Brawl on ahdettu täyteen sisältöä ja sen pelaaminen on hemmetin hauskaa. Niin kauan kun ei muuta ajattele, ei pelistä tunnu löytyvän mainittavia vikoja sitten millään. Heti vähän syvemmälle porautuessa tulee kuitenkin eteen valitettava tosiasia; pelattavuus on kaikin puolin riisutumpaa eikä likimainkaan yhtä taktista kuin sarjan edellisessä osassa parhaimmillaan. Spämmimällä pääsee pitkälle, hahmotasapaino on entistä pahemmassa kondiksessa ja, kiitos selvästi hitaamman temmon, vastustajien iskut on aivan liian helppo väistää.

Onneksi pidän SSB-sarjaa edelleen pohjimmiltaan party-peleinä. Brawl on nimittäin bilehupailuna aivan lyömätön ja paikoittaisista harha-askelista huolimatta sen pelaaminen on parhaimmillaan ihan oikeasti hiton hauskaa. Pelattavuuden puutteet unohtuvat helposti kun peliä pääsee kunnolla tahkoamaan, mielellään jonkun hyvän kaverin kanssa. Pelkkä yksinpelikampanja tarjoaa viihdykettä useammaksi tunniksi ja on yllättäen jopa suhteellisen onnistuneesti toteutettu.

Nettipeli jättää kieltämättä toivomisen varaa, muttei tälläistä peliä verkossa kuulu pelatakaan. Vähintään kolme ohjainta (mieluiten Cube-pädejä), saman verran kavereita, asiallinen määrä naposteltavaa ja tietenkin itse peli ja oikea konsoli sitä pyörittämään, niin aika ei takuulla käy pitkäksi. Näin hauskoja moninpelejä ilmestyy aivan liian harvoin.