Ajan ja tilan mestarit
Pari vuotta sitten ilmestynyt Blinx: The Time Sweeper oli turhauttava, viimeistelemätön ja tyylitajuton tasohyppely, joka ratsasti kohutuilla aikakontrolleillaan. Vuosi sitten julkaistu Voodoo Vince ei sisältänyt aivan yhtä innovatiivista ideaa, mutta ainakin peli oli tyylikäs ja ennen kaikkea hauska. Vincestä olisi uskaliaammalla toteutuksella voinut rakentaa Xboxin Super Marion. Ja katin kontit, tuumasi Microsoft. Redmondin jätti on nähtävästi päättänyt panostaa Blinxiin ja jättää kyyniset voodoo-nuket nurkkaan pölyttymään. Valitettavasti Blinxin kehittäjä, japanilainen Artoon, ei ole vieläkään kyennyt leipomaan pelistään Xboxin omaa maskottihyppelyä.
Blinx 2: Masters of Time & Space on muuttunut huomattavasti edeltäjästään. Tämä käy ilmi jo pelin alussa, sillä imurillaan huiskiva Blinx-kissa on siirretty sivuhahmon rooliin ja näyttämön valtaavat pelaajan omatekoiset hahmot: kissa ja possu. Oman hahmon voi rakentaa yllättävän yksityiskohtaisesti aina vaatetusta ja ruumiinrakennetta myöten. Peliä pelataan vuoroin kissojen ja vuoroin Tom Tom -jengiin kuuluvien possujen näkökulmasta, mikä tuo mukanaan paitsi pelimekaanista vaihtelua myös oman ongelmansa. Blinxin turhauttavuudesta on jatko-osassa hankkiuduttu eroon muun muassa poistamalla kentistä aikarajat, lisäämällä välitallennuspisteitä, antamalla pelaajan käyttöön näppärä tähtäyslukitus ja opastamalla pelaajaa pulmissa. Paikoin peli tosin taluttaa kaulapannassaan kuin älytöntä apinaa, sillä ruutuun saattaa pompahtaa muutaman sekunnin pohdiskelun jälkeen tarkat ohjeet, mitä juuri tässä kohdassa pitäisi tehdä.
Pelin yksinpeliosuus koostuu yhteensä 12 tasosta, joiden pituus vaihtelee keskimäärin puolen tunnin ja kolmen vartin välillä. Seikkailua siivittää köykäinen taustatarina palasiksi hajonneesta aikakristallista ja vihastuneista aikajumalista, jotka uhkaavat katkaista ajan juoksun. Lopun voikin arvata. Yksinpelin lisäksi peliin on rakennettu yhteistyöpelimuoto ja moninpeli, joka ei ihme kyllä toimi verkossa. Kampanjan pelaamista yhteistyönä sävyttävät muutamat varta vasten kahdelle pelaajalle suunnitellut pulmat, jotka eivät kuitenkaan ole järin mielikuvituksellisia. Kaksinpelin pulmat vaativat lähinnä useamman napin painamista kuin yksinpelin vastaavat. Varsinaisessa moninpelissä 2–4 pelaajaa – jokaisella apunaan kolme taustatukea antavaa tekoälyveijaria – tappelee perinteisen tappomatsin hengessä muutamilla yksinpelistä poimituilla kartoilla. Moninpeli ei jaksa hetkeä kauempaa kiinnostaa, koska Blinxin tasohyppelymekaniikka ei yksinkertaisesti taivu parhaalla mahdollisella tavalla FPS-henkiseen mätkeeseen.
Manipuloi ulottuvuuksia
Pelin pelaaminen tuntuu kissojen osalta tutulta. Aikatehtaalla työskentelevät häntäheikit osaavat edelleen muokata ajan kulkua kelaamalla, pysäyttämällä ja hidastamalla aikaa tai nauhoittamalla itsensä. Tätä taitoa koetellaan monissa pulmissa ja taistelutilanteissa, kuten esimerkiksi nuolisateella täytetyn käytävän läpäisyssä ja massiivisissa loppuvastuksissa. Silloin tällöin pelaajan reaktioita testataan isoilla kanuunoilla, joiden edessä kissan vartaloa on taivutettava pelin osoittamalla tavalla Matrix-tyyliin hidastetussa tilassa. Vaihtoehtoisesti ajan voi pysäyttää ja livistää ilmaan pysähtyvien panosten edestä suojaan. Ajanhallintaan vaaditaan erityisiä kristalleja, joita saa tuhotuista vihollisista. Ensimmäisessä Blinxissä määrätynlaisten kristallien ketjutus tietyn aikakontrollin saamiseksi vaikeutti aikakontrollien tehokasta hyödyntämistä, mutta onneksi jatko-osassa kristalleja voi keräillä mielivapaassa järjestyksessä. Kissojen aseistuksen muodostavat eritehoiset imurit, joilla voi imuroida ja ampua kaikenlaista rojua. Tehtävistä ansaittavan rahan avulla kaupasta voi ostaa parempia imureita tai päivitellä vanhoja. Pelin edetessä kaupan hyllyt täydentyvät entistä paremmista varusteista. Yksi hyödyllisimmistä lisävarusteita on aikakontrollien yhdistelemisen mahdollistava värkki. Sen avulla voi esimerkiksi pysäyttää kaiken ympärillään olevan samalla kun tehostaa kissansa liikenopeutta pikakelauksella.
Possuilla pelaaminen tuo Blinx-sarjaan aivan uuden ulottuvuuden. Tom Tomeilla ei ole käytössään vastaavia aikakontrolleja kuin kissoilla, vaan he luottavat hiiviskelyyn, kunnon aseistukseen sekä tilaa manipuloiviin erikoisvarusteisiinsa. Saparohännillä pelaaminen on maukuvia verivihollisiaan haastavampaa, mikä tosin johtuu osittain myös siitä, että ennakkoon hehkutetut tilakontrollit ovat lähinnä säälittäviä virityksiä. On aivan turha odottaa, että possuilla voisi vapaasti puikahdella madonreiästä toiseen läpi seinien ja esteiden. Tilanhallintakykyihin kuuluvat esimerkiksi tietystä paikasta viholliset tappava musta aukko, Unreal Championshipin ammuttavan teleportin tavoin toimiva madonreikäkranaatti (joka siirtää hahmon kranaatin räjähdyspaikalle) ja maanpinnan alla periskoopin kanssa seilaaminen. Monet possujen erikoisuuksista ovat heitettäviä esineitä, joiden käyttö on varsinkin tiukassa paikassa tavattoman vaivalloista epämääräisen liikeradanilmaisimen ja vaikutusalueen takia.
Kahden eri näkökulman tarjoaminen peliin on periaatteessa oiva idea, mutta Blinx 2:n kohdalla se rupeaa enemmin tai myöhemmin puuduttamaan. Tähän syynä on se, että kentät ovat molemmille osapuolille lähestulkoon samat eikä niistä ole onnistuttu rakentamaan järin mielenkiintoisia tai monihaaraisia. Kenttien suorittamiseen tarjotaan yleensä kaksi vaihtoehtoista tavoitetta, jotka ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, että toista suorittaessa tulee monesti kutakuinkin suoritettua se toinenkin. Luvatuista avoimemmista kentistä huolimatta omien etenemistapojen keksiminen ei onnistu, sillä esimerkiksi sortunutta rakennelmaa ei voi korjata kelaamalla aikaa taaksepäin, jos pelintekijät eivät ole näin suunnitelleet.
Hidastuksella eteenpäin
Visuaalisesti Blinx 2 on yllättävän valju, vaikka kyseessä on yksinomaan Xboxille kehitetty peli. Ainoastaan hieno vesiefekti ja muutamat heijastukset onnistuvat erottumaan edukseen. Grafiikka kärsii etenkin heikkolaatuisista ja värittömistä tekstuureista sekä jäykästä animoinnista. Paikoin hahmojen liikkeiden töksähdykset ovat sitä luokkaa, että ne voisi tulkita suoranaisiksi bugeiksi. Kissat, possut ja kolmantena pyöränä taistelussa kurnuttavat aikamonsterit ovat kaikki saaneet enemmän näköä, mutta hahmot eivät vieläkään ole riittävän persoonallisia tai rakastettavia. Ruudunpäivitys pysyy sujuvana läpi pelin, mutta jaetulla ruudulla piirtoetäisyys laskee häiritsevän alhaiseksi. Pelin musiikki on ykkösestäkin tuttua pirteän melodista jumputusta, jota kuitenkin kierrätetään häiritsevän paljon: yksi ja sama kappale toistuu taustalla koko kentän ajan. Vähäinen ääninäyttely muistuttaa lähinnä lauantaiaamun piirrettyjä, eikä huulisynkka toimi sinnepäinkään. Tilaääni toistuu kolmiulotteisena Dolby Digitalilla, mutta senkään toteutus ei ansaitse keskinkertaista korkeampaa arvosanaa.
Blinx 2 on kolmella adjektiivilla kuvailtuna keskinkertainen, lyhyt, mutta myös potentiaalinen. Peli onnistuu parantamaan edeltäjästään vähentämällä ärsyttävien piirteiden määrää tuntuvasti, mikä tekee siitä kaikin puolin pelattavan tasohyppelyn. Samalla kenttäsuunnittelun monimuotoisuus ja tyylikkyyteen panostaminen ovat kuitenkin jääneet puolitiehen. Blinxit ovat merkittävästi perässä sellaisia sarjoja kuin Jak & Daxter, Ratchet & Clank ja Mario, sillä pelin hahmokaarti ja pelimaailma eivät osoita minkäänlaisia kiinnostavuuden merkkejä. Blinx 2 on myös niukka. Siinä missä muiden alustojen tasoloikkapelit tuntuvat olevan sisällöllisesti runsaanpuoleisia, Blinx 2:ssa kuljetaan pelisuunnittelijoiden asettamassa talutushihnassa vajaan 10 tunnin lenkki. Bonus-esineiden kerääminen ei valitettavasti jaksa innostaa uusintakierrokselle. Blinxissä on kaikesta huolimatta edelleen piilevää potentiaalia. Aikakontrollit ja tilanhallinta voisivat antaa pelaajille suunnattomasti, jos ne saataisiin toimimaan oikein. Blinx 2:n viimeistelemättömyys ja loistavien ideoiden mielikuvitukseton ja varovainen hyödyntäminen jättävät ajan ja tilan mestarit kuitenkin hyvän ja huonon utuisille rajamaille.
