinikaupassa
Marvel on yksi tunnetuimmista sarjakuvafirmoista mitä maa päällään kantaa. Sen julkaisuista löytyy monia alan tunnetuimpia nimikkeitä, joiden kirkkaaseen kärkipäähän kuuluu muun muassa Hämähäkkimies ja Ryhmä-X. Nämä kaksi ovat hiljattain nostattaneet tunnettavuuttaan elokuvafilmatisoinneilla, jotka ovat olleet varsin toimivia viihdepaketteja. Sarjakuvasta elokuvaksi –buumi ei ole ainakaan toistaiseksi hyytymässä mihinkään, onhan Marvelin useimmista sankareista elokuvaversio ainakin suunnitteluasteilla. Tuorein tuotos sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa juuri äskettäin ja Suomeenkin raina rantautuu nyt heinäkuun aikana. Kyseessähän on tietenkin Marvelin vihreä jätti Hulk, joka kirjaimellisesti rymistelee valkokankaalle Ang Leen ohjaamassa sekä Eric Banan ja Jennifer Connelyn tähdittämässä elokuvassa.
Sarjakuvasta elokuvaksi -ilmiötä huomattavasti vanhempi on elokuvasta videopeliksi -ilmiö. Kuten monet ovat varmasti itsekin oivaltaneet, kyseiset lisenssiväännökset ovat suurimmaksi osaksi kaukaa kierrettävää ydinjätettä. Poikkeuksia nähdään harvoin, mutta pienen pieniä piristäjiä aina silloin tällöin. Tähän kastiin lukeutuu myös Radical Entertainmentin työstämä Hulkin peliversio, joka nähdään Cuben ohella myös jokaisella muullakin pelialustalla Game Boy Advancea myöten. Siitä ei löydy mitään ennennäkemätöntä, mutta sopivasti annosteluna tuotoksella on omat hyvät hetkensä. Sen parissa voi jättää aivot narikkaan ja piestä muutama armeija maan tasalle, ainakin niin kauan kunnes toistuvasta kaavasta alkaa saada tarpeekseen.
Elokuvan jälkimaininkeihin sijoittuva tarina jatkaa Bruce Bannerin sekä hänen vihreän alter egonsa edesottamuksia häntä jahtaavien joukkojen kanssa. Vastassa onkin runsaslukuisia sotilasjoukkoja ja vihreän antisankarin tapaisia superolentoja, unohtamatta tietenkään klassisia Hulk-vihulaisia. Tarinansa puolesta kokonaisuus on kuitenkin lattea, eikä jätin fanitkaan saa juonesta irti toivotunlaisia kokemuksia. Etupäässä päähahmomme yrittää päästä eroon gammasäteilyn vihertävästä sivuvaikutuksesta ja siinä samalla estää vihollisten suunnitteleman gamma-armeijan luominen. Pelissä päästään moniin elokuvastakin bongattaviin paikkoihin, mutta se toistaa turhankin useaan otteeseen samaa kaavaa – soluttaudutaan kohteeseen Bannerina, joka tietyn tehtävän suoritettuaan muuttuu Hulkiksi ja raivaa tiensä takaisin ihmisten ilmoille.
Rytinää ja ryskettä
Pelimekaniikka muuttuu tietenkin dramaattisesti sen mukaan, kumpi persoonallisuus on mukana kehissä. Kun Hulk voi huolehtia kaikesta raa’an voiman keinoin, on heiveröisen Bannerin edettävä hiiviskellen ja pysyttävä huomaamattomana. Mies kun ei pärjää kokonaiselle sotilasjoukolle, eikä hän voi näissä tehtävissä muuttua raivoavaksi Hulkiksi panttivangin tai jonkin vastaavan syyn takia. Vartijoita voi toki tietyissä tilanteissa mätkiä ja yllätellä kuristusotteilla, mutta järkevintä on jättää moiset myöhemmäksi huoleksi. Bannerina hiippaillessa täytyy myös ratkaista muutamilta tietokonepäätteiltä löytyviä koodiyhdistelmiä, joiden selvittäminen onnistunee jo ensiyrityksillä. Yhtä simppeliä on itse hiiviskelykin, sillä kyseinen pelimuoto on erittäin riisuttu kopio genren pioneereista, Metal Gear Solidista ja Splinter Cellistä.
Valtaosa peliajasta luonnollisesti kuluu itse Hulkia ohjastellessa. Meno pysyy edelleen simppelinä, tarkoituksena liikkua pisteestä A pisteeseen B tuhoten kaikki mitä tielle sattuu asettumaan. Tämä Marvel-universumin kenties yksi voimakkaimmista hahmoista kestääkin aikamoista höykytystä, sillä tienesteenä on tukkukaupalla vihollisjoukkoja, jotka tekevät kaikkensa estääkseen etenemisen. Useimmiten kannattaa antaa pienen käsirysyn selvittää asioita, mutta loppupuolen ylikansoitettuja alueita raivatessa täytyy jo mietiskellä monipuolisempaa hyökkäystaktiikkaa. Oivina apuvälineinä toimiikin ympäristön annit, sillä kaikki ruudulla näkyvä pikkurihkama on hyödynnettävissä. Laatikot, tynnyrit, autot ynnä muut voidaan nostaa ilmaan ja joko heittää päin kohdetta tai käyttää kättä pidempänä. Mikäli maasta, ei löydy mitään toimivaa, voi seinistä repiä pesäpallomailan virkaa toimittavia putkia, mutta itse jykeviä muureja ei voi oviaukkokohtia lukuun ottamatta tuhota.
Vaikka piekseminen käykin pitkävetiseksi melko nopeasti, on rymistely aluksi varsin hauskaa. Kontrollit toimivat suhteellisen hyvin, eikä niistä ole erityisemmin valitettavaa. Hulkin perushyökkäykset olisivat voineet kenties olla hiukan monipuolisempia, mutta tavaroiden viskominen korvaa osittain tätä puutetta. Silti pelissä useimmiten rämpytetään Y- ja B-nappeja ilman sen kummempia syvällisyyksiä. Ihan toimivaksi viritelmäksi osoittautui yläruudun vihamittari, jonka täytyttyä Hulk voi suorittaa erikoisvahvan hyökkäyksen, joka lennättää lähistöllä olevat vastustajat astetta taaemmaksi. Tällöin voi vaikka pötkiä pakoon tai etsiä käsiinsä tujumpaa tavaraa. Tosin tuntuu melko hupaisalta, että sotilaat saattavat vielä nousta uuteen rynnäkköön, vaikka heidän naamataulujaan muotoiltaisiinkin rautatangolla tai jopa autolla. Muutoinkin viholliset ryntäävät suinpäin Hulkin kimppuun ilman sen kummempia mukinoita. Hiippailukohtauksissa vastustajista voidaan havaita jo jonkin sortin aivotoimintaa, mutta harvemmin heidän puuhastelunsa synnyttävät suurta paljastumisenpelkoa. Pomotaistelutkin noudattavat kerta toisensa jälkeen saman oloista kaavaa, joten heidänkään pieksemiseen ei tarvitse kehittää aivosoluja rasittavia vastataktiikoita.
Kun varsinainen tarinakokonaisuus on kertaalleen läpäisty, aukeaa pelin bonukset - pienet haastekisat, joissa täytyy joko pärjätä vihollisjoukkojen kynsissä mahdollisimman pitkään tai liiskattava niin monta sotilasta kuin aikarajan sisällä on mahdollista. Lisäksi Hulk-elokuvaan liittyvää materiaalia löytyy kahdesta pikkutrailerista tuotantokuviin ja lisäksi mukaan on ympätty vaisu Making of the Game -video. Tietenkin kuvioissa on tukku huijauksia peliä helpottamassa ja saadaanpahan niiden avulla käyttöön muun muassa Hulk alkuperäisessä harmaassa värityksessään. Tästä kaikesta huolimatta peli on läpäisty melko nopeasti, jopa muutamassa päivässä. Vaihtelun puutteen takia sitä ei toisaalta jaksa pelata kovin suurissa erissä, mutta eipä sekään kovin positiivista taida olla.
Hulk lyö tyhjää
Ulkoinen anti ei ole aivan huteralla pohjalla, mutta keskikastia ylemmäs Hulk ei kuitenkaan pääse. Peli hyödyntää muokkailtua cel shading -tekniikkaa, mutta ei varsinaisesti muistuta piirrettyä, kuten vaikkapa Legend of Zelda: The Wind Waker. Hauskoja pikku yksityiskohtia on aina yksi siellä ja toinen täällä - tavaraa menee murskaksi ihan kivasti ja suurempien kahakoiden jälkeen ympäristö on kuin hirmumyrskyn jäljiltä. Tosin ei kuitenkaan siinä määrin, että sitä kannattaisi hehkuttaa sen enempää. Suuremmat ympäristötuhot ja räjähdykset pudottavat ruudunpäivitystä ikävästi, eikä peli tunnu pyörivän tasaisesti rauhallisemmissakaan tilanteissa.
Kenttien maisemissa ei ole hirveämmin vaihtelua, mikä tekee pelikokemuksesta entistä puuduttavamman. Ennalta määrätyt kamerakulmat eivät myöskään ole aina parhaat mahdolliset, varsinkaan Bannerina hiiviskellessä. Jonkin sortin kameranpyörittelymahdollisuus olisi helpottanut asiaa huomattavasti, mutta kun ei niin ei. Hahmojen liikehtely on vaihtelevaa työtä ja tällä kertaa heikoimmaksi lenkiksi osoittautuu itse päähenkilön vihreämpi versio. Hulkin pelkkää juoksua seuratessa syntyy mielikuva marsipaanimiehestä, mutta sama kyllä pätee muihinkin kookkaisiin hahmoihin. Hyökkäykset ovat sen sijaan jo hiukan näyttävämpiä, etenkin kun vihollisia voi paiskoa minne lystää. Juonta kuljettavat välianimaatiot ovat kuitenkin tällä saralla pelin parasta antia ja niissä tyylitelty cel shading tulee paremmin esille kuin itse peliosuuksissa.
Äänimaailma on melko laihanpuoleinen sekin, etenkin musiikillisen tarjontansa puolesta - melodiat eivät herätä tunnelmaa taistoon, saati sitten hiiviskelyyn. Äänityöskentelyn osalta homma toimisi muutoin hyvin, mutta elokuvassakin Bruce Banneria näyttelevä Eric Bana tuntuu lukevan repliikkinsä kuivasti suoraan paperista. Toivottavasti mies pärjää varsinaisessa elokuvaroolissaan paremmin, jahka raina ilmaantuu tänne pohjoiseenkin. Muut hahmot ovat harvemmin äänessä - sotilaat huutelevat toisilleen komentoja ja pomot laukovat muutamia sutkauksia, mutta siihen se sitten jääkin. Räjähdykset ja muut tuhon äänet ovat kohdallaan, aina Hulkin hirviömäisiin murahduksiin saakka.
Loppuyhteenvetona todettakoon Hulkin junnaavan samoilla raiteilla alusta loppuun asti. Se ei poikkea matkan varrella missään, eikä tarjoa alkuinnostuksen jälkeen kuin varsin yksitoikkoisen kokemuksen. Pelin jokeriksi ristitty ympäristön tuhoaminen ei jaksa yksin pitää tätä uppoavaa laivaa pinnalla, kun sisältäpäin ei löydy kuin hataria ideoita ja keskinkertaisesti rakennettu runko. Hahmon fanienkin kannattaa miettiä kahdesti, ennen kuin menevät tuhlaamaan euronsa tähän pitkän roskalisenssipelilistan tuoreimpaan rahastukseen.
