KonsoliFIN täytti menneenä päivänä 8 –vuotta, sillä Jore perusti PS2FINin 4.8.2000. Päivä on sattumoisin tai tarkoituksella sama, milloin Playstation2 julkaisupäivä Suomessa virallisesti ilmoitettiin.
Itse olin tuolloin armon vuonna 2000 PlayStation leiriin jo siirtynyt aikoja sitten. Tätä ennen oikeastaan pelailin Nintendon konsoleilla, mutta Final Fantasy veti Playstationin ääreen aikoinaan. Näin ollen PS2 odotettiin. Töissä kävin kaverin luona ja hän näytti Joren tekemät sivut netissä, jonka jälkeen sitä sivuilla tuli käytyä ahkeraan. Kun PS2 –ilmestyi niin menin Jorelle ehdottamaan arvostelujen tekemistä Foorumille. Ensimmäinen kyhäelmäni oli arvostelu pelistä Driving Emotion Type-S ja olin erittäin innostunut saavutuksestani. Jore palautti hienostuneesti maanpinnalle, vihjaten että hivenen pitäisi oikolukea. Empä itse tuolloin rekisteröinyt, että äidinkielellinen kirjoitus taitoni on aika syvältä, kuten vielä nykyisinkin. No vaimoni (Siis silloin tyttöystävä) tuota manaillen korjaili, niin sen jotenkin pystyi sitten julkaisemaan.
Siitä sitten pikkuhiljaa liityin Joren ja designed seuraksi ylläpitoon. Ja rupesimme tuottamaan lisää arvosteluja Foorumille. Porukka myös kasvoi lisää pikkuhiljaa ja jossakin vaiheessa Jore ja designed tekivät myös Foorumin lisäksi itse sivutkin. En nyt tarkalleen muista, oliko itse sivuja ihan alussa. Jos oli, niin aika kököt kun ihan ensimmäisiä versioita en sitten muista.
Uutisiakin taisin saitille tehdä kun se tuli mahdolliseksi, mutta asiasta valitettiin jopa Pelit –lehden foorumilla, niin lopetin kun tuo oikein kirjoitus tuntui olevan niin vakava asia. Sen takia nykyisin pysyn vaan taustalla. Ja yritän olla Foorumillakaan puuttumatta ihan kaikkeen, kun yleensä en saa aikaan kun sekamelskaa. Taustalla on siis hyvä olla.
Alussahan ostimme itse pelit ja vuoden 2001 alkupuolella sain kuningas idean ruveta kyselemään maahantuojilta arvostelukappaleita. Vuotta 2001 taidettiin jo mennä jonkin aikaa, kun otin ensimmäisen kerran yhteyttä Nordisk Filmiin, eli Playstationin maahantuojaan.
Hivenen piti odottaa, sillä sehän on faktaa ettei Maahantuojat nyt ihan kenelle tahaansa pelejä anna arvosteluun. Niin jouduimme omillamme ostamaan tovin aikaa, ennen kuin kehtasi ruveta kyselemään arvostelukappaleita. Ensimmäinen yhteyden otto kuitenkin Nordisk Filmiin tuotti onneksi tulosta ja saimme sitten muutamia pelien arvostelukappaleita. Tämän jälkeen saimme siis sisältöä enemmän kuin mitä itse pystyimme sitä ennen ostamaan. Lisäksi tietysti antoi sitä fiilistä lisää tähän harrastukseen silloin alussa, kun arvostelupelejä saatiin ennen kuin kyseiset pelit tuli kauppaan myyntiin. Oli se hienoa. Joten Iso käsi sinne päin jälleen kerran. Kuin myös koko Nordisk Filmin henkilökunnalle.
Nordisk Filmin jälkeen kävin läpi muita maahantuojia, mutta suhtautuminen heillä ei ollut niin positiivistä, mutta yhteyksiä sai kuitenkin luotua vaikka arvostelukappaleiden saaminen oli vähän vaikeampaa. Joiltakin maahantuojilta emme saa tänä päivänäkään arvostelukappaleita omaksi.
Toptronicsiin saimme myös yhteyden. Heidän lehdistölle ja jälleenmyyjille järjestettyyn tilaisuuteen saimme ensimmäisenä kutsun ja itse lähdin tuonne edustamaan PS2FINiä ensimmäisen kerran. Hivenen tuolloin jännitti, että minkähänlainen tilaisuus kyseessä on. Tuolloin totesin, että aika sisään päin sulkeutunutta porukkaa tuo Median väki oli. Tai siis pienet piirit ja suhteessa kaikki taisivat jotenkin toiset tuntea. Ja uutena kasvona vaikea päästä porukkaan sisään, varsinkin hivenen ujon puoleisena kaverina.
Tuolloin olin Moon TV kuullut ja myös Thomas Puhasta. Thomaskin oli tuossa tilaisuudessa ja kävin sitten morjestamassa kaveria. Yllätykseni oli suuri, kun Thomas tiesi Ps2FINistä. Tuolloin Thomaksen asenne PS2FINiä ja minua kohtaan teki vaikutuksen. En meinaan tuolloin alkuaikana törmännyt oikeastaan kehenkään muuhun Median edustajaan, joka olisi yhtä lämminhenkisesti jutellut tai yleensä kerennyt juttelemaan.
Toptronicsin tilaisuuden jälkeen mieleen on jäänyt Nordisk Filmin ensimmäinen tilaisuus jonne saimme kutsun. Tuonne tuli muitakin ylläpitäjiä ja näimme toisemme ensimmäistä kertaa livenä. Erityisesti kerta on jäänyt mieleen myös siitä, että designedin kanssa sovimme treffit eduskuntatalolle, kun tilaisuus oli siinä VR –makasiineilla. Lähdin töistä aikaisemmin ja sanoin pomolle vain meneväni Helsinkiin henkilökohtaisissa asioissa. No eduskuntatalolla oli porukkaa hivenen enemmän kuin oletin, joten dessun löytäminen ei ihan helppoa ollut. Mutta kyllähän sitten toisemme löysimme. Hauskinta asiassa oli se, että eduskuntatalolla oli ei hetero yhteisön kokoontuminen mielenosoitusta varten. Ei sinällään, emme dessun kanssa nyt joukosta erottuneet vaikka olimmekin poikkeuksia hetero mieltymyksinemme. Mutta ihan vaan varmuuden vuoksi päätimme siirtyä sivummalle, kun TV –kuvaajat saapuivat paikalle. Minulle ei mitään kyseisiä ryhmiä vastaan ole, mutta en ihan halunnut, että pomoni näkee ilta uutisissa minun seisoskelen kyseisessä mielenosoituksessa.
Tilaisuus meni muuten ihan hienosti. Tutustuimme muihin ylläpitäjiin ja Nordisk Filmin henkilökuntaan. Ja saimme myös päänsäryn (tai ainakin minä) kotiin vietäviksi. Näitten jälkeen olemme olleet useissa vastaavissa tilaisuuksissa ja mukavaahan niissä on ollut.
Muista reissuista tulee mieleen Kaapelitehtaalla pidetut messut. En nyt enään vuotta muista, milloin tuonne ylläpidon kanssa ekan kerran mentiin. Mutta koko viikonloppu tuli vietettyä Helsingissä ja majoittauduimme matkustajakotiin köyhinä kun ei parempaankaan olut varaa. Eniten inhosin tuolla aamulla suihkuun menemistä, kun piti huoneesta vaeltaa käytävän päähän. Ja tietty siellä oli jonoa. Tuosta viikonlopusta jäi mieleen myös peli miitti, eli silloin ylläpitoon kuuluva Kani järjesti meille tilat, jossa yhdessä pelasimme, saunoimme ja taisimme hivenen juodakin miestä väkevämpää. Tuolta jäi mieleen se, että tipautin Dessun PS2 kertaalleen lattialle. Mutta kestävää laatua, kun toimi senkin jälkeen. Sekä kun käytiin Loken kanssa edustamassa ja takaisin tullessa taisimme saada talon hälyttimet päälle, kun vartija pölähti paikalle ihmettelemään.
Omia miittejä ollaan tämän jälkeen muutaman kerran järjestetty. Yksi vuosi oltiin minun luonani pelailemassa ja Miitin jälkeen kun sain porukan häädettyä niin Sunnuntaina nukahdinkin Cuben ääreen pelaamaan Paper Mariota. Tästä aikaa ja edelleen kysyinen peli samassa kohdassa, kun en ole sitä sen jälkeen kerennyt pelaamaan. Ja viime vuonna KonsoliFINillä oli peräti pikkujoulut, kun EA –järjesti yhtenä perjantaina kemut. Mukana oli myös yksi tuore Gamereactorin toimittaja ja FL –porukkaa. Rock Bandi oli paikalla ja sitä porukka soitteli ahkerasti. Mukavaa oli ja suht ajoissa oltiin kotonakin.
Noista ajoista (Paitsi nyt viime vuodesta) ollaan paljon tultu eteenpäin ja PS2FIN on muuttunut KonsoliFINksi. Nykyisin myös Microsoftin kanssa on yhteistyö kunnossa, suurin kiitos nykyiselle henkilökunnalle ja eritoten Killille. Tämä ei ihan alkuaikoina ollut näin, vaan Microsoft harrastus sivustoista panosti vain Livegamersiin, mutta nykyisin myös onneksi KonsoliFINiin. Nintendo puoli on edelleen hiljaisempaa tämän suhteen, valitettavasti.
Nyt kun on 8 –vuotta takana, en olisi äkkiseltään uskonut että näin kauan tälläistä harrastusta tehdään, saatikka että KonsoliFIN on Suomen mittapuussa näinkin suureksi kasvanut. Välillä sitä miettii, että miten loistavan sivuston saisi aikaiseksi, jos olisi ihan kaupallinen sivusto ja rahaa käytössä. Toisaalta tällöin porukkamäärä pienenisi ja varmaan se antautuminen katoaisi kun tästä tulisi duuni. Olenkin vannonut, että en laske KonsoliFINiä kaupalliseksi sivustoksi koskaan, vaan tulemme aina pysymään Harrastelijoina, joka tarkoittaa lähinnä sitä, ettemme saa tekemisistämme palkkaa.
Välillä pitää uudistuakin ja Vuonna 2006 talvella aloitettu uuden ulkonäön suunnittelu alkaa olla vihdoin ja viimein loppusuoralla. Juu, tiedän että hivenen pitkä on muutosten aika, mutta pikku hiljaa. Nyt uusi ulkonäkö meni viime sunnuntaina ylläpidon sisäiseen beta –testiin, niin eiköhän uudistunut ulkonäkö saada tänä vuonna esille. Ja muutama uusi ominaisuus lisätty myös, vaikka muuten on kyseessä uudet grafiikat, koodi ja osien sijoittelu.
Lisäksi sivuston kasvaminen ajaa meidät tekemään KonsoliFINstä KonsoliFIN Ry:n tässä lähiaikoina. Tämä sen takia, että saamme tätä kokonaisuutta fiksummaksi, ilman että harrastusmaisuus kärsii.
Muitakin ideoita on kehitteillä ja teon alla, mutta harrastelijoiden aikatauluista on paha mennä mitään sanomaan. Joten niistä sitten joskus.
Lopuksi iso kiitos kuluneista vuosista kaikille lukijoille, jotka sivustolla ovat jaksaneet roikkua. Suurempi kiitos kaikille yhteistyökumppaneilla. Ja suuren suuri kiitos koko KonsoliFINin ylläpidolla loistavasta duunista yhteisen harrastuksen eteen.
Jatketaan samaan malliin...tai siis vielä paremmin...