Kirjat ovat tylsiä, sarjakuvat ja pelit tosi kivoja
Cel-shading tekniikka, eli sarjakuvatyylinen 3d-grafiikka, ei ole ennenkuulumatonta konsolipeleissä, mutta FPS-toimintapeleissä sitä ei ole ennen nähty. Ajatus sellaisesta olisikin ehkä alkuun varsin outo, ellei peli pohjautuisi jo olemassa olevaan sarjakuvaan. Tästä syystä tyylin valinta XIII:ssa on varsin perusteltua, sillä sen tarina perustuu ranskalaisen Van Hammen sarjakuvaan, jota ei tosin taida olla Suomessa juuri saatavilla.
XIII alkaa kun pelaajan ohjaama hahmo herää muistinsa täydellisesti menettäneenä aurinkoiselta rannalta (eikä tässä ole kyse viime iltaisesta pitkälle venyneestä rilluttelusta). Pitkään ei tarvitse ihmetellä, kun kimpussa on jo armeijan kokoinen kolonna porukkaa. Lisäksi hahmo on pääepäilty Yhdysvaltojen presidentin murhaan. Ainoa vihje menneisyydestä on hartian etupuolelle tatuoitu outo roomalainen numero XIII.
Kaikki grafiikka pelissä on siis cel-shading tekniikalla toteutettu, ja tämä myös toimii erinomaisesti. Sen lisäksi että se antaa pelille tiettyä ”viileyttä”, se tuo mukanaan myös mahdollisuuksia, joita ei tämän tyylisessä toimintapelissä ole ennen nähty. Esimerkiksi pelaajan hahmolla on kyky paikallistaa vihollisten sijainti kuulemalla heidän askeleensa. Käytännössä se toimii niin, että vihollisen liikkuessa esimerkiksi seinän takana näkyy ruudulla askelien kohdalla sarjistyylisesti ”tap tap tap” kuvaamaan askelista kuuluvaa ääntä. Toki lähellä oltaessa nuo askeleet kuuluvat oikeastikin aivan oikeina ääninä. Lisäksi tätä keinoa on käytetty efektinä muissakin asioissa, esimerkiksi räjähdyksistä ilmestyy ruutuun mm. baoomm, ja muita kirjoitettuja ääniefektejä.
Eikä innovaatiot siihen lopu grafiikan osalta. Silloin tällöin pelin aikana voi johonkin kulmaan aueta erillinen sarjakuvamainen ruutu. Esimerkiksi jos peli haluaa vihjata pelaajalle, että seuraavan nurkan takana odottaa vihollinen, näkyy tuossa aukaistussa ruudussa kyseinen vihollinen omissa toimissaan. Taistelun aikana tietyillä aseilla aiheutetut pääosumat palkitaan kolmella sarjakuvaruudulla, joilla näytetään se, miten tyylikkäästi tuo osuma loppujen lopuksi osui. Tästä syystä eräs aseista, eli varsijousipyssy, osoittautui minun henkilökohtaiseksi lemppariksi.
Yleisesti sanottuna XIII on yksi tyylikkäimmän näköisistä peleistä. Cel-shading näyttää kauttaaltaan hyvältä. Jotkut teksturoiduista pinnoista, esimerkiksi tietyt seinät tai lattiat, tuntuvat istuvan huonosti muuhun sarjakuvatyyliseen grafiikkaa, mutta tähän ei kovin usein tule kiinnitettyä huomiota. Ruudunpäivitys ei pysy aivan tasaisena joissakin paikoissa, mutta tätäkään ei onneksi esiinny häiritsevästi. Pelin tarinassa olennaisena osana esiintyvät unenomaiset takautumat näyttävät cel-shadingin ansiosta erityisen hienoilta.
Selviytyjän työvälineet
Aseita löytyy 15 erilaista. Vanhanaikaisten pistoolien, rynnäkkökiväärien ja haulikkojen lisäksi mukana on joitakin eksoottisempia, kuten jo mainittu varsijousipyssy tai esimerkiksi veden alla toimiva harppuuna-ase. Koska peli ei ole pelkästään suoraviivaista toimintaa, vaan mukana on myös runsaasti hiipimistä vaativia kenttiä, löytyy asevalikoimista nerokkaasti oma aseensa tiettyihin tilanteisiin. Varsijousipyssy on erinomainen valinta, mikäli vihollinen pitää saada eliminoitua pitkältä kantamalta hiljaisesti. Jos ollaan lähietäisyydellä, on parempi vaihtoehto vaimennettu pistooli tai heittoveitset. Myös haulikon perällä voi iskeä tajuttomaksi takaapäin.
Lisäksi kentistä löytyy erilaista krääsää, joita voi käyttää aseena. Esimerkiksi tuhkakupeilla, pulloilla tai luudanvarsilla voi kolkata pahaa aavistamattomia vartijoita tajuttomiksi. Täten peli kannustaa pelaajaa olemaan luova siinä suhteessa, miten tietyistä tilanteista selviää helpoiten, vaikka kentät muuten ovatkin varsin suoraviivaisia. Aseiden lisäksi pelaajalle annetaan erilaisia työvälineitä, kuten tiirikka lukkojen avaamiseen. Eräs tärkeä väline on ammuttava kaapeli, jonka avulla pelaaja voi hilata itsensä ylös tai esimerkiksi heilauttaa Tarzan-tyyliin syvän kuilun yli toiselle puolelle. Koska XIII on arcademainen ammuskelupeli, löytyy kentistä luonnollisesti myös ensiapulaukkuja, joilla voi kätevästi parantaa taisteluvammat. Kaapelin kanssa pelleily tuottaa joskus ongelmia ohjauksen kanssa, mutta muuten pelattavuus toimii normaaleissa tilanteissa asiallisesti.
Äänimaailma toimii hyvin, vaikka ei jää mieleen yhtä hyvin kuin pelin erinomainen grafiikka. Aseet kuulostavat vakuuttavasti siltä miltä pitääkin, mutta ympäristöistä puuttuu mielenkiintoiset ambient-äänet. Esimerkiksi ranta on tapetoitu äänellisesti tyypillisellä meren aalloilla, joten mitään erikoisempia ratkaisuja ei taustaääniksi ole jaksettu hakea. Ääninäyttelijäksi pelin päähahmoksi on palkattu David Duchovny, joka äkkiseltään tuntuisi varsin erinomaiselta valinnalta tähän salaliittoja tihkuvaan tarinaan X-Files taustansa vuoksi. Käytännössä valinta ei sittenkään tainnut olla oikea, sillä Duchovny kuulostaa lähes koko pelin ajan kuin hänet olisi raahattu äänistudioon huumattuna. Muut näyttelijät onneksi onnistuvat urakassaan kiitettävästi.
Hauskempaa yhdessä, vai onko?
Yksinpeli koostuu 34 tehtävästä, jotka pelaa mielellään läpi mielenkiintoisen tarinan vuoksi. Kentät ovat tyyliltään kiitettävän vaihtelevia ja lisäksi sopivan pituisia. Kun yksinpeli on pelattu läpi, on aika siirtyä kokeilemaan moninpeliä. Vaihtoehtoina ovat jaetun ruudun moninpeli, system link ja Live. Siinä missä yksinpeli kokemuksena on varsin toimiva, ei Live-pelaaminen innosta valitettavasti yhtä hyvin. Maksimimäärä pelaajia on kahdeksan, mutta useimmat kartat ovat rajoitettu jopa kuuteen tai neljään. Tavallista deathmatchia pelatessa tämä yleensä riittääkin, mutta hieman erikoisempi pelimuoto nimeltään sabotage vaatisi kyllä enemmän kuin sen kuuden pelaajan määrän, jotka kartat sallivat. Tuon sabotagen idea on se, että yksi joukkue yrittää asentaa kolme pommia tiettyihin pisteisiin ja toinen yrittää estää tämän. Kuulostaa hauskalta paperilla, mutta ei käytännössä ole kovin mielenkiintoista. Onpa mukana myös perinteeksi tämän tyylisissä ammuskelupeleissä muodostunut lipunryöstö. Huomionarvoista pelin ostopäätöstä tehtäessä on se, että yksinpeliä ei voi pelata moninpelinä yhteistyönä läpi.
Tässä on yllättäen sellainen toimintapeli, jota ei Live-peliksi kannata hankkia. Vaikka pelaajia on maksimissaan kahdeksan, esiintyy tästä huolimatta ajoittaista lagia. Täysin turha XIII ei silti moninpeliä ajatellen ole, sillä jaetulla ruudulla deathmatch ja team deathmatch ovat yllättävän hauskoja pelimuotoja varsinkin silloin, jos on haussa vähän kevyempi räiskintäpeli, joka on lisäksi nopea oppia. Jaetulla ruudulla pelatessa voi mukaan ottaa myös tekoälyn ohjastamia botteja, joten tällä tavalla virittämällä pelistä saa varsin viihdyttävän. Eräs hauska tapa pelata on laittaa kummatkin pelaajat samalle puolelle neljää bottia vastaan, mikä takaa varsin intensiivisen ja nopeatempoisen session. Bottien vaikeustasoa voi nimittäin säätää ja korkeilla vaikeusasetuksilla ne pelaavat varsin hyvää peliä ihmispelaajaa vastaan.
FPS-pelit ovat varsin dominoiva genre Xboxilla, joten kilpailu on kovaa. XIII on ainakin yksinpelin osalta viimeistelty tuote, mutta Live-monipeli jättää toivomisen varaa. Sisällöllisesti siitä ei löydy mitään erityistä, mitä ei jo muista peleistä löydy vieläpä paremmin toteutettuna. Graafisesti XIII on omaa luokkaansa ja sen yksinpeliä eteenpäin vievä tarina yksi mielenkiintoisimmista. Lisäksi jaetun ruudun moninpeli toimii varsin hyvin. Voinkin suositella tätä peliä niille, joita esimerkiksi Counter-Striken tyylinen kevyt ammuskelu kiinnostaisi, mutta Liveä ei löydy. Silloin XIII on ainakin harkitsemisen arvoinen tapaus.
