The Callisto Protocolin vuoteen 2320 ajoittuva tarina käynnistyy avaruusrekkakuski Jacobin kuskatessa rahtia Jupiterin Europa- ja Callisto-kuiden välillä. Turvallisen eläkkeen mahdollistavan viimeisen työkeikan kohde on Callistolle sijoittuva Black Iron -vankilakompleksi. Kuten arvata saattaa, keulii mopo ojan pohjalle aivan kalkkiviivoilla, minkä jälkeen ollaankin tutustumassa selviytymiskauhun hieman kliseisiksi käyneisiin perusteisiin.
Tarinaa kerrotaan pelaajan kokemien tapahtumien ja satunnaisten kanssakäymisten lisäksi ympäristöön ripotelluin audionauhoin – näitä ei tosin jaksa kuunnella, koska nauhan pyörimisen ajan pelaaja pakotetaan tuijottelemaan staattista valikkoruutua. Erilaisten avaruusörrinmörrien lahtaamisen tekosyyksi kynäilty juonisyherö avautuu toki muutoinkin matkan varrella, vaikkakin täysin yllätyksettömästi. No, onneksi tylsää tarinaa ei ole turhia pitkitetty, sillä kokemus on taputeltu jopa varsin rauhallisella pelityylillä kymmeneen tuntiin.
Turpiin vaan ja onnea!
Jacob aloittaa brutaalin savottansa pienen alustuksen jälkeen omasta sellistä, genrelle ominaiseen tyyliin täysin ilman aseita. Mukavan palkitsevalta tuntuva lähitaistelun ja väistelemisen kombo kuitenkin osoittautuu nopeasti varsin tehokkaaksi keinoksi pistää vihulaisia kirjaimellisesti tuhannen päreiksi. Tokihan matkan varrelle ripotellut perinteisemmät tuliluikut päivityksineen helpottavat etenemistä kummasti varsinkin voimakkaampia ja toinen toistaan iljettävämpiä mölliäisiä esiteltäessä.
Vahva Dead Spacen henki näkyy myös siinä, että se tehokkain tapa hiljentää näitä mölliäisiä on keskittää kaikki tuhovoima niin raajoihin kuin lonkeroihinkin ja lopulta tallata maassa viruva ruumis vielä veriseksi mössöksi sillä klassisella kengänpohjalla. Tämä on syytä muistaa tehdä joka tilanteessa, sillä suolenpätkien keskeltä löytyvät panokset ja Callisto-krediitit ovat pidemmän päälle välttämättömiä selviytymisen kannalta – panoksia ei todellakaan loju siellä täällä räiskintäpelien tapaan.
Miljöönä Black Iron -vankila tarjoaa selviytymiskauhulle näyttävät mutta niin kovin perinteiset puitteet. Etenemistä hidastetaan alituiseen pakotetulla kävelyllä ja erilaisilla ahtautumis- ja ryömimiskohtauksilla, mitkä eivät anna mitään lisää pelikokemukselle. Tämä jatkuva etenemisen töksähtely ärsyttää niin vietävästi koko kymmentuntisen ja tallennuspisteitäkin on silloin tällöin ripoteltu niin, että kuolon korjatessa Jacobin pitää ryömiä samat onkalot läpi uusiksi. Tämähän sitten on vain poikkeuksellisen typerää pelisuunnittelua.
Tiedättekö, on ihan ookoo pelata easyllä!
The Callisto Protocol pyrkii selkeästi olemaan kohtuullisen haastava peli. Käytännössä tämä tarkoittaa useimmiten pelkästään sitä, että viholliset kestävät enemmän osumaa ennen hajoamistaan tuhannen päreiksi. Hermot ovat koetuksella erityisesti isommissa vihukohtaamisissa lähinnä kankean käyttöliittymän, vain muutaman iskun kestävän Jacobin ja tämän tuskallisen hitaan parantamisen vuoksi. Nämä kohtaamiset tapahtuvat lisäksi usein aivan liian ahtailla alueilla, jolloin erityisesti monesta suunnasta hyökkivät pahikset eivät tee pelikokemuksesta lainkaan nautinnollista – erityisesti väistely on tuolloin suorastaan raivostuttavan huonosti toteutettu.
No, lukuisten kuolemien positiivinen puoli on toki se, että tulee nähtyä kaikki ihanan ällöttävät teurastuskohtaukset, jotka tuovat paikoitellen mieleen jopa Mortal Kombatin fatality-liikkeet. Itse päädyin tästä huolimatta muuttamaan vaikeustason helpommaksi jokusen tunnin kohdalla, minkä jälkeen etenemisestä tuli huomattavasti mukavampaa – ei missään mielessä liian helppoa vielä silloinkaan.
Kehittäjästudio Striking Distance sai julkaisun aikaan pyyhkeitä pelinsä keskeneräisyydestä. Aloitin oman savottani Xbox Series X:llä julkaisupäivänä ilman pienimpiäkään ongelmia. Pikemminkin päinvastoin: totesin heti kättelyssä pelin näyttävän kautta linjan todella komealta ja kerrassaan uuden sukupolven tuotokselta. Nykytrendin mukaisesti se grafiikan laatuun panostava moodi on jälleen kerran oletusvalinta, vaikka se mukavasti soljuva ruudunpäivitys onkin näistä kahdesti vaihtoehdosta se huomattavasti parempi. Kiitoksensa The Callisto Protocol ansaitsee myös painostavasta audiopuolesta, joka saa hetkittäin aidosti säpsähtelemään erityisesti takakaiuttimista kuuluvien örvähtelyjen vuoksi.
The Callisto Protocol ei ole kahdesta tähdestään huolimatta mitenkään poikkeuksellisen huono peli, se ei vain onnistu erityisen hyvin näyttävää ulkoasua lukuun ottamatta hyvin oikein millään osa-alueella. Peli ei tunnu suoranaisesti keskeneräiseltä, mutta muutaman ylimääräisen aivoriihen projekti olisi vaatinut ennen kehittäjien ryhtymistä tuumasta toimeen.
Ainiin, ja se Dead Spacen uusioversio julkaistaan tosiaan tammikuussa...
