Kohtaloita, jumalattaria ja toimintaa
Volition lienee tuttu monille PlayStation 2 -pelaajille etupäässä mainiosta Red Faction -räiskintäpelistään. Ennen tätä toimintapakettia samaisilta kavereilta ilmaantui markkinoille myös Summoner-niminen toimintaroolipeli, joka ihan mukavista arvosanoista huolimatta ei menestynyt pelimarkkinoilla täysin toivotulla tavalla. Vaikka Summonerissa olikin muutamia ongelmia toteutuksensa puolesta, se tarjosi lajityypistä pitäville mukavasti pelattavaa muita roolipelejä odotellessa. Nyt Volition on työstänyt jatko-osan tälle nimikkeelle ja Summoner 2 onkin vähintään yhtä toimiva pelikokemus kuin edeltäjänsä. Muutamia ykkösosaa riivanneita ongelmia on saatu kuriin, mutta täysi napakymppi ei tälläkään kertaa ole kyseessä.
Pelin tarina on pitkä ja täynnä lukuisia juonikoukeroita, eivätkä roolipelien ominaiset kliseet ole kadonneet minnekään matkan varrella. Näistä seikoista huolimatta juoni jaksaa kannatella pelaajien mielenkiintoa suhteellisen hyvin, mikä onkin hieno saavutus näinkin mittavalta peliltä. Ensimmäisen osan tapahtumista on kulunut 20 vuotta ja tällä kertaa pelaaja omaksuu nuoren Maia-nimisen neitokaisen roolin. Tämä Halassarin valtakunnan kuningatar on ennustusten mukaan uudelleensyntynyt Laharah, muinainen jumalatar, jonka työtoimikuvaan kuuluu myyttisen Eleh-puun elvyttäminen. Maian työetuihin kuuluu myös kyky muuntautua erilaisiksi hirviöiksi, kunhan hän ensin vain sattuu löytämään olioille pyhitetyt riimukivet. Tämän kaiken ympärille on suunniteltu sen verran erilaisia tapahtumia, että heikoimpia alkaa pyörryttämään. Itse asiassa yksityiskohtia ja taustatarinaa on jopa sen verran, että valikosta löytyy alati päivittyvä tietopankki pelimaailman kansoista, historiasta ja muista asioista.
Säätöä ja tutkimista riittää
Pelin menoon pääsevät aloittelijatkin helposti mukaan, sillä alkutuoksinassa käydään läpi kaikki tärkeät yksityiskohdat vihollisten lahtaamisesta esineiden ja taikojen käyttöön saakka. Myös hahmojen kehittäminen, varustaminen ja muut tarvittavat tiedot selitetään mukavan ytimekkäästi. Roolipeliveteraaneille on tarpeeksi säädeltävää ja ensikertalaisetkin pääsevät helposti pelin makuun pienellä omatoimisella testailulla. Myönnettäköön kuitenkin, että pelisysteemi on välillä hiukan hankala, varsinkin tiukoissa mittelöissä. Eri näppäinten toiminnot on todellakin hyvä painaa mieleen, tai ei hyvää seuraa. Simppelit peruskontrollit oppii melko helposti, mutta hankaluuksia alkaa syntyä kokemuksen myötä. Seikkailun edetessä opittavat erikoisliikkeet nimittäin suoritetaan usein erilaisten näppäinyhdistelmien avulla, mitkä eivät välttämättä ole taistelun tuoksinassa kaiken vaivan ja muistamisen arvoisia.
Yksi olennainen osa peliä on eri hahmojen käyttö ja Maian lisäksi mukana onkin useita eri persoonia pelaajan komennettavana. Jokaisen ominaisuuksia kannattaa harjoitella ja pitää silmällä, sillä vaikka useimmiten pelin aikana hahmoa voikin vaihtaa mielensä mukaan, on mukana myös lukuisia soolo-osuuksia. Tämä on varsin ikävä asia, jollei tarvittavan hahmon tiedot ja taidot ole hallussa. Osalla voikin vain miekkaa huitomalla raivata tiensä vihollisjoukkojen lävitse, mutta esimerkiksi hiiviskelyäkin on silloin tällöin luvassa. Tosin Metal Gear Solid -sarjan kaikkiin pikkuhienouksiin ei ole luonnollisestikaan pyritty, mutta mukavaa puuhaa silti. Hahmojen ominaisuuksista puhuttaessa on kuitenkin ikävä myöntää, ettei pelin yksi pääideoista, Maian muuntautumiskyky, ole niin hyödyllinen taistelutilanteissa kuin olettaisi. Useimmat hirviöistä ovat todella hitaita ja täten saavat aikaan melko vähäisesti tuhoa. Lisäksi muodonvaihdos kuluttaa Maian toimintapisteitä sen verran paljon, että muuntautumisleikit on usein järkevämpää jättää kokonaan suorittamatta.
Kun pelaajalla on useampi hahmo käytössään, voi niistä ohjata kerrallaan tietenkin vain yhtä. Muista huolehtii melko toimiva tekoäly, johon voi helposti määrittää hahmojen toimikuvat. Useimmiten ryhmän jäsenet pärjäävätkin taisteluissa suhteellisen hyvin ilman lapsenvahtia, mutta muutamia ongelmia tässäkin ratkaisussa on. Hyvänä esimerkkinä toimii allekirjoittaneelle sattunut tilanne, jossa parantajaksi komennettu hahmo hoiti tehtäväänsä liiankin uskollisesti ja jäi tämän takia itse käveleväksi maalitauluksi. Onneksi muiden hahmojen nahkoihin pääsee napin painalluksella, mutta vähänkään ruuhkaisemmissa tilanteissa ei asiaan ehdi reagoida riittävän nopeasti. Taisteluiden huumassa onkin siis hyvä keskittyä, sillä huolimattomuus kostautuu nopeasti.
Pelimaailman laajuus yllätti ainakin allekirjoittaneen, sillä erilaisia alueita riittää vaikka muille jakaa. Tämä tietenkin vaikuttaa myös peli-ikään, jota Summoner 2:sta löytyy reilusti myös lukuisten sivutehtävien ansiosta. Mieleenpainuvia ovat myös Maian palatsissa tapahtuvat osiot, joissa pelaajalla on mahdollisuus vaikuttaa neitokaisen hallitseman valtakunnan oloihin ja tapahtumiin. Alamaiset tulevat jopa suorittamaan vetoomuksia hallitsijalleen ja heidän ongelmiensa ratkominen on varsin mukavaa puuhasteltavaa. Kaikkien samankaltaisten yksityiskohtien kertomiseen menisi sen verran aikaa, että onkin järkevämpää itse lähteä tutkimaan pelimaailman kaikkia pikku tehtäviä ja salaisuuksia.
Muutamat viat riesanaan
Yksi ensimmäisen osan kompastuskivistä oli graafisella puolella, mutta näitä ongelmia on Summoner 2:ssa onneksi saatu minimoitua. Alkuperäistä peliä riivannut laskeva ruudunpäivitys on saatu mukavasti kuriin, vaikka hektisimmissä taistelutilanteissa ihan pientä hidastelua onkin havaittavissa. Myös piirtoetäisyydet ovat kunnossa ja nyt kohteita näkyy niin pitkälle kuin silmä vain kantaa ilman sumuisuutta tai tyhjästä ilmaantuvia yksityiskohtia. Eipä kentistä huikeasti yksityiskohtia löydykään, mutta kuitenkin sen verran, että yleisilme on kokonaisuudessaan toimiva. Myös hahmot on mallinnettu ihan kohtuullisella tuloksella, tosin pientä kulmikkuutta on havaittavissa. Erilaisten sotilaiden, olioiden ja hirviöiden suunnitteluun olisi voitu kenties käyttää yhtä paljon aikaa ja vaivaa kuin kaikkeen taustatietoon, mutta on kuitenkin ymmärrettävää, että kaiken nähneelle pelikansalle on vaikea luoda jotain täysin ennennäkemätöntä. Pienoinen pettymys ovat myös pelin erilaiset taikaefektit, jotka tuskin synnyttävät pelaajassa minkäänlaista reaktiota vaisuutensa takia.
Yksi asia, johon ei ole parannuksia juurikaan syntynyt sitten edellisosan, on pelin kamera. Kameramiehen seuratessa laiskanoloisesti hahmoja selän takaa, joutuu pelaaja usein säätämään kulman sopivaksi oikeanpuoleisella ohjainsauvalla. Valitettavasti tähän ei ole aina mahdollisuutta, sillä useissa taistelutilanteissa yksinkertaisesti loppuvat sormet kesken. Onneksi pelissä on lainattu Nintendon The Legend of Zelda -pelisarjan uusimmista osista tuttua lukitussysteemiä, jonka avulla voi helposti hyökätä myös takana olevien vihollisten kimppuun – oli kuvakulma sitten mikä tahansa. Vaikka systeemiä ei olekaan onnistuttu toteuttamaan läheskään yhtä hyvin kuin esikuvassaan, saa sillä kuitenkin edes jotain aikaiseksi.
Audiopuoli ei ole kovin kummoista tavaraa taustalla soidessa yllättävän tympeitä fantasiamelodioita, jotka eivät juurikaan onnistu herättämään pelaajan pientä sisäistä soturia. Äänityöskentelyäkin on reilusti mukana, mutta mitään yllättävää tälläkään saralla ei ole – kiitos melko latteiden roolisuoritusten. Muutamat hahmot kyllä onnistuvat erottumaan edukseen, mutta eivätpä pienet poikkeukset onnistu muutoin surkeaa kokonaisuutta pelastamaan. Muutkaan äänet miekkojen kilistelystä hirviöiden murahteluihin eivät ole kovinkaan kummoista tavaraa, mikä usein latistaakin muun äänimaailman kanssa pelin tunnelmaa varsin ikävästi. Toivottavasti ensi kerralla tähän osa-alueeseen panostetaan enemmän.
Summoner 2 on varsin piristävä kokemus toimintaroolipelien rintamalla, vaikka peliä vaivaavatkin edelleen muutamat ongelmat. Ensimmäisen osan vikoja on kuitenkin saatu korjattua mukavasti, mutta hiomista olisi edelleen tarvittu kontrollien ja kameraongelmien suhteen. Graafisesti peli on parantunut ihan mukavanoloisesti ja pelimaailma on kenties jopa laajempi kuin edeltäjässään. Tämän ansiosta tekemistäkin siis riittää ja suhteellisen mukaansatempaavan juonen ansiosta ainakin päätarinaa jaksaa seurata mielenkiinnolla. Tarinankerronnan lisäksi luvassa on myös paljon toimintaa ja hahmojen ominaisuuksien säätelemistä, mikä varmasti takaa toimintaroolipelien ystäville varsin viihdyttävän pelipaketin. Vioistaan huolimatta Summoner 2 on jokaisen siihen kulutetun euron arvoinen.
