Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Voiko Halo Wars oikeasti olla hyvä peli?

X06-tapahtumassa joitakin vuosia sitten julkistettu Halo Wars on Ensemble Studiosin Halo-univesrumiin pohjautuva strategiapeli. Se yhdistää kaksi asiaa, jotka ovat molemmat vastenmielisiä varmasti monille pelaajille. Haloa vihataan ja rakastetaan. Strategiapelit puolestaan eivät ole vielä onnistuneet täysin lyömään läpi konsoleilla. Kehitystä on tapahtunut, mutta se viimeinen mujautus puuttuu. Kovimmista kovimmat PC-miehet eivät tietenkään usko moisen koskaan tapahtuvan – ainakaan hyvällä tavalla.

Halo Wars on siis eräällä tavalla samassa asemassa kuin Halo: Combat Evolved aikanaan. Räiskintäpelejä oli tehty konsoleille. TimeSplitters ja Red Faction olivat molemmat laadukkaita tekeleitä, mutta vasta Halo murskasi jään lopullisesti. Seurauksena FPS-pelit ovat kovimpia myyntitykkejä myös konsoleilla. Osaltaan tähän kehitykseen ovat vaikuttaneet tietenkin teknologian ja ohjaimien evoluutio. Halo Warsia ennen markkinoille ja etenkin Xbox 360:lle on julkaistu useampikin strategiapeli. Battle for Middle-Earthit, C&C3 lisälevyineen ja Universe at War: Earth Assault ovat raivanneet tietä strategiapelien maihinnousulle. Kehitys on edennyt pikku hiljaa, ja ilmeisesti C&C3: Kane’s Wrathissa on jo havaittavissa selvästi positiivisia merkkejä laadun paranemisesta.

Ensemble Studios ei ole uusi tekijä strategiagenressä, sillä studiohan on legendaarisen Age of Empires -sarjan luoja. Konsolien parissa he eivät ole ennen Halo Warsia ahertaneet, mutta silti he uskaltavat mainostaa peliään konsolistrategian vallankumouksena. Johtava suunnittelija Dave Pottinger meni jopa sanomaan, että hän pelaa nykyään strategiapelinsä mieluummin konsolilla kuin PC:llä.

Konsolistrategian suurimpana kompastuskivenä on ehdottomasti ohjain. Konsolipeleiltä kaivataan tietynlaista helposti lähestyttävää pelattavuutta, mutta toisaalta strategiapeleissä on usein kyse mikronysväämisestä ja useiden asioiden tekemisestä kerrallaan. Kummalliseen kapulaan liimatut tatit, liipaisimet ja napit eivät välttämättä ole se paras ohjausratkaisu juuri tähän tehtävään. Ensemble lähtikin ensimmäisenä suunnittelemaan strategiapeliä konsolille, alusta lähtien. Vasta myöhemmin kehittäjät alkoivat ajatella, kuinka pelistä saadaan halohtava. Prosessi oli pitkä mutta ilmeisesti kannattava. Tämän vuoden E3-messuilla peli keräsi paljon kiitosta ja huomiota. Halo Warsia on ennakoissa kuvailtu näyttäväksi, halohtavaksi ja ennen kaikkea hauskaksi.

If they want war...

Pottingerin mukaan heidän tavoitteenaan on ollut tuoda peli niin helposti lähestyttäväksi, että sen pelaaminen onnistuu pelkällä vasemmalla tatilla ja neljällä päänapilla. Yksinkertaiset ratkaisut selitetään sillä, että useat toiminnot ovat tapauskohtaisia. Vasen tatti ohjaa luonnollisesti kameranäkymää ja kursoria, joka on liimattu ruudun keskelle. Oikealla tatilla kuvakulmaa voi pyörittää akselin ympäri. A-näppäimellä tutusti valitaan yksiköt. Kun näppäintä pitää pohjassa, syntyy ruudulle laajeneva ympyrä, jonka alle jäävät yksiköt tulevat valituiksi. Monipuolisempia valintavaihtoehtoja tarjoavat puskurinapit, joilla voidaan valita esimerkiksi kaikki ruudulla näkyvät yksiköt kerralla. X-näppäimellä puolestaan käsketään joukot liikkumaan tai hyökkäämään ensisijaisella hyökkäyksellään. Y-näppäimellä joukot saa käyttämään vaihtoehtoista hyökkäystä; esimerkiksi jääkärit heittävät tällä käskyllä käsikranaatteja.

Ainakin UNSC-joukkojen tukikohta rakentuu ennalta määrätylle alustalle, jolle sitten pystytetään erilaisia rakennuksia. Rakennusvalikot on suunniteltu Kane’s Wrathista ja Universe at Warista tutun pyörävalikon mallia käyttäen. Valintalevyssä on kerrallaan näkyvissä maksimissaan kahdeksan vaihtoehtoa. Yksiköitä valmistetaan muista strategiapeleistä tuttuun tapaan: jalkaväkeä suolletaan parakeista, ilma-aluksia lentokentältä/laskeutumisalustalta. Jotta pelissä pysyisi mielenkiinto yllä, tarjotaan yksiköihin paljon päivityksiä. Esimerkiksi warthog aloittaa ilman tykkitornia, joka pitää hankkia siihen erillisenä päivityksenä myöhemmin. Ilman sitä maasturi kelpaa lähinnä grunttien jyräämiseen.

Tarjolla on tietenkin myös erikoisyksiköitä, joista Spartanit ovat se mielenkiintoisin. Halo Wars sijoittuu UNSC:n ja Covenantin välisen sodan alkuvaiheisiin, joten spartalaisia liikkuu kentällä reilusti totuttua enemmän. Supersotilaat ovat päivitettävissä erilaisilla aseilla. Lisäksi panssaripaavot osaavat ottaa haltuun vihollisen yksiköitä. Lisää tuhovoimaa voi kutsua taivaalta. Spirit of Fire kykenee esimerkiksi ampumaan MAC-tykillään ja latomaan mattopommeja vihollisten niskaan. Näin scarabin kaltainen hirvityskin on voitettavissa.

C&C:n ystäville saattaa tulla shokkina, ettei Halo Warsissa kerätä minkäänlaisia resursseja (mmm, tiberiumia) kentältä, vaan tukikohtaan virtaa ”supply-pisteitä” automaagisesti avaruudessa leijailevalta Spirit of Fire -alukselta. Lisää resursseja saa rakentamalla erityisiä rakennuksia tai vaihtoehtoisesti valtaamalla itselleen taistelukentältä tiettyjä rakennelmia. Malli kuulostaa mielenkiintoiselta, sillä kehittäjien sanojen mukaan se kannustaa pelaajia liikkumaan kartalla heti alkuun. Henkilökohtaisesti täytyy myöntää, että Xbox 360:n C&C3:ssa harvestereiden jatkuva vahtaaminen ja kaitseminen alkoi pikku hiljaa ottaa hieman päästä.

We'll give 'em war

Pelattavuudeltaan Ensemble on kuvaillut Halo Warsia helposti lähestyttäväksi ja vauhdikkaaksi. Kehittäjät haluavat kuitenkin pelaajan keskittyvän jokaiseen taisteluun sen sijaan, että tekoälyn annettaisiin ratkaista taistelun kohtalo. Pelin luvataan tarjoavan koukuttavaa toimintaa, joka perustuu vastaiskujen periaatteelle: yhden hyökätessä toinen tekee vastaiskun, johon ensimmäinen jälleen tekee vastaiskun ja niin edelleen. Ensemble on siis halunnut saada strategiasta räiskintäpelin kaltaista viihdettä.

Pottingerin mukaan heille oli aluksi tärkeintä rakentaa toimiva moninpeli, jonka pohjalta lähdettiin sitten kehittämään yksinpeliä. Kampanjatilasta ei ole herunut paljoakaan tietoja juonen osalta, mutta ilmeisesti pelaajat pääsevät kampanjassa ohjastamaan vain UNSC-joukkoja. Halo Wars sisältää kuitenkin tuen kahden pelaajan co-opille Xbox Liven välityksellä. Moninpelin taistelukentillä pääsee mellastamaan parhaimmillaan yhteensä kuusi pelaajaa. Moninpelistä kaivattaisiin tarkempia yksityiskohtia, sillä vain kaksi puoluetta kuulostaa hieman laimealta, jos ne molemmat ovat varsin samanlaisia.

Jos Pottingerin esittelyistä jotain uskaltaa päätellä, on luvassa ainakin komentajia erilaisine erikoisuuksineen. Esimerkiksi kapteeni Cutterilla on Halo 3:sta tuttu Elephant, joka toimii käytännössä liikkuvana parakkina. Regret puolestaan liihottelee itse taistelukentällä valtaistuimellaan. Floodin sisällyttämisestä moninpeliin on huhuiltu, ja se olisikin varmasti täydellisen erilainen joukkio komennettavaksi, jos Ensemblellä vain on riittänyt kekseliäisyyttä toteuttamisen suhteen. Lisää mahdollisuuksia monipuolistamiseen luo Covenantin sisällissota, jota nyt ei varsinaisesti ainakaan tarinan puolesta voida sisällyttää Halo Warsiin. Kuitenkin brute-joukot vastaan eliittijoukot kuulostaisi sangen mielenkiintoiselta asetelmalta erityisine joukkoineen.

Five long years

Haluaisin päästää kokeilemaan Halo Warsia heti omin käsin. Kyse ei ole puhtaasti sokeasta Halo-faniudesta, vaikka odotankin innolla uusia tietoja tarinasta ja pelimaailmasta. Osa minusta suorastaan pelkää, mitä kaikkea Ensemble onkaan tehnyt raiskatakseen rakkaan universumin. Fanit ovat jo nyt saaneet säikkyä kehittäjien tempauksia: MAC-tykki, jolla ammutaan tankkeja maanpinnalta? Kirjoissa kyseiset laitteet on kuvailtu sen verran hyvin, että moisen ammuksen törmääminen maankamaraan luulisi aiheuttavan melkoisesti enemmän vahinkoa. Entäpä taistelukentällä leijuva profeetta sitten? Regret kohdattiin Halo 2:ssa vain, koska hän oli suorittamassa seremoniaa. Muuten nuo hauraat otukset viihtyvät useimmiten vain omissa aluksissaan ja tiukan kaartin suojelemana, eivät todellakaan taistelukentän eturintamassa, vaikka niillä kuinka olisikin tykit valtaistuimessaan.

Pienempää nipotettavaa olisi enemmänkin, mutta oikeastaan yleisilme on silti mukavan halomainen: värikäs, kaunis ja viihdyttävä. Toisaalta peli vaikuttaa hieman liikaa lelusodalta juuri tämän värikkyyden takia. Räjähdykset eivät videoissa vaikuta tarpeeksi voimakkailta. Eniten minua kiinnostavat joka tapauksessa nuo kontrollit ja pelimekaniikka. Jos Ensemble tosiaan on saanut strategiapelin toimimaan saumatta konsolilla, voidaan pelistä puhua muunakin kuin taas yhtenä Halo-pelinä. Halo Warsia on selkeästi virtaviivaistettu ja yksinkertaistettu, mutta siinä on voitu mennä myös liian pitkälle. Toivottavasti syvyyttä ei ole uhrattu liikaa lähestyttävyyden takia. Halo ei ole vielä kertaakaan feilannut, joten tuskin se uskaltaa tälläkään kertaa. Ennen kuin alan sanoa mitään peruuttamatonta, haluan päästä kokeilemaan peliä itse. Kaikki tämä mutina perustuu edelleen verkosta hankittuun tietoon.

Gametrailersin Halo Wars -videot

Kirjaudu kommentoidaksesi