Johdanto:
Project Gotham Racingin juuret juontavat Segan Dreamcast-konsolin historiaan. PGR:n edeltäjä, Metropolis Street Racer oli Bizarre Creationsin ensimmäinen Dreamcast-peli ja heillä oli erittäin suuria vaikeuksia saada peli julkaistuksi ajallaan. Loppujen lopuksi lukuisien myöhästymisen jälkeen MSR näki päivänvalon ja se otettiin ilolla vastaan Dreamcast-pelurien joukossa. Ainoa huono puoli oli että MSR:n julkaisusta ei ollut enää pitkä matka Segan surullisen kuuluisaan ilmoitukseen Dreamcastin lopettamisesta...ja MSR päätyikin suhteellisen pienen joukon herkuksi, eikä koskaan saavuttanut myyntilukuja jotka se olisi ehkä ansainnut. MSR oli piristävä poikkeus tavanomaisten autopelien joukossa, ja se esitteli uuden Kudos-pistejärjestelmän jolla pelaaja saatiin ajamaan taitojensa äärirajoilla mutta silti mahdollisimman tyylikkäästi, tai toisin sanoen, coolisti. Jo mainitun Dreamcastin lyhyen elinkaaren takia MSR, kuten moni muukin Dreamcast-peli, on nyt löytänyt uuden kotinsa Microsoftin Xbox-konsolista. Project Gotham Racing on siis käytännössä suora jatko-osa Metropolis Steer Racerille ja vanhat MSR-kuskit tuntevat olonsa heti kotoisaksi PGR:n parissa.
Arcade vai simulaatio?
Pelattavuudeltaan ei omena ole kauas puusta pudonnut, eli Project Gotham jatkaa samaa hauskaa arcade-linjaa kevyesti simulaatiolla maustettuna jonka MSR jo aikaisemmin aloitti. Peli ei siis ole mitään aivan järjetön arcade-kaahailua ja erilaisten autojen erot on selvästi havaittavissa. Taka-, etu- ja nelivetoisuuden erot huomaa erittäin selvästi, kuten myös auton koon ja painon vaikutuksen ajettavuuten. Autojen teho-erojen vaikutuksen huomaa myös selvästi, Mini Cooperilla kuminpoltto 360-asteen spinnissä ei luonnollisesti ole niin helppoa kuin takavetoisella huipputehokkaalla Ferrarilla.
Kudos-pistejärjestelmä
Project Gothamin suurin ja tärkein ero muihin autopeleihin on jo aikaisemmin mainittu Kudos-pistejärjestelmä. Kudos-pisteitä on kolmenlaisia, Performance, Bonus ja Joker. Performance-pisteitä saa mm. sivuluisuista, ohituksista, keiloista, puhtaasta ajosta, kahdella pyörällä ajosta sekä ilmalennoista. Eli käsijarrun käyttö mutkissa on enemmän kuin suositeltavaa, koska mitä pidempään perä on luisussa, sitä enemmän kudos-pisteitä ropisee pelaajan pussiin. Tähän lisänä on vielä Combot, eli yhdistelmät, eli kaikkia edellä mainittuja kikkoja yhdistämällä sarjoiksi saa vielä enemmän pisteitä combo-kertoimien avulla. Esimerkiksi ajamalla mutka sivuluisussa katukiveyksen yli niin että toisen puolen renkaat nousevat hetkeksi ilmaan ja samalla ohittamalla tietokoneen AI-kuski, pisteitä tulee kolminkertaisesti. Lisäksi juuri tehdyn combon jälkeen on muutama sekunti aikaa suorittaa lisätemppuja jolloin ne lisätään myös pisteisiin. Pidemmällä pelissä juuri combojen hallitseminen nousee erittäin ratkaisevaan osaan. Tämä siksi koska alkupään kisoissa yleensä pelkkä ykkössija riittää kultaiseen mitaliin, mutta vähänkin pidemmällä pelissä pisteraja kultaiseen mitaliin nousee ja koko ajan suurempi osa pisteistä tulee tempuista, ei sijoituksesta. Eli vain ajamalla maaliin ensimmäisenä ei takaa kultaista mitalia. Bonus-kudoksia voi ansaita vain Kudos-challenge moodissa ja peli antaa niitä eri perustein kuin Performance-pisteitä. Kudos Challengen jokaisen tehtävän alussa on niin sanottu perus-tavoite, esimerkiksi sijoittua kolmanneksi tai ajaa jokin tietty aika. Pelaaja voi nostaa tai laskea tätä tavoitetta, ja vastaavasti myös Bonus Kudos-määrä laskee tai nousee tämän mukaan. Eli asettamalla tiukat tavoitteet ja saavuttamalla ne, peli palkitsee Bonus Kudoksilla. Joker-kudos on erikoispalkinto jota on vain yksi kutakin Kudos Challengen leveliä kohti ja sen voi käyttää vain kerran. Pelaaja asettaa kisassa tavoitteen ja halutessaan käyttää samalla Jokerin. Jos pelaaja onnistuu tavoitteessaan, kisan pisteet tulevat tuplana. Jos ei onnistu, Jokeri menee hukkaan.
Kudos-pisteet tekevät myös pelistä välillä raivostuttavan vaikean. Kun ei voittoon enää riitäkään että on ensimmäisenä maalissa, joutuu joskus hiuksia päästä repien opettelemaan jokaisen mutkan ulkoa, opettelemaan ajamaan jokaisen mutkan täydellisessä luisussa, näin maksimoiden saadut pisteet. Joskus tuleekin väkisin turhautunut olo kun ensimmäisellä yrittämällä jää useita satoja pisteitä tavoitteesta, mutta pelissä on outo vetovoima joka PAKOTTAA yrittämään uudestaan, ja jokaisella yrityksellä pääsee aina lähemmäksi tavoitetta, ja kun viimein saa tarvittavat pisteet, riemu ja helpotus on valtava ja pelkästään sen voimalla jaksaa taas tahkoa uutta, entistä vaikeampaa tasoa. Heikkohermoisille peliä EI siis voi suositella, peli todellakin on turhauttava vaikeammilla tasoilla. Arcade-moodi on kaikista hirmuisin, siinä kun mutkien täydellisen opettelun lisäksi pitää osata pysyä myös keilojen välissä niihin törmäämättä...argh. MSR:ään nähden peliä on kuitenkin joiltain osin onneksi helpotettu, tällä kertaa törmäilyistä ei enää saa miinuspisteitä, pelaaja ainoastaan menettää hetkeää aikaisemmin saamansa pisteet.
Ready....set....go!
Project Gothamin kisat ajetaan neljässä suur-kaupungissa, New Yorkissa, Lontoossa, San Fransiscossa ja Tokiossa. Peli on jaettu kolmeen pää-moodiin: Quick Race ja Arcade Race sekä Kudos-challenge. Quick Racessa on neljä eri vaikeustasoa jotka kukin sisältää neljä kisaa viittä AI-kuskia vastaan. Edetäkseen Quick Racessa tasolta vaikeammalle tasolle, on pelaajan saatava jokaisesta tason neljästä kisasta vähintään pronssi-mitalit. Pronssin saa sijoittumalla kolmanneksi, hopeisen toiseksi ja kultaa tulee luonnollisesti voittamalla. Ei ole kuitenkaan järkeä pelata vain hätäisesti pronssit joka tasosta, koska peli myös palkitsee erilaisin palkinnoin jos jaksaa nähdä vaivaa kultaisten mitalien eteen. Mutta näistä palkinnoista ei sen enempää, ne ovat jokaisen itse selvitettävä ja en halua spoilaita yllätyksiä keneltäkään...
Arcade Racessa puolestaan ajetaan kelloa vastaan kilpaa samalla yrittäen ajaa maantielle asetettujen vihreiden keilojen välistä. Osa keiloista on myös ns.nopeus-keiloja, eli niistä saa lisäpisteitä mitä kovempaa niiden ohi ajaa. Yleensä nämä ovat sijoitettu ennen tai jälkeen tiukkaa mutkaa. Arcade Racessa on erittäin tärkeää ajaa osumatta näihin keiloihin mutta silti pitää muistaa ajaa tyylillä, muuten ei ole asiaa jatkoon. Arcade Racen läpipelaaminen vaatii ehdottomasti combojen lähes täydellisen hallinnan.
Kudos Challenge on PGR:n sydän. Tässä moodissa on 12 tasoa joissa jokaisessa on eri määrä erilaisia kilpailuja, useimmiten kisojen määrä tasoa kohden on noin 5-15 kisaa. Kisoja on yhdeksää eri tyyppiä, kuten nopein kierros, kokonaisaika, katukisa muita autoja vastaan, keskinopeus, one-on-one-kisa jne. Jokaisesta tasosta pitää jälleen saada vähintään pronssinen mitali että voi edetä vaikeammalle tasolle. Jokaisella tasolla on yksi one-on-one-kisa jossa ajetaan kilpaa jotain tiettyä autoa vastaan, useimmiten auto on tehokkaampi kuin pelaajan paras auto sillä hetkellä. Voittamalla tämän kisan pelaaja palkitaan one-on-one-kisan vastustajan autolla.
Lisäksi PGR:ssä on kaksi muuta moodia, Multiplayer ja Time Attack. Moninpelissä voi pelata yhtäaikaa 2-4 pelaajaa, ja lisäksi voi valita ratkeaako voittaja sijoituksen vai Kudos-pisteiden mukaan. Eli välttämättä maaliviivan ensimmäisenä ylittävä ei ole voittaja. Lisäksi moninpelissä voi valita onko kuvaruutu kaksinpelissä jaettu sivu- vai pystysuunnassa. Tämä on erittäin mukava ominaisuus etenkin jos omistaa laajakuva-television. Verkkopeliä ei valitettavasti ole, mutta tämä on ymmärrettävää koska peli oli Xboxin julkaisupeli, mutta edes linkkikaapelin hyödyntäminen olisi ollut erittäin toivottavaa...ehkä sitten jatko-osassa? Time Attackissa kilpaillaan yksin yrittäen ajaa huippuaikoja pelaajan muissa peli-moodeissa avaamilla radoilla. Time Attackissa voi myös ajaa kilpaa pelaajan oman huippuajan eli ns.Ghost-auton kanssa. Sekä moninpelissä että Time Attackissa pelaaja voi itse säätää ajaako päivällä vai yöllä, lisäksi Time Attackissa saa valita millainen sää kisan aikana on, kuiva, kostea, sumuinen tai vesisade.
Moodeja voi pelata täysin ristiin, eli jos esimerkiksi Arcade-moodissa ei jokin kisa tunnu onnistuvan millään, voi välillä pelata Kudos Challengea ja sieltä voittaa uuden, paremman auton jolla Arcade-moodin läpipeluu voi helpottua. PGR:ssä ei ole enää MSR:stä tuttua autotallia, vaan pelaaja voi täysin vapaasti valita mitä autoa missäkin kisassa käyttää.
Autoja pelissä on noin 30 kappaletta. Luku voi kuullostaa pieneltä, mutta tällä kertaa laatu korvaa määrän. Koska viimeksi ovat Porsche ja Ferrari olleet samassa pelissä, ja kaiken lisäksi romutettavina? Ferrareita on jopa viisi erilaista, ja Ferrarilla ajamisessa on jostain syystä jotain kummaa maagista tuntua, niillä on vain yksinkertaisesti pakko ajaa... Lisäksi löytyy tavallisiakin autoja kuten mm. Mini Cooper, New Beetle, Audit, Mazdat, Fordit ja Nissanit sekä lisäksi joukko eksoottisempia autoja kuten Delfino ja Panoz.
Crash Test Dummies?
Vastustajien teko-äly vaikuttaa kohtuulliselta. Kuten MSR:ssä, vastustajat ovat aggressiivisia ja ottavat myös toisistaan tosissaan kilpaa, eli mitään GT3:sta tuttuja kauniita jonomuodostelmia ei tällä kertaa nähdä. AI-kuskit myös blokkaavat, vaihtavat kaistaa ja yrittävät silti olla törmäämättä toisiinsa. Joskus tosin tulee tunne että AI-kuskit törmäilevät sumeilematta, usein nimittäin pelaajan ollessa johtoasemassa AI-kuski täräyttää mutkassa täysiä pelaajan auton perään. Ensimmäisenä tulee luonnollisesti mieleen että "tyhmän AI-kuskin vika", mutta hetken itsetutkiskelun jälkeen huomaa että useinmiten syy on itsessä, eli on ajanut mutkan huonosti ja/tai liian hiljaa. Minkäs siinä AI-kuski voi jos 200km/h vauhdissa pelaaja lyö liinat kiinni sekunnin liian aikaisin AI-kuskin ollessa takapuskurissa kiinni. Pelissä ei myöskään ole mitään kuminauha-efektiä, eli peli ei yritä pitää pelaajaa keinotekoisesti letkassa mukana. Jos ajat koko ajan puhtaasti ja hyviä aikoja, ero kilpailijoihin pysyy tai kasvaa, jos taas ajat huonosti, ero repeää helposti todella isoksi.
Xboxin pädi sopii autopeleihin kuin nenä päähän, kiitos jämäköiden analogi-tattien sekä kaasuna ja jarruna toimivien erinomaisten liipasimien. PGR:ssa on kaiken kaikkiaan kuusi erilaista nappi-konfiguraatiota joten jokaisen pitäisi löytää itselleen sopiva. Peli myös käyttää pädin vibraa erittäin paljon, pelaaja tuntee käsissään törmäykset, katukiveysten ja raitiovaunu-kiskojen yliajamisen jne.
Grafiikat:
Grafiikkojensa osalta PGR on kaksijakoinen. Ajoittain se on todella kaunis, etenkin autot on mallinnettu polygoneja säästelemättä ja autojen ajovalot ovat todella komeaa katseltavaa yö-aikaan ajettavissa kisoissa. New Yorkin Times Square on erittäin vaikuttana näky yöllä juuri sataneen veden kiiltäessa asfaltilla ja neonvalojen heijastuessa tien pinnasta. Tästä päästäänkin helposti PGR:n heijastuksiin, ne ovat hienommat kuin missään muussa autopelissä. Gothamissa autot ja ympäristö heijastaa aidosti toisiaan, eli mitään tekaistuja tekstuurikuvioita ei ole käytetty. Katuvalot ja tiekyltit kiiltelevät autojen maalipinnasta sekä kostealta asfaltilta todella upeasti. Lisäksi peli on täynnä pieniä graafisia yksityiskohtia kuten puista putoilevat lehdet ja katukaivoista sateella nouseva höyry. PGR:ssä on myös konsoli-autopeleissä melko harvinainen vaurio-mallinnus, tosin tämä on vain pelaajan silmien iloksi, vauriot eivät nimittäin vaikuta auton ajettavuuteen. Tästäkin huolimatta maalipinnan naarmut, repsottavat sivupeilit ja vääntyneet konepellit ovat mukavia yksityiskohtia ja tuovat pientä lisäjännitystä pelaamiseen kun pelaaja haluaa voittaa kisan ilman naarmun naarmua punaisen Ferrarinsa maalipinnassa.
Toisaalta grafiikoista selvästi paistaa läpi pelin juuret Dreamcastin MSR:stä. Peli ei selvästikään ole ns. aito Xbox-peli eli suunniteltu alusta alkaen vain Xboxille vaan se on MSR:stä käännetty jatko-osa. Tämän huomaa etenkin taustoista, vaikka textuurit ovatkin erittäin tarkkoja ja yksityiskohtaisia, rakennukset ovat silti jotenkin turhan laatikkomaisia ja köyhiä. MSR:stä tuttu lievä nykiminen on myös jäänyt mukaan. Vaikkakin peli pyörii suurimman osan ajasta pehmeät 60fps, joskus harvoin tiukoissa tilanteissa esiintyy pientä nykimistä. Tämä ei pilaa pelinautintoa, mutta erityisesti autopelit ovat sellainen lajityyppi jossa nykimistä ei saisi esiintyä lainkaan. Esimerkkinä tiukoista tilanteista joissa saattaa esiintyä nykimästä ovat mm. hiekalla ajettavat pätkät joissa kaikki kuusi autoa pöllyttävät perässään hiekkaa, sekä erittäin tiukat mutkat joihin pelaaja tulee vauhdilla kahdella renkaalla ja ruudulla on samalla muita autoja. Nykiminen on kuitenkin niin hetkellistä että se ei ehdi haitata pelattavuutta. Mutta TÄYSIN sulavat 60fps pitäisi olla perusvaatimus tämän sukupolven konsolien autopeleissä, mutta Gothamille pieni nykiminen annettakoon anteeksi, onhan se Xboxin ensimmäinen autopeli.
Äänet:
Musiikkipuoli on PGR:ssä kunnossa. Pelissä on mukana yli 50 valmista kappaletta, artisteina mm. The Gorillaz, David Lee Roth, Looper ja Chemical Brothers. Musiikkimakuja on tietysti monenlaisia ja jos pelin mukana tuleva musiikki ei miellytä korvaa, PGR tukee Xboxin kätevää musiikin rippaus-ominaisuutta. Eli pelaajan Xboxin kovalevylle ripattuja musiikkikappaleita voi käyttää vapaasti PGR:n Music Managerissa, muodostaen niistä soittolistoja makunsa mukaan. Lisäksi pelissä on normaalin cd-soitin-toiminnon lisäksi radio, eli joka kaupungissa on omat radioasemansa ja Dj:t heittää läppää musiikkikappaleiden väliin ja päälle, sekä soittavat oman kaupunkinsa ja radiokanavan tyylistä musiikkia.
PGR tukee luonnollisesti Dolby Digital-ääniä ja autojen moottorit ja pelin muut äänet kuullostavat kerrassaan upeilta digitaalisena! Fiilis on uskomattoman hieno kun pelaaja kuulee takaa vasemmalta AI-kuskin Corveten moottorin murinaa ja ääni sekä auto kirjaimellisesti ohittavat pelaajan, kiitos Xboxin Dolby Digital-tuen. Digitaalinen ääni on aivan eri planeelta PGR:ssä kuin Pro Logicin luoma "sekava" analoginen mölinä joka vuotaa ääntä, eikä erittele ääniä tarkasti eri kaiuttimiin. Tuntuu että peleissä DD-äänistä voisi olla jopa enemmän hyötyä kuin elokuvia katsellessa, peleihin kun voi todella helposti luoda valtavasti extra-tunnelmaa DD-äänillä.
Lopuksi:
Kudos-pistejärjestelmä siirtää Project Gothamin kauemmaksi perinteisistä Gran Turismo-tyyppisistä kilpa-ajopeleistä, itseasiassa PGR:n combot ja kikat tuovat kaukaisesti mieleen Tony Hawk Pro Skaterin temppuineen ja pisteineen. Kudos-pisteet ovatkin jakaneet pelaajien mielipiteet kahtia, toisaalta moni joka ei perinteisistä autopeleistä välitä, rakastuukin Gothamiin, toisaalta taas puristit jotka haluavat vain ajaa kilpaa, eikä laskea pisteitä, eivät pidä PGR:stä. Itse kuulun välimuotoon, eli pelimakuuni mahtuvat molemmat pelityypit, olettaen tietenkin että itse peli on hyvin toteutettu ja nautittava.
Project Gotham Racing on hyvä autopeli, itseasiassa se on erinomainen kun ottaa huomioon että se on julkaisupeli ja käytännössä "vain" käännös Dreamcastiltä. Pelin suurimpia puutteita ovat välillä hermoja raastava vaikeus, muutamat nykimiset ja lievä graafinen köyhyys taustoissa sekä verkkopelaamisen puuttuminen. PGR:ää voi suositella varauksetta jokaiselle joka piti MSR:stä Dreamcastilla sekä myös niille joita tavanomaiset autopelit eivät kiinnosta. Lisäksi peli sopii myös kaikille autopeleistä nauttiville joiden maku ei ole rajoittunut vain "aitoon" kilpa-ajamiseen ilman pistekikkailuja. Kannattaa kuitenkin ensin pyrkiä koeajolle jos on epävarma Project Gotham Racingin sopivuudesta omaan pelimakuun.
