Braid ja suhteellisuuden aika

En tavallisesti jaksa innostua Live Arcade -julkaisuista, sillä rehellisesti sanottuna Microsoftin verkkopalvelu pursuaa turhanpäiväistä tauhkaa. Tähän saakka ladattavaksi on saatu pikkunäppäriä tekeleitä, vanhojen hittien uusjulkaisuja ja hapokkaita retroshotteja. Uutisoinnin jälkeen peli toisensa jälkeen vaipuu unholaan, enkä jaksa aina kajota edes kokeiluversioihin. Tähän kuolettavan tylsyyden sääntöön on nyt saatu poikkeus, kun Live Arcaden paras peli, Braid, määrittelee palvelun laatuvaatimukset uudelleen.

Jonathan Blow’n kolmen vuoden työn tulos on tasohyppely, joka kätkee sisälleen enemmän kuin ensisilmäykseltä luulisikaan. Aluksi teos erottuu positiivisesti audiovisuaalisella toteutuksellaan. Akvarellimainen, eloisan värikäs taide ja ihanan kaihoisa musiikki auttavat asettamaan pelaajan oikean mielentilaan. Ääni ja kuva luovat kontekstia kertomukselle, joka hakee abstraktiudessaan vertaistaan. Tarina esitetään yksinkertaisesti tekstipätkillä, mutta järjestys, sisältö ja vertauskuvat ovat aivan muuta kuin peleiltä tavallisesti odotetaan. Jokaisella on luultavasti oma näkemys kokemastaan seikkailusta, sillä Braidin kertomus nuoresta miehestä ja hänen etsimästään prinsessasta on monessa mielessä metafora pelimekaniikalle tutun lineaarisen videopelitarinan sijaan.

Aika on erittäin abstrakti käsite, joka on sattumalta erittäin lähellä Braidin ajatusmaailman ydintä. Pelin ideana on edetä tuttuun tapaan hypellen ja kerätä samalla kokoon palapelejä. Osaset ovat kuitenkin tavallisesti puhtaan loikkimisen ulottumattomissa, joten apuun tarvitaan neljäs ulottuvuus. Sankarimme Tim voi ottaa uusiksi epäonnistuneet hypyt ja kelata aikaa yhdellä X-näppäimen painalluksella. Aluksi toiminta tuntuu sangen simppeliltä, kun virheet voi korjata helposti, mutta myöhemmin sekaan heitetään aikamanipulaatiolle immuuneja esineitä ja muuta päänvaivaa.

Seikkailun edetessä ympäristö synkkenee jatkuvasti. Ensimmäisen pelimaailman vehreät sävyt vaihtuvat nopeasti tummanpuhuvaan, suorastaan ahdistavaan ympäristöön. Jokaisella pelimaailmalla on oma teemansa, johon kuuluu pelillinen käänne. Esimerkiksi neljännessä maailmassa aika liikkuu pelaajan mukana. Kun Tim astelee eteenpäin, aikakin menee eteenpäin. Taaksepäin tallustettaessa myös maailma peruuttaa mukana. Pelaajan on osattava hyödyntää näitä erikoispiirteitä metsästäessään niitä 60 palasta. Ongelmat vääntävät varmasti monen aivot mutkalle, mutta pulmiin löytyy yhtä pientä poikkeusta lukuun ottamatta aina looginen vastaus. Tilanteen ratkettua pitkän jumittamisen jälkeen olo tuntuu samanaikaisesti ennätyksellisen tyhmältä, nokkelalta ja hämmästyneeltä.

Braid vilisee peruskonseptistaan lähtien hienoja suunnitteluratkaisuja. Se sysää pelaajan välittömästi seikkailemaan eikä opasta kädestä pitäen pelimekaniikan hienouksia. Ne on opeteltava itse. Braidin kauttaaltaan ajatteluun ja oivaltamiseen kannustava suunnittelu on erinomaisen eleganttia. Vaikealta tuntuvat pulmat voi ohittaa helposti ja jättää ratkaistavaksi myöhemmin. Vertaukset Valven Portaliin eivät ole täysin tuulesta temmattuja, vaikka vastaavaanlaista ilmiötä pelistä tuskin pääseekään syntymään. Kovan linjan pelaajia lämmittävät varmasti monitasoiset viittaukset Super Marioon.

Suurimmaksi itkun, porun ja potkimisen aiheeksi on Braidin kohdalla noussut hintalappu: 1200 Microsoft-pistettä eli vajaat 15 euroa on ilmeisesti useimpien ihmisten mielestä liikaa laatupelistä. Braid ei kieltämättä ole maailman pisin elämys, eikä minkäänlaista moninpeliä tarjota, mutta kaikkien 60 palasen löytäminen ja loppuratkaisun näkeminen vie useamman tunnin. Kokemuksen ihanuutta lisää Portalin tavoin se, ettei varsinaista täytesisältöä ole lainkaan. Peli kehittyy ja etenee koko ajan. Lisäarvoa paketille luovat supervaikeasti piilotetut tähdet sekä haasteaikojen alittaminen. Liian kovasta hinnasta valittaminen tuntuu joka tapauksessa kohtuuttomalta ja ikävältä, sillä tällaisia pelejä ei koskaan ole liikaa. Jos väität harrastavasi pelaamista, kuuluu velvollisuuksiisi Braidiin tutustuminen.