Tutkimusmatkailu avartaa
Neljän hengen seurue on lähtenyt vastuulliselle matkalle Hermes-avaruusaluksellaan. Aluksen kapteeni pitää pienen puheen ennen kuin hän antaa mukana olevalle tiedenaiselle, Katelle, kunnian ottaa seuraava askel ja lähestyä hallintalaitteiden avulla edessä olevaa kohdetta. Jotakin menee kuitenkin pieleen, ja alus imeytyy tuntemattoman planeetan pintaa kohti. Lyhyen välivideon jälkeen Kate palaa tajuihinsa planeetan pinnalla, mutta muista ei näy jälkeäkään. Mystinen hahmo ilmestyy Katen eteen, ikään kuin johdattaen häntä haluamaansa suuntaan.
Kate löytää ennen pitkää muun muassa tehokkaan lyömäaseen ja sähköpistoolin, jotka tulevat heti tarpeeseen, sillä lähes kaikki eteen ilmaantuvat eliöt käyvät kimppuun. Kummallinen, valoa säteilevä monoliitti erottuu kaukaa tarjoten hetkellisen turvapaikan ja tallennuspisteen. Pieniä vinkkejä napsahtelee ruudulle alussa lähes häiritsevän usein, mutta suosituksena tutoriaalit kannattaa silti jättää päälle. Jokainen uusi asia tai toiminto nimittäin kuvaillaan ruudulla yksityiskohtaisesti, kun sellaiseen törmätään. Parhaimmillaan opastushetket tarjoavat joissakin yhteyksissä jopa kevyen harjoitussimulaation, joka opettaa eri taitojen käyttöä.
Hetkinen, minne pitää seuraavaksi mennä?
Ympäristö on suorastaan spartalaisen karu ja synkkä, eikä valonlähteitä ole liiemmälti tarjolla. Tarkemmin sanottuna ympäristöstä puuttuvat monoliittia ja lukittuja kulkureittejä lukuun ottamatta kaikki helposti muistettavat yksityiskohdat, jotka auttaisivat eteenpäin, ja se on jokseenkin ärsyttävä asia. Maahan ei jää jalanjälkiä, vihollisten ruumiit katoavat tallennuspisteillä käymisen myötä ja hyvin pitkälti ollaan aivonystyröiden taltioiman tiedon varassa. Seuraava päämäärä näkyy ruudulla metrilukeman kera, mutta se viittaa usein kohteeseen, joka ei inahdakaan esimerkiksi ennen oikean esineen löytämistä. Toki aina voi sanoa löytäneensä jotakin uutta, kun vihollisia tupsahtaa eteen, mutta entäpä kuoleman korjatessa? Kyllä vain, reinkarnaation yhteydessä palataan viimeksi käytetylle monoliitille ja kaikki viholliset ovat heränneet henkiin.
Kaikeksi onneksi Kate on vikkelä juoksija, jolta ei puhti lopu kuten vaikkapa Call of Duty: Warzone 2 -pelissä, jossa muutaman sekunnin vikkelämpi juoksupyrähdys saa sotilaan puuskuttamaan. Tosin vihulaisten ohi ei niin vain juoksemalla livahdeta ainakaan pelin alkupuolella, vaan tuliaseisiin on turvauduttava usein. Karttaa ei siis ole lainkaan, mutta kaikeksi onneksi kuoleman hetkellä automaattitallennus muistaa tärkeät ja seikkailua edistävät lootit, joten niitä ei tarvitse hakea uudestaan. Riittää, kun selviää hengissä eteenpäin seuraavalle monoliitille asti. Se on sanottava, että etäisyydet ovat kohtuullisen inhimillisiä, jolloin toistoa ei tule liiaksi.
Paljon aseita, varusteita ja bossien kanssa puzzleilua
Myöhemmin Katen repertuaariin kuuluu useita aseita ja liuta erilaisia puolustuskeinoja erittäin laajalla skaalalla. Lähitaisteluetäisyydelle pyrkiviä pahiksia pistetään matalaksi tehokkaan lyömäaseen turvin, kun taas kauempaa hyökkääville olioille tarjotaan esimerkiksi sähköä, tulta, jäätä tai myrkkyä. Myös ympäristön yksityiskohtia voidaan hyödyntää, mikä luo ilahduttavan monia tapoja hoitaa taistelutilanteita. Myös kontrollit ansaitsevat kehuja, sillä ne pystyy omaksumaan helposti pienen harjoittelun kautta.
Taistelun mielekkyys pohjautuu nimenomaan siihen, että jokaisella otuksella on heikkoutensa tietylle aseen elementille, varustevyön apuvälineelle, ympäristön ominaisuudelle tai näiden yhdistelmille. Helpoimmasta päästä on nakata tantereeseen palavaa nestettä ja täräyttää tulta heti perään, jolloin kimppuun pyrkivät rumilukset päätyvät osaksi grillibileiden tarjoilua. Toinen perustaktiikka on jäädyttää otus paikoilleen ja ampua sähköpyssyllä heikkoon kohtaan pahiksen jököttäessä avuttomana. Mielikuvitukselle jätetään mukavan paljon tilaa.
Erityisesti isommat pomot ovat joka kerta mitä kiehtovimpia, juuri niiden palapelimäisyyden vuoksi. Siinä missä esimerkiksi Dark Soulseissa hyvin ajoitetut väistöt, hyökkäykset ja ajoittainen parantaminen toimivat yhdistelmänä, pitää Katen hyödyntää varustevalikoimaansa paljon laajemmin saavuttaakseen voiton. Normaalitasolla pelattaessa kuolema korjasi varsin usein etenkin pomokohtaamisissa, mutta seikkailun edetessä puolustuskeinoja alkoi olla niin paljon, että perusmöttiäisistä pääsi ehkä turhankin helposti eroon. Toki siinäkin on oma viehätyksensä, että saa näyttää kaapin paikan tarinan alkupuolella menoa rasittaneille karvaisille monstereille, lentiäisille ja muille mönkijöille.
Returnalia inhimillisempää menoa
Scars Abovessa on paljon samoja ominaisuuksia kuin paljon positiivista huomiota saaneella Returnalilla. Lukaiskaapa vaikka Teron arvostelu, niin ymmärrätte paremmin. Molemmissa seikkaillaan tuntemattomalla planeetalla, kummassakin on naisprotagonisti, räiskitään aseilla, käytetään lyömäasetta ja tutkitaan tuntematonta, joitakin yhteisiä tekijöitä mainitakseni. Molemmissa myös saavutetaan pienin askelin jotakin pysyvää. Arpisen tarinan etuna parempi pelattavuus tekee uutukaisesta helpommin lähestyttävän verrattaessa Returnalin murhaavaan roguelite-teemaan. Scars Above sisältää pelien vertailussa myös roolipelielementtejä, sillä planeetan kätköistä löytyvät datakuutiot kerryttävät kokemusta, jolla avataan seikkailua helpottavia kykypisteitä.
Maailman elävyydessä on suurin ero nimikkeiden välillä. Returnalin maailma on värikäs, yllätyksellinen, avara ja myös korkeuserojen sävyttämä. Returnalissa myös hyppiminen on mahdollista, kun taas Katella ei ole hyppyominaisuutta lainkaan. Mad Head Games on tyytynyt vain muutamaan hassuun maamyyrän tapaiseen otukseen ja pariin muuhun kummajaiseen, joita en tunnistanut. Esimerkiksi vesissä polskivat kalat, lumessa hyppivät vaarattomat mölliäiset, taivaalla lentävät linnut tai muut paikalliseen teemaan sopivat eliöt olisivat piristäneet maailmaa kummasti.
Seurana pahisten ohella on lähinnä ryteikköä, vettä, kallioita, vesiputouksia, eriskummallista arkkitehtuuria, heinikkoa ja lunta. Niin sanotut tyhjät hetket on kuitenkin ajoittain täytetty kerrassaan upealla teemaan sopivalla musiikilla. Meneviä kappaleita soitetaan myös pomotaisteluissa. Aseiden pauke ja muut pienet äänet eivät aivan yllä melodisten kappaleiden tasolle, mutta ne ovat silti varsin päteviä ja eivät missään nimessä huonoja.
Ei aivan tähtiin asti, mutta korkealle
Teknisesti Scars Above on erittäin toimiva paketti. Sulava 60 freimin ruudunpäivitys on pysynyt tasaisena koko seikkailun ajan. Bugiosasto on loistanut poissaolollaan, paitsi yhden kerran aivan alkuvaiheessa jäin jotenkin eriskummallisesti jumiin pienen lammikon nurkkaukseen, enkä päässyt irti. Valikosta löytyneen toiminnon kautta pystyin kuitenkin palaamaan edelliselle monoliitille, ja matka jatkui. Siitä jaan tosin pientä kritiikkiä, että hahmojen suut liikkuvat kuin entisaikojen Muppet-animaationukkejen suut – rytmissä puheen kanssa, mutta ihmisyyttä niissä ei paljoa ole. Moiseen ei kuitenkaan kannata kiinnittää liikaa huomiota, sillä kokonaisuus on erittäin ehjän oloinen.
Valitettavasti seikkailu tyssäsi yhteen massiiviseen bugiin tarinan ollessa oletukseni mukaan jo lähellä lopputekstejä. Lyhyesti tiivistettynä päätin pelisessioni erään pomon kaadon jälkeen tutkittuani kuitenkin tulevia maisemia hieman. Paluuni jälkeen en päässyt eräästä tilasta enää ulos, sillä näkymätön seinä blokkasi etenemiseni. Automaattitallennuksia on vain yksi, joten en pystynyt niidenkään avulla palaamaan taaksepäin. PlayStation 5:n näytöllä lukee pelin kohdalla "85 %", joten oletan sen tarkoittavan tarinan etenemisprosenttia. Olisi turhan iso urakka tahkota sama taival uudestaan, joten joudun odottamaan korjaavaa päivitystä. Tulin myös raportoineeksi bugista hyvin yksityiskohtaisesti suoraan pelintekijöille, jotta he selvittäisivät ongelman.
Kokonaisuutena Scars Above on ollut viihdyttävä seikkailu, ja sitä on helppo suositella kaikille haastetta, räiskintää, scifiä ja toimintaa arvostaville. Kolme eri vaikeustasoa tarjoavat myös helpomman vaihtoehdon, mikäli haluaa nauttia pelattavuudesta enemmän. Sen haluan erityisesti mainita, että kyseessä ei suinkaan ole kauhupeli, mutta säikähdin muutamaan otteeseen varsin mehevästi. Se ilahdutti todella paljon, kun säikyttelyä ei osannut odottaa pelin teeman huomioiden. Englannin osaaminen auttaa tarinan vaiheiden ja juonen ymmärtämisessä, mutta pääpaino on silti toiminnassa – lukemattakin siis pärjää. Oikein mainio indie-studion tekemä uutuus.
Huomautus: tekstissä mainittu pelin rikkova etenemisbugi on niin iso juttu, että annettu tähtimäärä on validi vain sen korjaamisen myötä.
