Silloin kun minä olin vielä nuori, vetreä ja enimmäkseen karvaton, kaduilla vallitsivat toisenlaiset lait. Hiekkalaatikon nokkimisjärjestystä ei määritellyt kännykän kuukausimalli tai iPodin kapasiteetti - tulevien alfaurosten verisessä kamppailussa pojat ja tosipojat erotti se, kenen kädessä oli Bumblebee ja kenen Optimus Prime.
Kaikki 80-luvun lapset muistavat Transformers-piirrossarjan ja sarjakuvat, mutta vain hämärästi - todelliset elämän ja kuoleman epookit käytiin naapureiden ja koulukavereiden kesken Hasbron muoviukkelit käsissä tanssien. Koulun piha, puiston penkit sekä hiekasta, mudasta ja vanhoista legoista kasatut tukikohdat olivat ne kunnian kentät, joilla mittelivät nuo tuomiopäivän airueet ja modernin lelusuunnittelun ylivertaiset mammutit - Transformersit.
Minä olen liian vanha leikkimään leluilla, eikä Transformerseja ole koskaan voinut puhtaalla omallatunnolla kutsua figuureiksi - tämän päivän koodisana aikuisten pikkupoikien hyväksyttävälle leluharrastukselle - mutta onneksi tarjolla on toinenkin vaihtoehto. Kiitos Michael Bayn ja Traveller's Talesin, pääsen toteuttamaan villeimmätkin robounelmani ja kuittaamaan leikkikentältä kaivelemaan jääneet kalavelat kerralla pois päiväjärjestyksestä. Tällä kertaa katsotaan mistä se Megatron pissii.
Näin siis teoriassa.
Autobots, transform and roll out!
Transformersin tarina kuuluu yksinkertaisuudessaan seuraavasti: öljynkatkuista ikisotaa käyvän muukalaisrobottien rodun edustajat Autobotit ja Decepticonit löytävät tiensä Maahan, kun roboteille elämän kipinän antava mystinen Allspark rysähtää planeetallemme ja päätyy - kuinkas muutenkaan - USA:n armeijan käsiin. Teinipoika Sam on onnellisen tietämätön roolistaan robottien taistelussa, mutta joutuu pian tahtomattaan konfliktin keskelle. Koska pelin perustana toimivassa Michael Bayn elokuvassa ei juonta juuri tämän enempää ole, ei kehittäjien ole tarvinnut venytellä. Pelin niin kutsuttu tarina on sysätty sen verran kauas taka-alalle, että spoilerivaroitusta ei ole tarpeen ilmoittaa. Isoja robotteja, tuhoutuvia ympäristöjä ja paljon toimintaa. Piste.
Transformers on yksinkertaisimmilleen virtaviivaistettu toimintapeli, joka vuorottelee räiskintää, kaahailua ja jättirobojen käsirysyä. Tarjolla on kampanja sekä hyville Autoboteille että pahoille Decepticoneille. Taistelemaan päästään avoimissa ympäristöissä tiheään kansoitetusta kaupungista sotilastukikohtaan. Myös Transformers on hakenut innoituksensa nykyään yltiösuositusta GTA-henkisestä rajatusta vapaamuotoisuudesta, jonka puitteissa tehtävästä toiseen lonksutellaan omalla tahdilla ympäristöä vapaasti tutkien. Robotit osaavat kiivetä talojen seiniä pitkin, joten maisemia pääsee ihailemaan myös lintuperspektiivistä. Sinne tänne ripoteltuja bonuspalleroita keräillen voi avata muun muassa still-kuvia ja videopätkiä.
Kaava, jota peli noudattaa lähes järjestäen tehtävästä toiseen, kuuluu seuraavasti: juostaan, ajetaan tai lennetään paikasta X paikkaan Y, yleensä aikarajan puitteissa, otetaan erää vihollisen kanssa tai tuhotaan jokin rakennelma ja toistetaan yllä mainittu pari, kolme kertaa. Autobotien ja Decepticonien motiiveista huolimatta osapuolten kampanjat ovat tehtäväsuunnittelultaan lähes identtistä kohkaamista sillä erotuksella, että hyviksiä nuhdellaan ja pahiksia kiitellään ympäristön tuhoamisesta. Vaikka pelin edetessä pääsee käskyttämään monia robotteja, tehtävien monotonisuus pitää huolen siitä, että eri peltiheikkien eroavaisuuksilla on mahdollisimman vähän merkitystä.
Hosu, osu ja toista
Koska pelin merkittävimmät osa-alueet ovat kaahailu ja lähitaistelu, on suorastaan hämmästyttävää huomata, kuinka ansiokkaasti niiden toteutuksessa on menty päin mäntyä. Ajaminen on tympeää neppikiven liu'utusta voipohjalla, mutta jatkuva pikkuesteisiin tyssäävä vauhti ja ajoneuvomuodossa venkoilevan Transformerin kokonaisvaltainen voimattomuuden tunne rosvoaa vähäisenkin loiston siitä nautinnosta, minkä hienot muodonmuutosanimaatiot saavat aikaan. Lähitaistelu puolestaan on silmät ummistavan tylsistyttävää kombojunnausta tappiin asti. Vaikka pelin (anti)sankareilla on sekä pää- että kakkosaseet, vastustajat lyövät lähes poikkeuksetta suojat päälle aseiden laulaessa ja turpaan tempominen jää ainoaksi vaihtoehtoksi. Jättirobot voivat myös napata irtoroinaa kadulta ja käyttää rautatassuun tarttunutta puhelintolppaa tai ambulanssia heittoaseena. Useimmissa pomotaisteluissa tämä on pakollista, sillä vastustajaa on ensin pehmitettävä lentävällä yllätyksellä ennen nyrkkipyykkiä.
Traveller's Talesilla ollaan ilmeisesti sitä mieltä, että keskimääräinen Transformers-pelaaja omaa oravan keskittymiskyvyn ja kultakalan muistin. Vaikka pelialue on vapaasti tutkittavissa, seuraavaan tehtävään opastava äänipätkä kiusaa polulta erehtyvää pelaajaa noin kymmenen sekunnin välein. Lisäksi kimppuun ilmaantuu täysin toisarvoisia peoni-Transformereja lähes samalla tahdilla. Jatkuva, hetkeksikään laantumaton pelaajan hyysääminen on pelin raivostuttavin puoli. Jos osaa laittaa pelilevyn kelkkaan ja pidellä peliohjainta oikein päin kädessä, lienee myös riittävän älykäs liikkumaan pikkukartalla vilkkuvaan tehtäväkohteeseen omalla ajallaan, ilman hännystelyä.
Jos pelistä haluaa löytää jotain positiivista, ulkoiset arvot täyttävät tämän aukon. Transformersin graafinen ilme on varsin näyttävä etenkin robottien osalta, eikä pätevä ääninäyttely jätä toivomisen varaa. Perspektiivi ja ympärillä räiskyvä visuaalinen anti luovat komean illuusion siitä, että pelaaja todella käskyttää muurahaisihmisten kansoittamalla leikkikentällä tarpovaa jättirobottia - ainakin siihen asti, kunnes kävelevän kerrostalon patikkamatka tyssää pikku mäennyppylään ja este on kierrettävä teräshäntä koipien välissä.
Lienee jo selvää, että Transformers on laadultaan keskiarvon alle lompsahtava kokkare, mutta pelin naurettava kesto antaa hintalapulle suorastaan petollisen sivumaun. Vaikka mukana on kaksi kampanjaa, pelin kokonaiskesto viistää noin viiden tunnin kieppeillä. Kuulostanee hölmöltä, mutta jopa näin huonolta peliltä odottaisi määrällisesti enemmän sisältöä. Transformers heittää lopputaistelut eteen sellaisella vauhdilla, että tuntuu kuin olisi lainannut kirjastosta Sodan ja rauhan ja saanut käteensä Aku Ankan. Täyshintaisena pelinä myytävä Transformers tarjoaa vähemmän pelattavaa kuin keskiverto Live Arcade -julkaisu, mikä on suorastaan pöyristyttävää.
Surullisinta Transformersissa on se, kuinka erinomaisen lisenssin, osaavan tekijätiimin ja korkeiden tuotantoarvojen osista on saatu summaksi keskitason riman alle sukeltava, hetkessä unohduksiin painuva tusinatuote. Transformers siirtyy ikuisuuteen yhdentekevien lisenssipelien jonon jatkona, Hämähäkkimiehen ja Ihmenelosten viimeisimpien peli-inkarnaatioiden hinaukseen.
