Viime vuonna ilmestynyt Gimmick! Special Edition -remasterointi toi harvojen ja valittujen tiedossa sekä suosiossa olleen Yumetaro-papuolion viimein suuremman kansan tietoisuuteen. Sitä pelatessani en kyllä todellakaan osannut odottaa, että seikkailu saisi ihan oikeaa jatkoa, mutta totta se on: ruotsalainen Bitwave Games otti haasteen vastaan ja sen lopputulemana Gimmick! 2 on nyt täällä.
Jos edellä mainittu remasterointi ja alkuperäisteoksen taustalla piilevä mystiikka kiinnostavat, suosittelen lukemaan kyseisen tekstin (klikkaa tästä!) ennen alla olevaa arviota jo pelkästään siksi, koska kakkososan juoni on käytännössä tismalleen sama kuin edeltäjässä. Ja eikun menoksi!
Katso pavun (ja tähden) loikkaa!
Gimmick! 2 on edeltäjänsä tapaan kaksiulotteinen tasohyppely, joka sekoittaa soppaan riuskalla kädellä pulmailuelementtejä. Pelaaja seikkailee jälleen Yumetaron ominaisuudessa apuvälineenään pieni tähdenlento, jota voi heitellä pitkin ja poikin kenttää ja jolla vihollisetkin talttuvat. Tähtinen käyttäytyy tutusti eri tavalla riippuen siitä, heittääkö Yumetaro sen maassa möllöttäessään, hypätessään, suoraan liikkeestä vai seinää päin.
Kyytiin hyppääminen onnistuu myös, ja vaikka tähtiä voi jälleen heittää vain yhden kerrallaan, mukavana uutuutena tähden pomppimisen voi keskeyttää milloin vain toimintanappia painamalla. Näin ollen antiikkisen tekniikan asettama sudenkuoppa on hoksattu napata pois. Tähden kanssa operoiminen on toki edelleen alkuun melko hankalaa ja saattaa jopa turhauttaa, mutta mielestäni sen kanssa oppii elämään verrattain nopeasti erinomaisen napakoiden kontrollien ansiosta.
Jo ensiminuuteista lähtien homma tuntuu uudistetusta ulkonäöstä huolimatta hyvällä tavalla tutulta, ja kenttäsuunnittelu on leijonanosan ajasta suorastaan loistavaa. Oli ilo huomata, että ykkösosan taika on säilytetty näin ansiokkaasti.
Kulje sinne missä papuseni on
Pelattavuuden suhteen Bitwave Games on löytänyt punaisen langan erinomaisesti. Fysiikat tähden heittelyineen, Yumetaron momentum, vihollisten reagointi pelaajan liikehdintään – ei uskoisi, että Gimmick! 2 on ruotsalaisstudion ensimmäinen originaali tasohyppely! Uusia liikkeitä papuoliolla ei siis nähdä, mutta ei niitä kyllä osaa kaivatakaan, kun kaikki loksahtelee paikoilleen näin hienosti.
Herra Gimmickistä kun on kyse, niin vaikeustason voi odottaa olevan tavallista korkeampi. Sen suhteen Bitwave jatkaa hyvin samanlaisella linjalla kuin edeltäjänsä, joskin modernimmalla otteella: kentät ovat suhteellisen pitkiä, mutta tällä kertaa tallennuspisteitä on siroteltu sopivissa määrin. Se on hienoa, sillä onnistumiset löytyvät monesti vain "yritys ja erehdys" -meiningillä, minkä lisäksi sorminäppäryyttä tarvitaan rutkasti keskivertotasohyppelyä enemmän.
Maailmoista voi myös poistua kesken kaiken, ja palatessa pääset tuoreimmalle tallennuspisteelle, mikä on kerrassaan erinomainen ratkaisu. Näin ollen haaste pysyy reiluna, eikä epäonnistuminen vie turhaa aikaa, vähän kuin vaikka uudemmissa Rayman-hyppelyissä. Pituuden osalta sanottakoon, että Gimmick! 2:een saa kulumaan sitä enemmän aikaa, mitä innokkaampi on keräämään kentistä löytyviä aarrearkkuja ja sen myötä tavoittelemaan onnellisempaa loppua sen apeamman sijaan.
”Perusruni” vienee ensimmäisellä kerralla elämästä vain noin kolmesta neljään tuntia, mutta sadan prosentin tavoittelijat saavat kulumaan aikaa rutosti enemmän. Ja nyt kun tässä on riittävästi peloteltu vaikeustasolla, niin ei huolta: keltanokille on tarjolla avustettu pelitila Assisted Mode, jonka voi vaihtaa lennosta seikkailun aikana ja takaisin. Avustus tarkoittaa tässä tapauksessa pienempää määrää viholliskohtaamisia, leveämpiä tasoja sekä Yumetarolle parempaa kestävyyttä.
Hyvä Bitwave!
Mestari ja oppipoika sävellyspuuhissa
Audiovisuaalisesti teos on hyvin miellyttävän näköinen ja kuuloinen. Graafisesti Gimmick! 2 näyttää käsinpiirretyltä ja muutenkin sarjakuvamaiselta, mutta ei missään nimessä halvalta, mikä omalta osaltaan auttaa peliä pyörimään Switchilläkin moitteettomasti. Ääniraitaa on myös modernisoitu, sillä enää ei kuulla chiptune-luritteluita, vaan soundtrack jakautuu vähän kuin kahteen osaan: Bitwaven oman säveltäjän Joel Billen tekemiin ykkösosan biisien remixeihin ja Raren entisen hovisäveltäjän eli legendaarisen David Wisen tekemiin atmosfäärisiin fiilispaloihin.
Ääniraita on perustuksiltaan hyvä, mutta on pakko myöntää, että heikkouksiakin löytyy. Billen tekemien remixien laatu valitettavasti hiukan vaihtelee, sillä osa niistä kuulostaa aika ontoilta verrattuna alkuperäisiin, kun taas esimerkiksi Aporia-niminen kappale släppibassoineen on kenties se onnistunein uudelleenlämmittely.
Wisen biisit puolestaan ovat enemmänkin aistikkaita, tunnelmallisia ja vienoja. Ne kuulostavat hyvin samantyyppisiltä kuin brittiläismestarin kappaleet vaikkapa Donkey Kong Country: Tropical Freezessä ja Yooka-Laylee and the Impossible Lairissa. Niiden ainoa ”vika” on oikeastaan se, että ne tuntuvat olevan välillä ikään kuin väärässä pelissä, sillä sinällään ansiokkaat kappaleet eivät aina tunnu sopivan niille osoitettuihin kenttiin.
Pirskatin papu, sä tulit ja veit mun sydämen (taas)
Gimmick! 2 onnistuu modernisoinnissaan erinomaisesti, jopa paremmin kuin aiemmin tänä vuonna nähty Ufouria: The Saga 2. Mielestäni ruotsalainen Bitwave Games on onnistunut viemään alkuperäistä peli-ideaa hieman pidemmälle ja tekemään jatko-osasta hienosti nykystandardien mukaisen, säilyttäen samalla alkuperäisen fiiliksen. Paljon puhuttu vaikeustasokin säilyy kovana mutta reiluna, jonka lisäksi loistava kenttäsuunnittelu palkitsee kerta toisensa jälkeen. Musiikki taas jakaa nettikommentoinnin perusteella mielipiteitä, mutta omaan makuun jäädään reippaasti plussan puolelle.
Vielä reilu pari vuotta sitten maailman söpöin papuolio Yumetaro oli myyttisen tasohyppelyn vielä myyttisempi päähenkilö, jonka seikkailuja olivat pelanneet vain aniharvat. Nyt nyky-yleisöllä on loistavat puitteet tutustua hahmon edesottamuksiin, ja se on kerrassaan upea juttu!
Lisää aiheesta: