Tomb Raider -sarjan onnistuneen uudelleenkäynnistyksen jäljiltä monet toimintapelien ystävät odottavat jo vesi kielellä tulevaa Rise of the Tomb Raideria. Tätä vartoessa tarjolle on kuitenkin tuotu vuonna 2010 julkaistun Lara Croft and the Guardian of Lightin epäsuora jatko-osa Lara Croft and the Temple of Osiris. Ainakaan nimi ei siis ole muuttunut sutjakammaksi, mutta kuinka on sisällön laita?
Hautarauhaa rikkomassa
Tarinallisesti tuorein seikkailu ei tarjoa juuri mitään muistamisen arvoista. Laran ja Carter Bellin piipahdus Egyptissä saa ikävän käänteen, kun Seth-jumala vangitsee kaksikon pyramidiin. Duon onneksi Horus ja Isis suostuvat auttamaan Osiriksen henkiinherättämisen kanssa. Ylösnousemuksen aikaansaamiseksi nelikon on kierrettävä paikallisia alueita ruumiinosien perässä, jotta muinaismytologiassa manalan valtakunnan jumalana pidetty Osiris palaisi laittamaan asiat takaisin ojennukseen.
Temple of Osiris hylkää sarjalle ominaisen kolmannen persoonan toimintahyppelyn ja keskittää enintään neljän pelaajan välisen yhteistyön. Seuralaisiksi kelpaavat haudanryöstäjät niin samalta sohvalta kuin verkostakin. Yksinkin voi pelata, mutta pelikokemus muuttuu samalla huomattavasti yksinkertaisemmaksi ja aneemisemmaksi. Isometrisestä kuvakulmasta tarkasteltavat kartat nimittäin tarjoavat moninpelaajille vähemmän apukeinoja kuin yksinäiselle sudelle. Sooloileva Lara voi viskaista heittoköytensä ylätasanteella olevaan koukkuun kiivetäkseen eteenpäin, kun taas moninpelaajat joutuvat kehittelemään keinon saada myös muut hahmot ylätasanteelle. Ratkaisu tekee eri hahmoilla pelaamisesta mukavan vaihtelevaa, sillä kaverin kanssa tahkotessa kukaan neljästä sankarista ei voi päästä eteenpäin ilman muiden apua.
Erilaisten vihollisten ja ansojen täyttämät kartat ovat nopeita rykäisyjä, eikä pelin läpäisyssä saa nurkkia nuohoamallakaan kulumaan kuin kuutisen tuntia. Tarjolla on onneksi lisähaasteita, joita suorittamalla pelaajalle aukeaa uusia pyssyjä tai parannuksia. Kartat täytyy kaiken saavuttamiseksi kiertää käytännössä kahdesti läpi, sillä tiukahkoja aikarajoja vastaan juostessa timantit ja kätketyt pääkallot jäävät odottamaan noukkijaansa. Äkkiväärien rykäisyjen tekeminen on onneksi nopeaa, sillä kentät ovat juostavissa läpi muutamaan minuuttiin – kunhan vain tietää kuinka ongelmakohdat ratkeavat.
Vaikka pelin rytmityksessä pulmat ovatkin selvästi etunenässä, räiskintä saa myös oman osansa. Tämä on jopa hitusen harmillista, sillä vaarattomien vihollisten ammuskelu on perin tunnotonta ja hengetöntä. Kaksikkona koluttu seikkailu onnistui tapattamaan hahmot vain muutamaan otteeseen, ja niilläkin kerroilla syyllistä oli katsottava peilin lisäksi rotkoista tai temppuilevasta pelikaverista. Rivivihollisjoukot tuntuvat pitkälti täytteeltä ilman sen suurempaa merkitystä kokonaisuuteen, eivätkä pomotaistelutkaan kummoista pelonsekaista kauhua onnistu aiheuttamaan. Parhaimmillaan Temple of Osiris on pulmia ratkoessa, sillä osa ongelmista vaatii tosissaan pähkäilyä. Etenkin vain yksittäiseen mutta sitäkin monimutkaisempaan aivopähkinään keskittyneet haasteluolat viihdyttävät, eikä luovuttaminen toisinaan tunnu järin kaukaiselta ajatukselta.
Romanttinen perheloma hautakammiossa
Graafisesti Laran seikkailu on sangen simppeli, jossa on keskitytty huomattavasti enemmän kenttäsuunnitteluun kuin ulkoasuun. Luolastot ovat simppeleitä ja selkeitä, mutta osa timanteista ja kerättävistä krääsistä tahtoo toisinaan jäädä vähän piiloon. Myös musiikkipuolta vaivaa harmaus, sillä taustaäänet eivät jätä itsestään minkäänlaista kuvaa. Ei peliä voi suoranaisesti rumaksi tai tyylittömäksi sanoa, mutta pieni lisäpanostus olisi tehnyt nasu-einaria. Sen sijaan verkosta seuraa hakevien kannattaa varautua siihen, että yhteysongelmat olivat ainakin vielä vuodenvaihteen aikaan turhan säännöllisiä. Tämä harmittaa etenkin siksi, että yksittäisen taistelijan poistuminen seurueesta tarkoittaa samalla muun retkikunnan palauttamista edelliselle välitallennuspisteelle. Yleensä takapakki jää enintään minuutin tai kahden mittaiseksi, mutta ärsytyskynnys nousee silti.
Lara Croftin piipahdus Osiriksen temppelissä jättää lopputekstien rullatessa hyvän fiiliksen, mutta tähän on syynä enemmän viihdyttävä moninpeli kuin erityisen kiinnostava seikkailu. Kokonaisuutta ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa täydelliseksi tai ikimuistoiseksi, mutta kertaviihteenä se tarjoaa edullisen hintalapun kera viihdykettä muutamaksi peli-illaksi. Perustoimivaa paikallista moninpelattavaa ei ole koskaan liikaa.
