Nimittäin parhaat hanurit videopeleissä.
Kyllä sitä veivattu onkin
Onhan noita videopeleissä. Hanureita nimittäin, vaikka ei heti ensimmäisenä näin ajattelisi. Niitä on nähty ja kuultu yllättävänkin isosti, ainakin pienen penkomisen ja materiaalin perusteella.
Ohessa on viisi parasta videopeleissä kuultavaa ja nähtävää hanuria, minkä ohella yksi kunniamaininta, jota ei voi olla sivuamatta.
Erityismaininta: Professor Layton -pelit
Professor Layton -nimikkeitä pelanneet tietävät, että sarjan julkaisut ovat suorastaan pullollaan hanuria. Sitä piisaa useammankin pelin musiikkiin, moneen eri tilanteeseen. Tätä listausta ei siis voi tehdä mainitsematta hattupäistä professoria. Esimerkkinä ohessa nimihahmon oma tunnussävelmä.
5. Suolaisa intro
Konami-studion työstämässä Suikoden IV -roolipelissä on mieleenjäävä introvideo. Merellinen, melodinen, iloisen surumielinen ja täynnä hanuria. Se ansaitsee sijansa listalla helposti. Lisätodisteena alla oleva video, jossa väitteen voi todentaa itse.
4. Geraltin hanuri
Onko koskaan kuultu yhtä uhkaavaa hanuria, kuin mitä Geraltin ollessa ruudulla? Tämä The Witcher 3: Wild Hunt -pelin Blood and Wine -lisäsisällössä kuultava sävelmä saa instrumentin kuulostamaan suorastaan vaaralliselta. Kun kuulin tämän sävelmän ensimmäistä kertaa, nousivat ihokarvani pystyyn. Ja hyvällä tapaa. Sävelmä ansaitsee paikkansa listalla, helposti.
3. Apinasaaren piraatit
The Curse of Monkey Island, siinä vasta peli. Omanlaisella ulkoasulla ja upealla soundtrackilla varustettu pulmaseikkailu on paitsi hauska, niin siinä kuullaan myös hanuria useammassa kappaleessa. Esimerkkejä niistä olisi monta, mutta eniten mieleen jäänee A Pirate I Was Meant to Be. Sen makuun päästään, kun Guybrush-sankarin miehistö alkaa yllättäen ja pyytämättä veisaamaan piraattilyriikoita.
2. Ringabelin melodinen ralli
Bravely Default -roolipelin musiikit työstänyt Revo halusi nimikkeen soundtrackin tuovan mieleen SaGa- ja Dragon Quest -sarjat. Musiikkipuoli keräsikin kehuja, ihan oikeutetusti, mutta eniten omaan mieleeni on jäänyt Ringabel-hahmon tunnusmusiikki Love's Vagrant. Harvoin on hanuri peleissä näin menevä. Upea ralli!
1. Melodinen lintumies
Ykkössijan ei pitäisi olla suuri yllätys. The Legend of Zelda: Breath of the Wild -seikkailussa kohdataan Kass-niminen lintuhahmo, joka kiertää kookkaan hanurinsa kanssa ympäri Hyrule-kuningaskuntaa etsimässä "muinaisia lauluja". Pelaajien samoillessa ympäri pelimaailmaa kantautuu korviin usein haitarin soittoa vihjeenä siitä, että hahmo on lähimain. Tällä on myös pelillisesti merkitystä, sillä hanuria veivaavan Kassin voi kohdata paikoissa, joissa on piilotettuna jonkin sortin pyhäkkö.
Kass vie ykkössijan listalla sekä soittonsa eli musiikin takia, mutta myös sen takia, että itse instrumentti nähdään niin monta kertaa seikkailun ohessa. Ja onhan tuo sävelmä, jota lintumies soittaa, myös vallan upea. Kuunneltavissa alta.
Lisää aiheesta: