Sekasoppa kaikilla mausteilla
2000-luvun alkupuoliskolla kilpailu autopelien sarjassa
konsolimarkkinoilla on ollut todella kovaa vääntöä. Kuluttajille on
nykyään tarjolla lukemattomia vaihtoehtoja aina lisensoidusta formula-
ja ralliviihteestä hurjan vauhdikkaisiin arcade-rymistelyihin.
Pääpiirteissään tuotteet voitaisiin siis jakaa realistisiin
pelikokemuksiin sekä kolikkopelimäisiin helpommin lähestyttäviin
tapauksiin. Tiukoilla markkinoilla pärjätäkseen tarvitaan tuotteelle
tietty imago ja ostajille kuva siitä, mitä he ovat hankkimassa. Kun
yritetään tyydyttää sekä simulaation että arcaden ystäviä, liikutaan
todella vaarallisilla poluilla. Kasaan voidaan saada mielenkiintoinen
soppa, mutta toisaalta vaarana on, että syntyy sekasikiö, jossa ei ole
mitään tolkkua. Valitettavasti Namcon R:Racing sijoittuu jälkimmäiseen kategoriaan.
Pelattavuus R:Racingissa ei vakuuta. Autoon ei tunnu saavan
minkäänlaista tuntumaa, ja pelin imuun pääsemiseen menee tovi jos
toinenkin. Hitaasti kulkevia autoja on kylläkin helppo ohjata, mutta
ajonautinnosta ei voi puhua. Radat ovat nimittäin turhan
yksinkertaisia, eikä jarrutuspaikkojen ja mutkien opettelu vie pitkää
aikaa. Peliin mahdutetut F1-radat Monaco ja Suzuka on nekin onnistuttu
pilaamaan. Vauhdintunne on tipotiessään, ja vaikka nurmella välillä
käytäisiin, pääsee kilpailijoiden imuun takaisin kohtuullisen helposti.
Kun pelattavuus on alaluokkaista, kärsii siitä koko sisältö. R:Racingin
tunnelma jää latteaksi, ja sitä kautta pelikokemus on unettavan tylsä.
Vielä kun haastetta kisoissa on minimaalisen vähän, ei jännitettävää
ole tipan tippaa.
Pelattavuudessa olevia puutteita
paikkaamaan on R:Racingiin lisätty pari autopeleissä uutta tekijää.
Olennaisin näistä on niin sanottu painemittari, joka täyttyy pelaajan
hiillostaessa takapuskurissa koneen ohjaamaa hahmoa. Kun mittari
näyttää punaista, tekee vastustaja virheen seuraavassa mutkassa.
Sinällään idea on teoriassa hyvä, mutta käytännön toteutus on
puutteellinen. Mittari tulee nimittäin hetkessä täyteen, ja vastustajan
hermojen heikkous tuntuu naurettavalta. Lisäksi useimmiten ohitukset
hoidetaan ilman mittarin myötävaikutusta rehellisin keinoin, joten
ominaisuus tuntuu päälleliimatulta ja kököltä.
Toinen uusi
tekijä, jolla R:Racing yrittää erottua muiden autopelien joukosta, on
vuorovaikutus varikkotiimin kanssa. Tallipäällikkö kertoo pelaajan
korvaan vähän väliä väliaikatietoja kilpailutilanteesta ja yrittää
opettaa oikeita jarrutuspaikkoja ynnä muuta. Myös muut kilpailijat
voivat osallistua keskusteluun esimerkiksi haukkumalla toisen
ajotaitoja tai uhoamalla ohittavansa pelaajan seuraavassa mutkassa.
Sinällään idea on kohtuullisen toimiva, mutta samat hokemat toistuvat
ärsyttävän usein. Myös kuljettajan opettaminen olisi saanut mennä
hieman pidemmällä, sillä nyt ohjeet ovat turhan yksinkertaisia tyyliin
"jarruta aiemmin".
R:Racingiin sisältyvistä ongelmista vielä
mainittakoon outo tapa sisällyttää samaan pakettiin katukisoja ja
rallierikoiskokeita. Ralliauton ohjaaminen on nimittäin lähes
identtistä katuautoon verrattuna, mikä ärsyttänee ainakin simulaation
ystäviä. Lähinnä tästä johtuen rallikuskin hommat tuntuvat liian
helpolta, eikä koneessa ole vastusta pelaajan lyömiseen. Peli olisi
ehdottomasti kaivannut oman pelimekaniikkansa rakentamista rallin
ympärille, sillä arcade-tyyli tuntuu tässä suhteessa aivan
liioitellulta. Erikoiskokeilla ei nähdä edes vastustajia samaan aikaan
kehissä, joten soralla ajaminen on vielä astetta tylsempää kuin
asvaltilla kaasuttelu.
Kumia ei paikata mutterilla
Puuttuvaa sisältöä on parin uutuusominaisuuden ohella yritetty paikata
pelattavan määrällä. Perinteisten Arcade, Versus ja Time Attack
–pelimuotojen lisäksi tarjolla on tarina- sekä haastemoodit.
Tarinamoodissa seurataan Rena Hayamin uraa ambulanssin kuljettajasta
kilpa-autoilun tähtiin. Japanilaiseen tyyliin nuoren naisen strategisia
paikkoja ei turhaan peitellä, ja muutenkin kauniit typykät ovat osa
uramoodin tarinaa. Yhteensä pelattavaa on viitisentoista kappaleen
verran, joissa kussakin on muutama haaste mukana. Pikkuhiljaa kappale
kappaleelta tarina paljastuu ja parissa illassa pelimuoto on tahkottu
läpi.
Pitkäaikaisempaa pelattavaa tarjoaa haastemoodi, joka
kattaa yli sata erilaista kilpailua. Tarjolla on muun muassa normaaleja
katukilpailuja, rallierikoiskokeita sekä kiihdytyskisoja. Näiden
lisäksi päästään ajamaan kelloa sekä yksittäistä vastustajaa vastaan.
Mukana menossa on myös erikoisempia jarrutus- ja kiihdytystestejä,
turnauksia ynnä muuta. Haastemoodi paljastuukin pelin parhaaksi
pelimuodoksi, sillä pelattavaa on paljon tarjolla. Näin vaihtelua
tulee, eikä kyllästyminen iske aivan yhtä napakasti kuin muissa
pelimuodoissa. Plussaksi on myös laskettava moodissa jaettavat pisteet,
joilla saa ostettua uusi kisoja ja autoja. Mielenkiintoa onnistutaan
luomaan edellytyksistä huolimatta yllättävän hyvin, ja haastemoodi
tuntuu pelin ainoalta oikeasti palkitsevalta pelimuodolta. Ongelmilta
ei ole kuitenkaan täysin pystytty välttymään, sillä suhteessa
vaikeammista kisoista ei saa enempää pisteitä. Esimerkiksi hitaalla
autolla hyvin sijoittumalla kovassa seurassa tienaa melko huonosti.
Sama peli uusilla grafiikoilla
Ulkoasultaan R:Racing on värikkään tyylikäs, mutta ongelmiakin löytyy.
Kaukaisista ruudulla näkyvistä objekteista ei nimittäin saa selvää ja
vauhdissa ruoho kohisee hieman omituisen näköisesti. Myös ratojen
elottomuus sekä tunne kilpa-ajamisesta jättävät toivomisen varaa.
Puolustukseksi kuitenkin sanottakoon, että pelin grafiikka on
pääpiirteissään hyvää tasoa, ja läheltä katsottuna autot näyttävät
kohtuullisen tyylikkäiltä. Äänimaailma ei valitettavasti yllä edes
siihen mihin ulkoasu, sillä jälki on kerrassaan kelvotonta. Autojen
äänet kuulostavat lähinnä pesukoneen jyminältä, eikä bassotaajuuksia
hyödynnetä laisinkaan moottoreiden murinoissa. Myös musiikki jättää
hyvin paljon toivomisen varaa, sillä se on niin mitäänsanomatonta, että
sen olemassaolo tuntuu täysin samantekevältä. Onneksi sentään
ääninäyttely on hoidettu hyvin ja dialogi on suurin piirtein samaa
tasoa kuin peleissä nykyisin yleensä.
R:Racing tuntuu
kokonaisuudessaan nopeasti ja halvalla kyhätyltä jatko-osalta, joka
ratsastaa vain ja ainoastaan Namcon melko laadukkaan Ridge Racer
–sarjan maineella. Peli herättää huolestusta siitä, mihin Namcon
ajopelit ovat matkalla. Hidastempoinen arcademeininki hieman
simulaatiota hipoen ei herätä minkäänlaisia intohimoja ja tuntuu siltä,
että Namcolla ei ole osattu kehittää pelisarjaa eteenpäin sitten
PlayStation One –aikojen. Ehdottomasti suurin ongelma on pelattavuus,
joka jää kanssakilpailijoihinsa nähden jalkoihin armotta. Jos
ajamisessa olisi enemmän fiilistä ja asennetta tarjoaisi R:Racing
keskiverto hupia, mutta nykyisellään peli jää sysimustaksi
rimanalitukseksi Namcon historiassa. Toivottavasti tämä ei ole lopun
alkua.
