Isomman budjetin puitteissa
Jokunen vuosi sitten ilmestynyt alkuperäinen Hitman oli omaperäinen konsepti. Pelaaja ohjasi kaljupäistä palkkamurhaajaa gangsterielokuvamaisissa ympäristöissä suorittaen pikaisia eliminointikeikkoja paatuneiden rikollisten laskuun. Perusidea oli jo sinällään varsin mielenkiintoinen, mutta myös toteutus kieli onnistuneesta kehitysprojektista. Kloonatun, koodinimeä 47 käyttävän tyylikkään tappajan repertuaariin ei kuulunut monen muun räiskintäpelin kaltainen loputon veriralli. Pääosaa näyttelivätkin taktinen suunnittelu ja huomaamaton hiiviskely. Parhaan arvosanan saadakseen tappolistalle sallittiin vain ja ainoastaan ennalta määrättyjä kohteita - ulkopuolisten ja ennen kaikkea viattomien siivilien teloittamisesta sakotettiin ankarasti.
Jatko-osa parantaa alkuperäistä peliä monella tavalla. Silent Assassin alkaa Sisiliassa, jonne Hitman on vetäytynyt viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä paikallisessa luostarissa. Menneisyyden pakeneminen ei luonnollisestikaan onnistu ja kun mafia kaappaa palkkamurhaajamme henkisen opastajan, isä Vittorion, niin edessä on vastenmielinen paluu takaisin arkeen. Entisen työnantajan puolesta tehtäviä riittää edelleen, sillä 47 on edelleen hyvin tunnettu rikollisissa piireissä. Parisenkymmentä tappokeikkaa suoritetaan jatkossa varsin teennäisesti etenevän juonikuvion puitteissa. Arkun kanssa tuttavuutta tekevät niin korruptoituneet puna-armeijan kenraalit kuin pahat muslimitaistelijatkin. Onneksi edes sankari itse on säilyttänyt tutun karismansa. Loistava ääninäyttely tekee kunniaa päähahmon vähäelkeiselle tyylikkyydelle.
Ykkös Hitmanin pahin pullonkaula oli sen kankeahko pelattavuus. Vain PC-julkaisun saanut originaali versio on kakkososan myötä versoutunut myös konsolialustoille ja se näkyy lukuisina parannuksina esimerkiksi ohjattavuudessa. Aseet vaihtuvat kätevästi pikanäppäinten avustuksella ja normaalihenkeä hamuaville tarjotaan myös mahdollisuus vaihtaa standardina toimiva kolmannen persoonan kamerakulma valinnaiseen first person -näkymään. Toimivana elementtinä esittäytyy myös ylitehokkaan satelliitin avulla toimiva kartta, jolla samassa kerroksessa olevien henkilöiden liikkeitä voi seurailla turvallisen välimatkan päästä. Usein vartijoille löytyykin ennalta määrätty partiointireitti. Virtuaalikartan tarkka syynääminen onkin hyvin tärkeä osa peliä. Ilman taktikointia etenemisestä tulisi paikka paikoin mahdotonta.
Rytinällä ruumishuoneelle
Varovaisuus on kentissä valttia. Satojen tasoja haravoivien vastustajien joukosta löytyy yksi jos toinenkin yli-inhimillisellä näkö- ja kuuloaistilla varustettu henkilö. Tästä syystä etenemisessä onkin syytä käyttää tarkkaa harkintaa. Näkymättömissä pysyttelyssä on myös muita huomioitavia ongelmia. Talvimaisemissa ongelmia aiheuttaa esimerkiksi lumen narskunta, kun taas eri lattiapinnat yrittävät parhaansa mukaan paljastaa hiljaa etenevän salamurhaajan. Varsin anteeksiantamaton peli hiiviskelijöiden osalta on, mutta suurehkot tasokokonaisuudet saavat sentään tuekseen seitsemän vapaaehtoista tallennusta. Niiden käyttö huonontaa kenttien lopussa annettavaa arvosanaa, mutta ainakin ensikertalaisille pelitilanteen pelastaminen tulee varmasti tarpeeseen.
Miljöön puolesta Hitman 2:ssa ollaan menty aimo harppauksin eteenpäin. Ensimmäisen pelin yliammutut viidakko-osuudet on korvattu realistisilla kaupunkiympäristöillä ja muilla vastaavilla tapahtumapaikoilla. Tällä kertaa eliminoitavana on korkeintaan vain muutama yksittäinen kohde. Näitä voi lähestyä usealla eri tavalla. Paukkurautoja laulattamalla homma hoituu ylimääräisestä huomiosta huolimatta, mutta myös nerokkaammat toimenpiteet ovat mahdollisia. Vaihtoehtoisesti tarjolla on esimerkiksi vartijoiden tai siivilien telominen valepukujen toivossa. Tarjoilijan asussa vaivihkaa vietävä myrkytetty juoma ja rauhallinen poistuminen takavasemalle on huomattavasti tyydyttävämpi läpäisytapa kuin rambomainen verilöyly. Pieninpäänkin kenttään löytyy puolisen tusinaa eri lähestymistapaa, joten aivojen käyttö on sallittua.
Asekaapista löytyy tussaria joka makuun. Kiikarikivääri, katana-miekka, pianolanka ja koko joukko erilaisia käsiaseita saavat tuekseen esimerkiksi haulikkoa ja konekivääriä. Jokaisen kentän onnistuneen läpäisyn jälkeen pelaajaa lahjotaan mukaan tarttuneilla tykeillä. Aseintoilija-47 varastoi palkinnoksi saadut raudat kotivajansa seinälle, josta ne tämän jälkeen ovat vapaasti poimittavissa seuraavaa tehtävää varten. Idea on loistava ja kokemuksen karttuessa valikoima kehittyykin varsin kattavaksi. Pienenä porkkanana parhaimman Silent Assassin -arvosanan saatuaan tiedossa on bonusaseita. Niiden ansiosta samaa tasoa jaksaa mielellään tahkota useampaankin otteeseen.
Kalju kiiltää
Ulkoisesti Hitman 2 on tyylikäs, huolimatta tekijöiden selvästä PlayStation 2 -hakuisuudesta. Peli on nimenomaan ohjelmoitu Sonyn mustaa matolaatikkoa silmälläpitäen, eikä GameCube-versioon ole panostettu millään ylimääräisellä tavalla. Ratkaisu kuitenkin toimii, sillä muutamista räpsyvistä tekstuureista huolimatta kaljupään seikkailuissa on oikean elämän tuntua. Pelimoottori vääntyy hyvin niin ulko- kuin sisäalueisiinkin ja erilaiset efektit ovat kauttaaltaan huoliteltua jälkeä. Lisäpontta hyvälle tekniselle toteutukselle antaa aidon sinfoniaorkesterin soittama korvia hellivä ääniraita.
Lukuisista moraalisaarnoista huolimatta GameCube-peliä ei myöskään ole sensuroitu millään näkyvällä tavalla. Muutama poistettu läpänheitto ja jokunen viikatteen kokenut esine eivät harmita, kun kokonaisuus on näinkin hienoa jälkeä. Palkkamurhaajan askareet kiinnostavatkin pitkään, jos hiiviskely toimii pääasiallisena pelielementtinä. Teurastuksella normaalipelin surffaa läpi muutamassa illassa, mutta asialleen omistautuneet pelaajat saavat Hitmanin toisesta inkarnaatiosta kovan palan purtavaksi. Pahasti myöhästyneen Nintendo-julkaisun uskottavuutta nakertaa vain muiden formaattien esilläolo. Psykopaattiskinin edesottamuksia seuraakin vain, jos peli ei toisilla alustoilla ole tullut tutuksi. Ensikertalaisille luvassa on ainutlaatuinen tutustumiskäynti kloonatun palkkamurhaajan päivätyöhön.
