Raakaa voimaa
Microsoftin Xbox, jos mikä, on konsolikansan keskuudessa tunnettu jenkkityyliin
toimintaan ja urheiluun painottuvasta pelitarjonnastaan. Vaikka ohjelmistojätti
onkin jatkuvasti monipuolistamassa Xboxin pelivalikoimaa, ei konsolin tällä
hetkellä suurimmissa peligenreissä kahlaavia pelaajiakaan jätetä
uutuuksitta. Digital Anvilin kehittämä Brute Force on peli, jota Microsoft
hehkutti jo Xboxin julkaisun aikoihin. Alkuperäisestä aikataulustaan
rankasti myöhästynyt tiimipohjaista toimintaa taktisilla elementeillä
tarjoava tuotos on nyt vihdoin julkaistu, suuret odotukset niskassaan. Tuttu
kysymys kuuluukin, pystyykö peli vastaamaan niihin?
Brute Force sijoittuu 2340-luvulle. Tuolloin maapallo on käynyt liian
pieneksi ihmiskunnalle ja siirtolaiset ovat ehtineet asuttaa jo yli 50 aurinkokuntaa.
Mutta kun muukalaiset pyrkivät tekemään jokaisesta elävästä
olennosta osan uhanalaisten lajien listaa, Maailmojenliiton on lähetettävä
matkaan eliittiryhmänsä, koodinimeltään Brute Force. Ryhmä
koostuu neljästä kokeneesta sotilaasta, joista kolme on ehtinyt kuolla
elämänsä aikana käymissään taisteluissa. Huippuunsa
kehittyneen kloonausteknologian ansiosta sotilaat on kuitenkin pystytty herättämään
henkiin ja heidän kehoonsa asennettujen muistipiirien ansiosta vanhat muistot
eivät ole kadonneet minnekään.
Brute Forceen kuuluvat Iso-Arskamainen Tex, sutjakka Hawk, villi liskomies
Brutus ja kylmäverinen kyborgi Flint. Jokaisella hahmolla on omat erikoiskykynsä,
joita voi käyttää vain rajoitetun ajan kerrallaan. Tex pystyy
käyttämään massiivisen tulivoiman mahdollistavaa kahta asetta
samanaikaisesti, Hawk muuttuu kädenkäänteessä näkymättömäksi
ja Brutus omaa Vengar-tilan, jolloin hahmo pystyy palauttamaan energiaansa,
erottamaan viholliset huonossakin näkyvyydessä ja tekemään
voimakkaan kehopuskun. Flint vastaavasti on tarkk'ampuja vailla vertaa tarkkuutensa
ansiosta – ammuttiin sitten kiikaritähtäimen takaa tai ei. Hahmoilla
on myös vahvuuksiaan tukevat luonteenpiirteet, jotka tulevat esiin, kun
hahmot ovat tekoälyn ohjauksessa. Siinä missä Flint pysyttelee
sopivan välimatkan päässä vihollisista, Tex suorastaan ryntää
keskelle kiivainta tulitaistelua, jos herraa ei komenna olemaan aloillaan.
Joko se loppui?
Pelistä löytyy 18 tehtävää kattava kampanja. Kuuteen
eri ympäristöön sijoittuvat tehtävät ovat yleensä
jaettu muutamiin osiin. Tehtävärakenne on yleensä varsin yksinkertainen:
raivaa tiesi vihollismassojen läpi ja etene tehtävänannossa ilmoitettua
päämäärää kohti. Silloin tällöin pelaaja
kohtaa myös loppuvastuksen kaltaisia voimakkaampia vihollisia, joihin saattaa
liittyä helpohkoja puzzleja. Tallentaminen onnistuu vain tehtävien
eri osien välillä tai varsinaisen tehtävän vaihtuessa. Ei
silti kannata huolestua, koska jos koko tiimi menehtyy, saa pelaaja käyttöönsä
uudet kloonit lähes samaan paikkaan kuin viimeinen Brute Forcen neljästä
jäsenestä menehtyi. Jokaisen tehtävän jälkeen peli
summaa yhteen pelaajan menestyksen, johon vaikuttaa menetettyjen kloonien määrä,
suoritetut päämäärät ja esimerkiksi matkan varrelta
löytyneet DNA-pakkaukset, joilla voi avata uusia hahmoja moninpeliin.
Ajoittain hitusen turhan putkimaisilta tuntuvat peliympäristöt vaihtelevat
valtaisia puita kasvavista metsistä sulaa kiveä tihkuaviin laavamaisemiin.
Vaihtelua ympäristöissä on riittävästi pitääkseen
kyllästymisen loitolla, mutta pituutta kampanjalle kertyy juuri ja juuri
hyväksyttävästi. Kampanjan vääntää läpi
nopeimmillaan noin kymmenessä tunnissa, mikä tuntuu jälkikäteen
todella lyhyeltä ajalta. Osaltaan tunnetta korostaa myös jotenkin
yllättäen tuleva loppu. Juuri kun pelin makuun alkaa pääsemään,
ruudulle vierivätkin jo lopputekstit.
Pelin pituus riippuu toki paljolti pelaajan valitsemasta vaikeustasosta ja
pelitavasta. Nappi pohjassa juoksentelu helpoimmalla vaikeustasolla ei ole kovin
pitkäaikaista hupia, eikä helpoin taso muutenkaan tuo pelin kaikkia
ominaisuuksia kovinkaan hyvin esille. Kahdella vaikeammalla vaikeustasolla pelaaminen
vaatii nimittäin huomattavasti varovaisempaa toimintaa ja tällöin
luvatut taktiset elementitkin nousevat esiin. Vaikka peli ei tarjoakaan mitään
tehtävän suunnittelumahdollisuutta ennen itse toimintaan hyppäämistä,
voi tekoälyn ohjaamia hahmoja komentaa hieman rajoittuneilla, mutta toisaalta
yksinkertaisen toimivilla komennoilla pelin tuoksinnassa. Pelaaja voi esimerkiksi
käskeä tekoälyä suojaamaan, vartiomaan tiettyä aluetta
tai menemään pelaajan määräämään paikkaan.
Myös kenttäsuunnittelu tukee taktikointia melko hyvin, sillä
useimmiten hyökkäys suurempia vihollismääriä vastaan
on mahdollista toteuttaa useasta eri suunnasta usealla eri tavalla ja monipuolisesta
maastosta löytyy tiukimpiin tilanteisiin pieniä hengähdystaukoja
antavia suojapaikkoja.
Maan ulkopuolella on sittenkin älyllistä elämää
Kovin pitkäksi aikaa ei tosin kannata jäädä istuskelemaan,
sillä pelin tekoäly ei ole mitään tusinatavaraa. Älykkyyteen vaikuttaa jonkin verran bittihahmojen rotu, mutta kaikki viholliset
kuitenkin näkevät enemmän tai vähemmän eteensä ja kuulevat, mitä ympärillä tapahtuu.
Tämän takia onkin syytä harkita kahdesti, ennen kuin kajauttaa
Flintin tarkkuuskiväärillä vartijan aukealta paikalta, sillä
on aivan turha toivoa, että muut alueella olevat viholliset jäisivät
seisoskelemaan hölmistyneinä paikalleen. Laukauksen jälkeen peijakkaat
nimittäin hakeutuvat suojiin ja aloittavat raivokkaan tulituksen kiven
takaa kurkkivaa pelaajaa kohti. Eikä kannata hämmästyä,
jos joku vihollinen kiertää selustaasikin yllättäen koko
tiimin pahan päiväisesti. Onneksi myös omien tekoäly pelittää
hyvin. Tekoäly ei tapata itseään esimerkiksi joissakin ympäristöissä
oleviin laavakuoppiin, vaan pystyy kulkemaan kapeissakin paikoissa ongelmitta.
Tulitaisteluissa omat osaavat hakeutua itselleen sopiviin asemiin ja tarvittaessa
myös lääkitä itseään yhteisestä inventaariosta.
Anteliaasti tekoäly jättää aina viimeisen lääkepakkauksen
pelaajan käyttöön – vaikka oman henkensä kustannuksella.
Asearsenaalista löytyy liuta enemmän tai vähemmän tehokkaita
aseita. On minigunia, on tarkkuuskivääriä, on plasma-aseita.
Ei mitään kovin uutta ja mullistavaa, mutta ei Brute Force muutenkaan
ole mikään omaperäisyyden riemuvoitto. Hahmot voivat kantaa kerrallaan
vain kahta asetta ja maasta voi poimia mieleisensä tussarin, jolloin se
korvaa toisen mukana olevista aseista. Muiden härpättimien puolelta
löytyy muutama erilainen kranaatti, hakeutuvat pallopommit, miinat, lääkepakkaukset,
lämpökameran tavoin toimivat lasit ynnä muuta sellaista. Luonnollisesti
varustusta voi täydentää tehtävien aikana löytyvillä
esineillä.
Co-op toimii, mutta missä on Live?
Moninpeli on Brute Forcessa toteutettu vaihtelevalla menestyksellä. Otetaan
parhaat puolet ensin. Halossa paljon positiivista palautetta kerännyt kampanjan
pelaaminen yhteistyössä kaverin kanssa on Brute Forcessa ehostettuna
mukana. Peli antaa jopa neljän pelaajan pelata kampanjaa yhteistuumin.
Tällöin jokainen ohjaa yhtä hahmoa, mikä mahdollistaa entistä
paremmat taktikoinnit. Erityiskiitoksen ansaitsee mahdollisuus liittyä
peliin milloin vain, ilman että muut joutuvat keskeyttämään
peliään. Helppous on sitä, että ottaa vapaan ohjaimen, painaa
Starttia, jolloin Xbox jakaa ruudun viiveettä sopiviin osiin, valitsee
hahmon ja hyppää mukaan karkeloihin. Pelistä poistuminen on luonnollisesti
yhtä vaivatonta. Co-op toimii myös System Linkin yli. Muuten moninpeliosasto
jätti paljon toivomisen varaa. Mukana ei ole kuin kaksi pelimuotoa: perinteinen
deathmatch, johon ei saa botteja, ja joukkuepohjainen deathmatch. Ensimmäisessä
yksinkertaisesti räiskitään ”kaikki vastaan kaikki”-periaatteella
ja jälkimmäisessä mitataan pelaajien johtamien tiimien välistä
paremmuutta. Moninpeliä riivaa myös jotenkin tylsän oloiset,
väljät moninpelikartat, mutta ehkä se johtuu siitä, että
en päässyt peliä testaamaan System Linkillä, jolloin yhteen
pelisessioon olisi mahtunut kahdeksan pelaajaa.
On kuitenkin suorastaan pöyristyttävää, että Digital
Anvil ei ole kehittänyt peliin kunnollista tukea Xbox Livelle. Voin vain
kuvitella, miten hauskaa kampanjan pelaaminen olisi Liven yli. Nykyisellään
peli tukee vain Livestä ladattavaa uutta sisältöä, ja sitä
tosiaan tarvitaan, sillä muuten Brute Force jää mielyttäväksi,
mutta erittäin lyhytikäiseksi peliksi. Lupauksien mukaan luvassa on
onneksi uusia tehtäviä ja ehkäpä kokonaisia kampanjoitakin.
Toivoa sopii, että myös moninpeli saa tarvitsemaansa terästystä.
Kuin Haloa pelaisi
Brute Forcen pelaaminen on tutunoloista kaikille Haloa pelanneille. Suurin
ero tulee kamerassa, joka on asetettu kolmanteen persoonaan antamaan pelaajalle
paremman kuvan ympäröivistä tapahtumista. Ratkaisu mahdollistaa
esimerkiksi kulmien taakse vilkuilemisen turvallisesti, sillä itse pelihahmo
voi olla kokoajan turvassa nurkan takana. Toisaalta kamera aiheuttaa ahtaissa
paikoissa hieman harmia, sillä se saattaa vaikeuttaa kunnollisen näkymän
saamista, jos kamera jää ikään kuin pelihahmon ja takana
olevan seinän väliin. Tällöin kamera painautuu aivan liian
lähelle pelihahmoa ja vaikka hahmo muuttuukin osittain läpinäkyväksi,
haittaa se silti näkyvyyttä. Kamerakulma ei myöskään
ole paras mahdollinen, kun pelataan moninpeliä jaetulla ruudulla, koska
näkyvyys pelihahmosta eteenpäin on huonompi kuin ensimmäisen
persoonan vinkkelistä. Ongelma tulee esiin varsinkin hieman pienemmillä
televisiolla.
Kontrollit toimivat, kuten aiemmin vihjailinkin, hyvin pitkälti samalla
periaatteella kuin Halossa. Tähtäys toimii oikealla tatilla, liikkuminen
vasemmalla. Tähtäyssysteemi on tarkka, mutta samalla hahmo pystyy
kääntymään 180-astetta riittävän nopeasti takaa
päälle käyvän uhan kukistamiseksi. Ampuminen on hoidettu
tuttuun tapaan oikealla liipaisimella ja vasen käyttää inventaariosta
valittuna olevan esineen. Inventaarion plärääminen on asetettu
B-napin taakse, A toimii hyppynappina, X:stä hahmo lataa käytössä
olevan aseensa, ja tietyissä paikoissa sitä voi käyttää
myös erilaisissa toiminnoissa kuten aseen vaihtamisessa. Y:llä voi
vaihdella kahden mukana olevan aseen välillä ja oikeaa tattia klikkaamalla
saa käyttöönsä aseen kiikaritähtäimen, mikäli
sellainen siitä löytyy. Valkoisesta napista voi aktivoida hahmon erikoiskyvyn
ja musta on jätetty lääkepakkauksen pikanäppäimeksi.
Ristiohjain on varattu kokonaan mukana olevien hahmojen välillä vaihtelemiselle
ja tekoälyn käskyttämiselle. Ainoa huonosti toteutettu asia kontrollipuolella
on hahmon asettaminen kyykkyyn, sillä se toimii edelleen samalla periaatteella
kuin Halossa, eli hahmo on kyykyssä niin kauan kuin vasenta tattia pidetään
pohjassa. Tämä tekee kyykkyasennossa liikkumisen tuskalliseksi ja
homma vaatii kohtuuttomasti voimaa, mikä tietysti rasittaa ohjaintakin
melkoisesti. Parempi ratkaisu olisi ollut, jos hahmo menisi kyykkyyn esimerkiksi
vasenta tattia klikkaamalla ja nousisi vasta, kun tattia klikataan uudelleen.
Valitettavasti peli ei tarjoa tähän ongelmaan apuja, sillä kontrolleja
ei voi paljoakaan itse kustomoida.
Graafisesti Brute Force on kaunis ja pyörii varsin tasaisella ruudunpäivitysnopeudella,
kuten odottaa sopii niin sanotulta toisen sukupolven Xbox-peliltä. Ainoastaan
jaetulla ruudulla yli kahden pelaajan pelaajamäärillä pelatessa Xbox meinaa tukehtua, vaikka
graafista tasoa on tällöin karsittu selvästi. Yksin pelatessa
kaikki näyttää lievää sahalaitaisuutta lukuun ottamatta
tarkalta, tekstuurit ovat näyttäviä, tehosteet toimivat hienosti,
valaistus on luonnollista, pitkä heinä ynnä muu aluskasvillisuus
tekee vehreistä laaksoista aidomman oloisia, eikä laavamaisemien ilmassa
leijaileva savu ja tuhkakaan pahitteeksi ole. Hahmot ovat mallinnettu varsin
tarkasti pienimpiä yksityiskohtia myöten ja animointi on lähes
erinomaista. Kuolinanimaatioissa käytetty ”rag doll”-tekniikka
takaa sen, että hahmot eivät kaadu aina samalla tavalla, vaan kaikki
riippuu kuolettavan osuman suunnasta, voimasta ja maastonmuodoista. Pienenä
miinuksena tosin todettakoon, että menehtyneet hahmot katoavat maasta liian
pian. Brute Forcen grafiikassa olevat ongelmat ovat kuitenkin pääasiassa
taiteellisella puolella. Vaikka ympäristöt ovatkin ihan hyviä,
mitkään hahmot eivät ole kovin ilmeikkäitä tai omaperäisiä.
Ainoastaan Hawk onnistuu CG-välivideoissa silloin tällöin saamaan
joitain luonnollisia ilmeitä kasvoilleen, mutta muuten elekieli ja ilmeet
ovat joko olemattomia tai teennäisen tuntuisia.
Äänipuolella Dolby Digital 5.1 -tuki antaa loistavat puitteet erinomaiselle
äänielämykselle, mutta äänet jäävät
silti jonkin verran Halon tasosta. Toki aseet kuulostavat aseilta, räjähdykset
ryskyvät mukavasti ja tilaääni on luonnollinen, mutta musiikit
ontuvat. Kappaleet eivät missään nimessä ole huonoja, mutta
samanlaista tunnelmaa kuin Halossa on, ne eivät kykene luomaan. Ääninäyttely
on tavanomaista – se ei erityisemmin säväytä, mutta ei
toisaalta ole kuvottavaakaan. Pelin aikana omien antamat kommentit tulevat joskus
hieman väärään aikaan, mikä nakertaa pelin uskottavuutta.
Näyttää myös siltä, että englannista on tullut
koko universumin yhteinen kieli, sillä planeetasta ja rodusta riippumatta
kaikki puhuvat sujuvaa englantia.
Loppuyhteenveto
Brute Forcesta odotettiin Halon kaltaista pelaajien suursuosikkia, mutta valitettavasti
Digital Anvilin peli ei aivan yllä tälle tasolle, vaikka kyseessä
onkin ihan hyvä toimintapeli. On sääli, että pelin yksinpelikampanja on jätetty varsin lyhyeksi, sillä niin
kauan kuin sitä kestää, on se hyvää, joskin juonen
puolesta hieman pintapuoliseksi jäävää viihdettä. Monien
harmiksi yksinpelikampanjan lyhyyttä ei ole paikattu Halon tavoin loistavalla
moninpelillä tai Live-tuella. Uudelleenpeluuarvo on onneksi ihan kohtalainen,
jos haluaa saada jokaisen tehtävän täydellisesti läpi, ja
kampanjan pelaaminen yhteistuumin kavereiden kanssa lämmittää
mieltä aina uudestaan ja uudestaan. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin
todettava, että Brute Force ei välttämättä ole kaikkien
toimintapeleistä pitävien mielestä riittävän pitkäikäinen
hintaansa nähden.
