Keskitytään olennaiseen
Fire Emblem Engage nakkaa ikkunasta heti alkutekijöikseen ison osan sarjan tunnetuista merkeistä. Romanssit ja parisuhdedraamat ottavat takapakkia, kun pitkäaikaisen sarjan uutukainen keskittyy likipitäen vain ja ainoastaan taktiseen sodankäyntiin. Korkealentoisen saippuaoopperan poissaolo suorastaan humisee äänekkäästi ensimmäisten tuntien aikana. Tarina on yhä pöhkö sekoitus trooppeja ja kliseitä, mutta melodraamaa on toppuuteltu kovalla kädellä. Uudenlainen fokus on osaltaan tervetullutta. Sarjan kolme edellistä osaa olivat kaikki hyviä pelejä, mutta kärsivät osittain hakuammunnasta. Niissä oli kaikkea kaikille, mikä väistämättä johti siihen, että niiden oli vaikeampi miellyttää oikeastaan ketään täydellisesti.
Engagella on kova tarve todistaa, että kymmenen vuotta sitten julkaistu Fire Emblem Awakening ei ollut onnenkantamoinen. Vuonna 2012 julkaistua osaa pidetään yhä yhtenä sarjan merkkihetkistä, eikä suotta. Awakening osoitti miten vuosikymmeniä vain idässä menestynyt pienten piirien roolipeli voi toimia universaalilla tasolla. Engage ei ihan samaan kykene, mutta kauas ei jäädä, eikä yhdenkään roolipelien ystävän tulisi jättää uusinta Fire Emblem tarinaa kokematta, vaikka sarja ei olisikaan tuttu entuudestaan.
Kauheita tekoja kauniissa maailmassa
Kuten aiemmatkin Fire Emblem -sarjan pelit, Engage käsittelee keskiaikaista sodankäyntiä fantasian ja animesta lainattujen korostusten keinoin. Tuhat vuotta aiemmin tapahtunut kataklysmi, jossa muinainen lohikäärme Sombrom suljettiin ikiuneen, luo pohjan tuleville koitoksille. Entisaikojen sankarit heräävät uudestaan, valtakunnat käyvät veristä sotaa unohdettujen kaunojen vuoksi ja kaiken keskellä tavalliset ihmiset yrittävät löytää merkitystä näennäisesti ikuiselle tuskalle. Teemat ja tunteet liitävät korkealla heti ensi minuuteista alkaen.
Onneksi käsikirjoitus on vain ajoittain pateettista huonolla tavalla. Kolesterolia vahtiville kokonaisuus voi olla ehkä liiankin juustoista, mutta niille, jotka nauttivat pömpöösistä oopperasta, Fire Emblem Engage tarjoaa juuri sopivan määrän kyyneliä naamapalmujen rinnalle. Tähän kun lisätään kavalkaadi muistettavia hahmoja ja kauniita hetkiä, kun pelaaja pääsee nauttimaan leirinuotion äärellä pienistä kiltteyksistä sodan keskellä, niin Fire Emblem Engage muistuttaa elävästi, miksi se on ollut näin rakastettu sarja näin pitkään. Vaikka vielä jäädäänkin kauas esimerkiksi Three Houses -jakson parhaista hetkistä.
Harmillista kyllä, mitä pidemmälle peli etenee, sen enemmän tämä sosiaalinen aspekti jää taustalle. Jossain välissä sitä huomaa, että valtaosa omien joukkojen välisistä hetkistä on enää itsensä toistoa. Hahmojen dialogit muuttuvat niukemmiksi, valinnat jäävät sivuun ja yllättäen huomaa, että sotiminen on enää vain sotimista tilastojen vuoksi – ei hahmojen. Se on joko surullinen ja voimakas viesti pelin tekijöiltä tämän kaiken epäinhimillisyydestä, tai sitten vain osoittaa sen, että jostain jouduttiin tinkimään uuden vision perässä.
Myös rytmitys kaipaisi sparrausta. Pelin ensimmäiset kymmenen lukua ovat suorastaan leppoisia ja sitä helposti luulisi, että tässä vaiheessa ollaan jo aika lähellä loppua. Mutta sitten mukaan ilmestyykin järjetön kasa toinen toistaan vaikeampia pahiksia, uusia juonenkäänteitä ja venytetty loppukolmannes, joka olisi voinut olla puolet lyhyempi. Tämä vika ei ole ainutlaatuinen Fire Emblem -sarjalle, mutta on silti turhauttavaa nähdä, että kehittäjä Intelligent Systems ei ole vieläkään ottanut opikseen viimeisen vuosikymmenen aikana.
Miekkalle ja kirveelle töitä
Toiminta ja strateginen sodankäynti on tuttua sarjan pitkäaikaisille faneille. Pintapuolisesti tarkasteltuna muutokset ovat enemmänkin hienosäätöä, kuin uusia kokeiluja. Suurin painotus on edelleen omien hahmojen optimoinnissa, nokkelissa väijytyksissä ja Engage-mekaniikan hallinnassa.
Kyseinen mekaniikka antaa hahmoille mahdollisuuden yhdistyä Emblem-sormusten kanssa, mikä puolestaan antaa hahmoille kovemman luokan arsenaalin käytettäväksi. Mikä parasta, Emblemit luovat yhteyden sarjan aiempiin osiin kauniilla tavoilla, jotka ilahduttavat pitkäaikaisia faneja. Uusille tulokkaille ne ovat taas lupaus sarjan pitkästä historiasta, joka toivottavasti herättää halun päästä kokemaan sen muita onnistumisia heti Engagen päätyttyä.
Emblemeitä pitää ensin saada toki siunattua lohikäärmeiden voimin ja sitä rataa, mikä on lajityypille luonnollista vatvomista alkupään kenttien ajan. Mitä pidemmälle tarinassa etenee, sen monipuolisempia ja kiinnostavampia Emblemeitä tulee myös eteen. Näin myös alkupäässä nähdään tietynlaista tyhjäkäyntiä, kun roolipelien tutut elementit ottavat tuulta alleen. Sitä aina toivoo, että nämäkin hetket voisi ohittaa jotenkin, mutta se olisi myös pois kokonaisuudesta. Loppua kohden sitä on kuitenkin iloinen, että hahmojen rukkaamiseen käytti näin paljon aikaa.
Yhtä hyvä kuin ennenkin
Fire Emblem Engage on laadukas ja onnistunut lisäys historialliselle sarjalle. Se ei välttämättä ole juuri sitä, mitä sarjan tietyt fanit toivoivat, mutta se on merkki siitä, että Intelligent Systems on noteerannut, missä on menty liian överiksi. Kurssinkorjaus onkin tällä saraa onnistunut, mutta toivottavasti ei kuitenkaan merkki siitä, että tulevaisuudessa pelien ikimuistoiset hahmot ja romantiikka saavat väistyä puhtaan taktikoinnin tieltä. Fire Emblem on parhaimmillaan ja kaikki draama on kokemisen arvoista vain silloin, kun hahmoista haluaa pitää kiinni ja heidän kohtaloista välittää.
