Urheiluviihdettä koko rahan edestä
Vapaapaini, tuo Yhdysvalloissa käsittämättömään suosioon noussut laji, on nyt iskeytynyt myös suomalaisten keskuuteen myös täällä päin televisiossa pyörivän Smackdown-sarjan myötä. Kyseessähän on sanalla "urheiluviihde" kutsuttu, jenkeissä jo ajat sitten lanseerattu painisarja, jossa ottelutulokset solmitaan etukäteen ja iskut eivät yleensä edes osu vastustajaan tämän jo nytkähdellessä
taaksepäin muka osuman saaneena. Sarjan kaikki matsit ovat käsittämätöntä viihdettä täysiä huutavan yleisön, salamavalojen välkehtimisen ja "painijoiden" jatkuvan shown kautta. Tämä ei kuitenkaan estä miljoonia katsojia seuraamasta televisiosta Smackdownia sekä lukuisia muita WWF:n pohjalta ilmestyneitä ohjelmia, ja urheiluviihteen luojista onkin tullut miljonäärejä katsojalukujen noustessa taivaisiin.
WWF-painipeleistä itsessään on saatu jo nauttia hyvinkin pitkään usealla eri pelialustalla. PlayStationilla nähtiin useita sarjaan pohjautuvia enemmän ja vähemmän laadukkaita virityksiä, mutta nyt myös PlayStation 2 saa osansa, kun japanilainen pelitalo Yukes tuo THQ:n avustamana WWF Smackdown: Just Bring It! -pelin konsolille. Paperilla paketti näyttää varsin laadukkaalta: 36 WWF-
supertähteä heti alusta lähtien saatavilla ja lisää voi kerätä itse pelaamalla Story-moodia, yli 40 erilaista pelimuotoa, maksimissaan kahdeksan pelaajan moninpeli muutaman multitapin avustuksella sekä kattava kasa kaikenlaisia motion capturella toteutettuja liikkeitä, joilla vastustajaa voi teloa vapaasti. Kaikki tämä vaikuttaa varsin lupaavalta, mutta itse peli on hyvin kaksijakoinen.
Michael Cole and Tazz in the ringside
Visuaalisesti peli alkaa kohtalaisesti toteutetun alkuvideon kautta. Ottelut alkavat myös lupaavasti entrance-videoiden näyttäessä pelin efektipuolta räjähdysten muodossa itse hahmojen ollessa siedettävän hyvin mallinnettuja ja tunnistettavissa tosielämän henkilöiden pohjalta. Matsien käynnistyessä kiinnittyy ensimmäisenä huomio erittäin kankeaan animointiin. Motion Capturella toteutettu animaatio ei näytä oikein luontevalta ja hahmot liikkuvat ympäri painikehää varsin epärealistisen näköisesti. Itse liikkeet on kuitenkin toteutettu graafisesti varsin hyvällä tasolla, mutta animaation kankeus jää silti harmittamaan melkoisesti. Lisää valittamisen aihetta on löydettävissä yleisöstä, missä pelimoottorin rajoitukset ovat selkeästi nähtävissä: yleisö on kaksiulotteista mössöä, joka näyttää naurettavalta itse painijoihin verrattuna. Nämä pienet virheet eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Just Bring It! on kuitenkin visuaalisesti ihan siedettävä paketti ottaen huomioon etenkin sen, että haluttaessa pelaaja voi myös poistua kokonaan painikehästä ja mennä tappelemaan backstagelle tai vaikkapa kokonaan ulos esimerkiksi parkkipaikalle. Yukes on selvästi hakenut vaihtelua tapahtumapaikkoihin ja onnistunutkin siinä.
Äänipuoli on suurimmaksi osaksi kauheaa kuultavaa. TV-sarjasta tutut hehkuttavat selostajat Michael Cole ja Tazz ovat myös pelissä paikalla, mutta lapusta luetut repliikit on sijoitettu todella huonosti yhteen pelitilanteisiin ja kommentaattorit puhuvatkin usein aivan mitä sattuu. Etenkin Colen hehkutus kuulostaa paikoitellen todella naurettavalta, kun mies ei tunnu tietävän, mistä hän edes puhuu. Muutkin efektit ovat hieman keskivertoa huonompia. Esimerkkinä tästä mainittakoon se, että hahmoilla ei ole ollenkaan puhetta, joten kaikki TV-sarjasta tuttu uho jää pelkästään tekstipohjaisen
järjestelmän varaan. Tämä tiputtaa etenkin Story-moodissa tunnelmaa hieman, kun käsikirjoitettu uho ei pääse kunnolla oikeuksiinsa. Ainoa ääniefektipuolen pieni plussa tulee iskujen hyvin tehdyistä äänistä. Musiikkiosastolla painijoilla on lähes kaikilla omat TV-sarjasta tutut ring entrance -musiikkinsa (tosin joitain ei saatu mukaan todennäköisesti lakisyistä), mikä on hieno asia audiovisuaaliselta kannalta, mutta itse otteluissa soiva kauhea rokki tiputtaa pisteitä jonkin verran. Onneksi pelitilannemusiikin voi sentään kääntää pois.
Terästuolilla päähän
Pelattavia hahmoja on saatavilla siis varsin kunnioitettava määrä, ja jokaiselle löytyy varmasti laajasta valikoimasta oma suosikkinsa. TV-sarjasta tutut The Rock ja Stone Cold Steve Austin ovat luonnollisesti mukana lukuisien muiden kanssa. Suuresta painijamäärästä huolimatta valikoimassa on hieman puutteita, sillä esimerkiksi sellaiset supertähdet, kuten Booker T ja Rob Van Dam puuttuvat kokonaan. Puuttuvat hahmot voi kuitenkin luoda kätevästi yhdellä kaikkien aikojen kattavimmista painijanluontimoodeista. Just Bring It!:ssä voi luoda lähes minkä näköisen pelaajan tahansa ja tehdä myös hahmolle omat liikkeensä. Mahdollisuuksia on todella paljon ja Yukes onkin selvästi hionut tätä pelimoodia erittäin onnistuneesti.
Pelimoodeista puheen ollen: tekijät ovat todellakin sisällyttäneet peliin lupaamansa yli 40 moodia ja tarjolla on kaikkea tavallisista otteluista aina hardcore-matseihin ja tikasotteluihin asti. Moodeja on valittavana useita jo heti pelin alusta lähtien, mutta suurimmaksi keskittymäksi nousee kattava Story-moodi, jossa pelaaja voi ohjata oman suosikkipainijansa aina WWF-mestaruusvyön omistajaksi asti. Otteluiden välissä pelaaja voi esimerkiksi pyöriä backstagella, haastaa haluamiaan painijoita otteluihin tai uhota kehässä ylimielisesti. Yksistään tässä moodissa riittää tekemistä pitkäksi aikaa, mutta sitä pelaamalla saa myös haltuunsa kaikenlaisia lisäherkkuja uusien pelimoodien, painijoiden ja painijakorttien muodossa (korteilla voi painijanluontimoodissa luoda uusia supertähtiä). Omaksi
henkilökohtaiseksi suosikkimoodikseni nousi kuitenkin hieno Royal Rumble, jossa maksimissaan neljä painijaa voi vääntää kehässä samanaikaisesti. Moodissa käydään läpi kolmisenkymmentä äijää siten, että aina yhden pudottua uusi tulee kehään. Royal Rumblessa riittää toimintaa ja se onkin ehdottomasti hauskimmillaan moninpelinä, jossa siis maksimissaan kahdeksan pelaajaa voi pelata samanaikaisesti kahden multitapin välityksellä. Itse pääsin harmikseni testaamaan vain kaksinpeliä, mutta jo se vaikutti erittäin hauskalta kokemukselta.
Pelattavuus on toteutettu yksinkertaisesti systeemillä, jossa kaikki liikkeet toteutetaan painamalla jotain nappia ja samaan aikaan ristiohjainta johonkin suuntaan. X- ja ympyränapit toimivat perushyökkäysnappuloina, kolmiota käytetään juoksemiseen ja neliötä vastahyökkäyksiin. Näiden nappuloiden eri yhdistelmillä on mahdollista suorittaa lukuisia eri liikkeitä, joista suurin osa on tuttua tavaraa Smackdownia seuranneille; mukana ovat mm. Jerikon Muurit ja Pyykkinaru. Näiden lisäksi voi myös tehdä erilaisia lopetusliikkeitä, kunhan vastustajaa ensin hakkaa niin kauan että ruudun ylälaidassa oleva Smackdown-mittari täyttyy huippuunsa. Näiden lopetusliikkeiden avulla vastustaja useimmissa tapauksissa putoaa mattoon varsin helposti, minkä jälkeen voiton voi korjata omakseen.
Nyrkkien lisäksi kaikenlaista kehän ulkopuolelta löydettävissä olevaa tavaraa voi käyttää hyväkseen tappeluissa mikäli säännöt sen sallivat. Terästuolia, pöytää, vaahtosammutinta ja jopa kitaraa (!) on ajoittain löydettävissä kehän laidalta, joten lähes hävitynkin ottelun voi helposti kääntää edukseen sopivalla iskulla jollain lisätavaroista. Kaikkiaan näillä ekstroilla leikkiminen on joskus hyvinkin
ärsyttävää puuhaa. Ohjattavuuspuoli on tekijöiden hallinnassa ainakin suurimman osan ajasta, vaikkakin ajoittain tuntuu siltä, että mitä tahansa nappulaa painamalla syntyy aina jokin hyvä liike.
Feikkimättöä ja äijä pöydästä läpi
Kaikkiaan WWF Smackdown: Just Bring It! on ihan kohtalainen pelinavaus painipeleille PlayStation 2:lle. Vaikka pelissä on paljon hyvääkin, niin se myös jättää runsaasti parannettavaa mahdollista jatko-osaa ajatellen. Urheiluviihteen ystävien kannattaa laittaa rahansa likoon jo pelkästään senkin takia, että Just Bring It! on tällä hetkellä ainoa WWF-painipeli PS2:lle. Lajia seuraamattomat eivät kuitenkaan saa Yukesin uutukaisesta mitään irti. Kyseessä on siis loppujen lopuksi varsin hauska, mutta kankeahko painipeli, jonka parissa tulee kuitenkin helposti vietettyä useita tunteja.
