Out of the blue
Eidos julkaisi taannoin maailmaa hyttysen silmin kuvaavan Mr. Moskeeton. Se ei jäänyt kevään ainoaksi ihmetyksen aiheeksi, vaan useampikin Japanin pelimarkkinoiden erikoisuus tuntuu löytävän tiensä eurooppalaisiin kauppoihin. Siinä missä Mr. Moskeeto tarjosi helposti omaksuttavaa kamppailua omaperäisessä ympäristössä, ei Everblue ole erityisen vetovoimainen esitys. Sukellukseen keskittyvä seikkailu viehättää hetken erikoisella ideallaan, mutta sisältöä saakin sitten etsiä. Everblueta on jopa roolipeliksi luokiteltu, mutta sitä se ei ole tutunoloisesta käyttöliittymästään huolimatta. Se on seikkailua ja vähemmässä määrin toimintaa ankean merenpohjien penkomisen ja hiukan jännittävämmän uponneiden laivojen koluamisen muodossa. Tarinankerronta on heikkoa, joten pelin aihepiirin on paras kiinnostaa senkin edestä.
Pääosassa toimiva Leonardo Delphino löytää itsensä aurinkoisesta sukellusparatiisista ja lopulta vääjäämättä jahtaamasta perheettään vuosikaudet vainonnutta aarretta. Vedenalaiseen menoon on tietenkin panostettu eniten, mutta pinnan yläpuolella edetään yhtälailla. Leonardopa vain ei käppäile ruudulla, vaan suunnistaminen toimii liikuttelemalla kursoria ympäriinsä. Kaupankäynti ja varustetason kohentaminen käyvät juttelemalla satamakaupungin kaduilla ja toreilla maleksivalle väelle. Rahasta ei tule puute, sillä on merenpohjasta kaavittu mitä puupalasia vain, tavarasta kiinnostuneita ja siitä maksua tarjoavia löytyy helposti. Mitä enemmän aikaansa viettää upoksissa, sitä enemmän kertyy kestävyyttä.
Laitteistovaatimuksia
Paitsi happipullo, jota sitäkin saa päivitettyä taloudellisempaan kokoon, sukeltajalle on monenlaista muutakin apuvälinettä ja kampetta. Isompaan selkäreppuun voi pakata runsaammin sukellusretkiltään löytämiä esineitä ja peruspuvussa on turha kuvitella voivansa painua kovin paljon rantavettä syvemmälle. Räpylät säästävät aikaa, kun saa poljettua kunnolla vauhtia allensa. Kehittyneemmät tarvikkeet tekevät sukeltamisesta toki ainakin alkukangerteluja sujuvampaa, mutta hauskaa tai toimivaa sentään ei missään vaiheessa. Hylkyjen sokkeloissa kääntyileminen on vaivalloista kuin mikä ja suuntavaiston menettämistä ei ainakaan estä se, ettei huoneita tai käytäviä juuri erota toisistaan.
Äänimaailma ei ime mukaansa syvyyksiin, vaan kalojen seassa polskuttelua säestää hengityslaitteiden korina varsin yksitoikkoiseen sävyyn. Kuuluvin äänitehoste on kylläkin PlayStation 2:n levyaseman raksutus. Kuivalla maalla taustamusiikin virkaa hoitaa pirteä sävelmä, joka ei tosin ole yhtään sen ihmeellisempää kuultavaa kuin oikealla etelänmatkallakaan bussikyytiä tahdittava renkutus. Peliä vaivaa kauttaaltaan vanhentunut ulkoasu, ja vaikka grafiikoissa ei ensinäkemällä ole moittimista, alkaa aihetta valitukseen löytyä pian. Lyhyt piirtoetäisyys ei haittaisi, ellei tietäisi telmivänsä valtameren kirkkaissa vesissä. Eteenpäin kun ei näe muutamaa metriä enempää. Tilanteet etenevät pelihahmon näkökulmasta katsottuna, joten merellisen elämän mittasuhteita saati korkeuseroja on miltei mahdoton selvittää. Everbluen katsominen käy muutenkin tylsäksi puuhaksi, sillä ympäristöihin ei ole saatu vaihtelua juuri ollenkaan.
Syvältä
Everblue on otettu kotimaassaan Japanissa kiitellen vastaan, mutta on vaikea uskoa täkäläiseltä kuluttajalta löytyvän mielenkiintoa sukellussimulaatiota tavoittelevaa peliä kohtaan. Ja kun itse tuote on kovin halvalla tehdyn näköinen, käy se hyvästä syystä, miksei kaikkea itämaan pelikauppoihin tulvivaa roinaa tuoda länteen asti kummasteltavaksi. Vaikka Everbluella on erittäin vähän annettavaa audiovisuaalisella osastolla, sen pahimmat puutteet löytyvät suunnittelupuolelta. Pelistä puuttuu haastetta ja onnistumisen iloa tarjoavia hetkiä, lukuunottamatta muutamaa aikarajoin hankaloitettua turhauttavaa koitosta, joissa vaaditaan enemmän hyvää onnea kuin taitoa. Lihaa on luiden ympärillä niukanlaisesti, joten kauan ei Everbluen kaltaista tekelettä jaksa jyystää.
