Tokyo on mallinnettu rakkaudella
Ghostwire: Tokyo on avoimen maailman peli, joka palkitsee tutkimista ja Metroid-tyylistä paluuta jo ennestään koluttuihin alueisiin. Ensimmäiset pari lukua ovat tiukasti lineaarisia, mutta pikaisen alkusysäyksen jälkeen Shibuyan kaupunginosaa pääsee tutkimaan yllättävän vapaasti.
Ihan Mirror's Edge -tyylistä menoa ei kuitenkaan kannata odottaa. Vaikka päähenkilöt Akito ja KK ovatkin Dr. Strange -tyylisillä voimilla varustettuja, ei kumpikaan ole erityisen ketteriä kintuistaan. Sen sijaan meno painottaa tunnelmointiin ja suurkaupungin vertikaalisen jylhyyden ihasteluun. Tokio on itselle tuttu vuosien varrelta rakkaana kohteena, jossa aikaa on tullut vietettyä runsaasti. On villiä nyt nähdä tuttuja paikkoja, ihan sivukujia myöten, jotka on ikuistettu millintarkasti ja rakkaudella. Kokonaisuutta on tietenkin typistetty, onhan Tokio suorastaan massiivinen kooltaan, mutta pelin maailman ei pitäisi tuntua ahtaalta kellekään.
Odotettua toimintapainotteisempi
Päähenkilöt Akito ja KK ovat erikoinen yhdistelmä. Akito on nuori mies, joka epätoivoisesti yrittää päästä siskonsa luo mystisen kataklysmin keskellä. KK on henkimaailman etsivä, joka asettuu kodiksi Akiton kehoon. Yhteiselo ei kuitenkaan suju kuten toivoisi. Molemmat kun ovat jääräpäisiä oman tiensä kulkijoita. Kun yhteinen sävel lopulta löytyy, herrojen sisäisestä voimasta tulee kovan luokan ase pahuuden kätyreitä vastaan.
Taistelu käydään eräänlaisia kohtalon lankoja manipuloimalla. Weave-nimellä kulkevat taiat kontrolloivat eri elementtejä, joita hyödyntämällä päävaljakko voi suojautua iskuilta tai käyttää lassoina kurittaakseen pahoja sieluja. Alussa hitusen kömpelöltä tuntuva mekaniikka iskostuu selkäpiihin nopeasti. Mitä pidemmälle tarina etenee, sen vauhdikkaampaa taistelusta tulee. Vaikka meno on edelleen kauhussa ja vahvasti tarinavetoisessa kerronnassa, iso osa Ghostwiren nautittavimmista hetkistä löytyy intensiivisistä tappeluista komeissa ympäristöissä. Teoriassa mikään tässä ei erotu edukseen perinteisistä räiskintäpeleistä, mutta käytännössä teoksen tyylikkyys pelastaa paljon. Lopullisessa arvostelussa nähdään, miten paljon perinteisiin nojaaminen lopulta vaikuttaa.
Kauhu on enemmän tunnelmointia kuin väkivaltaa
Shinji Mikamin luoma Resident Evil -sarja määritti aikanaan selviytymiskauhun raamit. Vastaavanlaista mullistusta on turha odottaa tällä kertaa, vaikka kokonaisuus onkin tyylipuhdasta Mikamia parhaimmillaan. Kauhun määrää on laskettu huomattavasti esimerkiksi muutaman vuoden takaisesta The Evil Within -pelistä. Sen sijaan tunnelmointi ja henkimaailman eteerinen uhka on entistä näkyvämmin tapetilla. Japanilaisesta mytologiasta ammentava toimintaseikkailu vyöryttää esiin niin tunnistettavia kuin todella hämäriä mörköjä historian hämäristä. Silent Hill -tyylistä groteskia kauneutta ei kuitenkaan tavoitella. Ghostwire: Tokyo muistuttaa enemmänkin anime-henkistä sekoitusta Ghost in the Shell -elokuvien ja Junji Iton väliltä.
Roolipelimäisiä aineksia ripotellaan mukaan kevyesti
Ghostwire: Tokyosta löytyy myös toimintapeleille tutut kevyen roolipelaamisen elementit. Harmillisesti nämä vaikuttavat olevan ihan yhtä pinnallisia kuin muissakin vastaavissa peleissä. Pisteitä kerryttämällä parannetaan taikavoimia, ja materiaaleja noukkimalla avataan uusia kykyjä. Mikään tästä ei varsinaisesti ole heikosti toteutettua, mutta ei myöskään uutta tai innostavaa. Kaikesta paistaa läpi vanhentunut ajatusmalli, joka vaivaa lajityyppiä yleisesti.
Sivutehtävät kärsivät myös samanlaisesta toistosta. Ensimmäisen parin luvun perusteella Shibuyassa riittää tekemistä, mutta valtaosa siitä puuhastelusta on itsensä toistoa. Jää nähtäväksi, miten Ghostwire: Tokyo täyttää loput maailmasta, kunhan tarinassa edetään pidemmälle.
Eläimet ovat isossa roolissa
Ghostwiren maailmassa Tokio on tyhjentynyt ihmisistä likipitäen täysin. Autioon maailmaan on jäänyt vain eläimiä, jotka ottavat uuden paikkansa kulmakunnan herroina ilolla vastaan. Nyt kauppoja pyörittävät Nekomata Yokai -henget, eli periaatteessa leijuvat kissa-aaveet. Näiltä söpöläisiltä voi ostaa tarpeellisiä esineitä päivittämään arsenaalia, jos vain niiden ihastelulta ehtii.
Kaupungin katuja tähdittävät myös iki-ihanat koirat, joita voi silittää ja ruokkia. Kaiken kurjuuden ja kauhun keskellä nämä pienet hengähdystauot ovat suorastaan ilahduttavan tervetulleita. Meemeistä ja pop-kulttuurista tutut karvaturrit saavat hymyn huulille joka kerta.
Arvostelua pukkaa
Ghostwire: Tokyo julkaistaan jo ensi viikolla, eli 22.3.2022. Tätä lukiessa arvostelu on jo työn alla, joten piakkoin saadaan tietää lunastaako Mikamin uutukainen sen korkeat odotukset. Ensikosketus tuonpuoleiseen Tokioon on kuitenkin kokonaisuudeltaan positiivinen.
