Sormusseikkailun uudet tuulet
Vuosi sitten ilmestynyt Electronic Artsin Lord of the Rings: The Return of the King oli upeasti toteutettua fantasiatoimintaa eeppisen valkokangastrilogian elokuvamaiseen viittaan puettuna. Massiiviset, viimeistellyt puitteet sekä pelin ulkoiset tuotantoarvot peittivät lähes täydellisesti alleen yksinkertaisen ja suoraviivaisen toimintapelin rakenteet ja genren tyypillisimmät sudenkuopat. Yhdessä vuoden 2002 lopulla ilmestyneen Lord of the Rings: The Two Towersin kanssa actionkaksikko muodostaa pelihistorian yhden komeimmista leffapelisarjoista audiovisuaalisella tasolla.
Tälle vuodelle Electronic Arts halusi fantasiasarjaan ja DVD-elokuvajulkaisujen kyytipojaksi jotain uutta ja suuntasi katseensa viime vuotisen LotR-osan työstäneen EA Redwoos Shores -kehitystiimin kanssa kohti vuoropohjaista pelimekaniikkaa. EA:lla on ollut selkeä tavoite siirtää Lord of the Rings -teemaa reaaliaikaisesta toimintapeligenrestä laajemminkin muihin lajityyppeihin mukaan, sillä samaisen Redwood-studion toimesta ilmestyi vastikään PC-puolelle strategiapeli Lord of the Rings: The Battle for Middle-Earth. Electronic Artsille täytyy nostaa hattua rohkeista aluevaltauksista LotR-sarjan osalta, vaikkakaan arvostelussa olevan Lord of the Rings: The Third Agen kohdalla vallatun maapläntin keskeisintä osaa ei juuri osata hyödyntää.
Tosiaikainen kosketus vuoropohjaan
Lord of the Rings: The Third Age nojaa edellisosiensa tapaan vahvasti New Line Cinema -elokuvayhtiön ja Peter Jacksonin kiiteltyyn ja palkittuun filmatisointisarjaan J.R.R Tolkienin klassikkofantasiakirjasta vieden pelaajan nimensä mukaisesti "kolmanteen aikaan". Ajanjaksoon, jolloin Sormuksen ritarit koottiin Keskimaan pelastavaksi taistelujoukoksi. Tällä kertaa ei kuitenkaan hypätä Gandalfin maagisiin saappaisiin tai puristeta miekkaa Aragornin kanssa, vaan seikkaillaan anonyymeillä sankarihahmoilla. Keskeisin pelihahmo kuudesta debyyttisankarista on Gondorin linnanvartija Berethor, jota tukemaan ilmestyy myös Lothlorienilainen haltijatar nimeltä Idrial, Dunedainin samooja Elegost, Morialainen kääpiö Hadhod, Rohanilainen naissoturi Morwen sekä Rohanilaisen vartiokaartin ratsumies Eaoden. LotR-elokuviin tutustuneet huomaavat hahmoissa lähes peilikuvallisen tuttuja ulkonäöllisiä yhtäläisyyksiä alkuperäiseen sankarijoukkioon, joten kovin kaukaa ei hahmoroolituksia tarvitse hakea.
Uusien sankarihahmojen lisäksi The Third Age ottaa huomattavia vapauksia päätarinan osalta. Seikkailu etenee löyhästi Sormusten ritarien tutuilla poluilla ottaen kuitenkin askelia itsenäisen sivutarinan suuntaan. Tämä näkyy milloin itse pääseikkailun mukana rinnakkaiskohtauksissa, pääseikkailuun yhdistettävissä sivujuonikuvioissa tai kokonaan irrallaan itsenäisenä tarinasäikeenä. Ratkaisu on yllättävä, mutta tuoreen piristävä tarjoten vaihtoehtoisen näkövinkkelin Keskimaan ratkaisevimpiin tapahtumiin. Muutamat paikoin vahvasti omia latuja kulkevat tarinahaarat tuoksahtavat hivenen teennäisiltä ja päälleliimatun oloisilta, mutta improvisointi on aina riskipeliä, kun muokataan voimakkaasti suositun aihealueen perusrakenteita. EA on ollut tietoinen valinnoistaan, joten munakkuuden puutteesta ei pelijättiläistä voi syyttää.
Suurin huomio kiinnittyy uusien sankarihahmojen ja muokatun tarinan ohella myös ennalta hehkutettuihin roolipeli-elementteihin. EA Redwood on halunnut RPG-toteutuksensa mallintavan suosittua ja rakenteeltaan ensiluokkaista Final Fantasy -sarjaa ja tässä onnistutaan hyvin esitasolla. Pelissä liikutaan tuttuun FF-tyyliin reaaliaikaisesti, kunnes vastaan tulee yhteenottotilanne ja pelaaja imaistaan visuaalisen efektisiirtymän kautta vuoropohjaiseen taisteluun. Taisteluissa valitaan ryhmästä hahmo, jonka meleehyökkäystä, maagisia voimia, esineitä tai muita erikoistaitoja käytetään joko ryhmän avuksi tai vastapuolen turmioksi. Taisteluista hahmot keräävät kokemuspisteitä, joita pelaajan on mahdollisuus tasojen noustessa sijoittaa valitsemallaan tavalla fyysisiin ominaisuuksiin ja henkisiin voimavaroihin. Taisteluista kertyy myös varusteita ja erilaisia esineitä, joilla omaa reletasoaan voi edelleen nostaa.
Kriittisempää tarkastelua ei hahmonkehitysrunko tai roolipelitoiminnot hyvästä perusasetelmastaan huolimatta kestä, sillä esikuvastaan poiketen molemmista puuttuu syvyyttä ja monipuoliset taktiset vaihtoehdot taisteluihin. Lisäksi mm. varusteita ja esineitä olisi huomattavasti mukavampi hankkia helppoheikiltä paikallisesta pikkukylästä oman halunsa mukaan, kuin löytää niitä vain joko tapetun mörököllin selkärepusta tai matkan varrelle tasaisen yllätyksettömästi ripotelluista aarrearkuista. Sankarihahmojen kaikki ominaistaidot kehittyvät tiukasti ennalta määritellyissä oppimisraameissa, joten vapaata hahmonkehitystä peli ei myöskään tarjoa. Tynkäsulkana hattuun taisteluiden tasapaino kääntyy seikkailun edetessä vahvasti pelaajalle suosiolliseksi, eikä ylivoiman tuntuun auta edes vaikeustason ruuvaaminen tappiin. Täysin ansiottomaksi ei FFX-pohjaista systeemiä voi sanoa, mutta pidemmällä pelaamisella sen pinnallisuus ja pienet hiomattomuudet tulevat nopeasti vastaan kokeneemman RPG-konkarin käsittelyssä.
Elokuvapuitteista pöpelikköputkeen
Massiivinen Keskimaa jakautuu karkeasti yhdeksään enemmän tai vähemmän tuttuun alueeseen (Eregion, Moria, Emnett Gullies, Plains of Rohan, Helm's Deep, Osgiliath, Minas Tirith ja Pelennor Fields), joista jokainen tarjoaa erittäin tyylikkään ja visuaalisesti mainiosti esikuvaansa mallintavan peliympäristön. Harmittavasti pelattavuutta ja vapauden tunnetta on rajoitettu edellisosan tapaan vahvasti lineaarisella kenttäsuunnittelulla. The Third Agessa tämä on erityisen selkeästi alleviivattu, sillä pelialueet ovat täysin autioita, eikä putkimaista etenemistä peitetä enää lukuisilla, lähes koko peliruudun peittävillä raivoisilla taisteluilla, joihin saattoi LotR: RotK:ssa etenemisen ohella heittäytyä. Interaktiivisuus ja läsnäolon tunne laskee tästä johtuen ratkaisevasti ja onkin hyvin vaikea ymmärtää, miksei EA Redwood jatkanut edellisosan häkellyttävän taustavyörytyksen linjalla. Vuoropohjaisuus ei ole mikään syy karsia immersion luomista nollaan ja tehdä pelaajasta Keskimaan ainoan kinttupolun yksinäinen tarpoja.
Tyhjyyden tuntua seikkailuympäristössä olisi huomattavasti helpottanut, mikäli yhteenotot ja vihollisten kohtaaminen tapahtuisi suoraan seikkaillessa eli esimerkiksi satunnainen vihollisjoukkio ryntäisi kohti pelaajaa ja vasta tämän jälkeen siirryttäisiin taistelunäkymään. Nyt pelaaja etenee kentillä täysin häiriöittä, kunnes yhtäkkiä ollaan tyhjästä ilmestyneessä nujakointitilanteessa. Seikkailun autenttisuus kärsii puhumattakaan taisteluiden ilmestymisen loogisuudesta. Kolmannen persoonan kuvakulmaan jäi kaipaamaan myös vaihtoehtoista laajempaa näkymää nykyisen, sankarihahmoon vahvasti lukitun kameravinkkelin sijaan. Kontrolleissa ja valikkonavigoinneissa ei ole moittimista. Varsin selkeä ja konsoliystävällinen käyttöliittymä opastaa ja avustaa roolipeliuntuvikonkin nopeasti pelityypin saloihin.
Huolimatta karkeasta lapsuksesta ympäristöaktiivisuuden suhteen taisteluissa ja liikkumisen aikana, The Third Age on LotR-sarjaa mukaillen visuaaliseti erittäin näyttävä. Sankarihahmojen kasvonilmeistä yksityiskohtaisiin tekstuureihin, komeista erikoistehosteista maltillisiin värivalintoihin ja hienovaraisiin sääefekteihin tuovat kaikki elokuvatrilogiasta tuttua ilmettä laadukkaasti bittimuotoon. Lisäksi inhat örkit ja muut vähemmän missiainesta omaavat Keskimaan edustajat suorastaan huokuvat äkäisyyttä ja tämä on pelkästään graafisesti toteutettuna saavutus. Laajakuvatelevision omistajat eivät tosin ymmärrä, miksei heille voida suoda tätä visuaalista iloa 16:9-kuvasuhteella. Ruudunpäivityksen kanssa on myös pieniä ongelmia niin reaaliajassa kuin vuoropohjaisissa taisteluissakin. Peli ei varsinaisesti tahmaa missään vaiheessa, mutta selkeä tasaisuus 30 ruudun päivitystahdilla rullaavasta fantasiapujottelusta puuttuu.
Audiototeutus hipoo edellisosansa tapaan elokuvallisia mittasuhteita, eikä äänimaailmasta juuri pääse purnaamaan. Tilantoisto, dynamiikka ja dialogin luonnollisuus ovat nykyisen videopeliteollisuuden kärkitasoa ja johtuen vain ympäristön umpikuolleesta elintasosta, audiotoiston mahtivoima ei täysin pääse pullistelemaan lihaksillaan. Ääninäyttely on hoidettu satunnaisten tuttujen elokuvatähtien esiinmarssia lukuunottamatta hyvin myös tuntemattomien rivinäyttelijöiden toimesta ja taustalla jylläävä Howard Shoren tuttu sävellyskimara naulaa tunnelman varmuudella kattoon. Dolby Digital 5.1 -raita on täyttä rautaa ja oikeutetusti myös THX-kyltein varusteltu.
Laimennettua lotrausta
Lord of the Rings: The Third Age on Electronic Artsilta kunnianhimoinen yritys laajentaa LotR-sarjaa vuoropohjaisille roolipelimarkkinoille menettämättä edellisosien laadukasta teknistä toteutusta ja tarinan vahvuutta. Kun siirrytään puhtaasta hack'n'slash -toiminnasta vuoropohjaiseen RPG-genreen, vaihdetaan kiihkeän actionrymistelyn pelitempoa pelisyvyyteen. Valitettavasti EA Redwood jättää vaihtokapulan pahasti puoleen väliin vastaanottajan kämmentä, sillä roolipelielementit jäävät rakenteiltaan vain puolituisiksi. Pelaajaa ei missään vaiheessa onnistuta imaisemaan keskelle toimintaa ja antamaan tälle vahvaa läsnäolon tuntua, missä edellisosa onnistui vähintäänkin hatunnoston arvoisesti. Osasyynä tähän ovat taistelut, joiden pikkukärhämöistä ei koskaan nousta massiivisten rähinöintikarkeloiden mittakaavaan.
Palttiarallaa 20-30 tunnin peliaika on normaaliksi RPG-vyörytykseksi myös melkoinen alisuoritus, vaikka ajallista lisäherkkua tarjotaankin co-op -kaksinpelin sekä yli sadan kohtauksen voimin Return Of The King -elokuvasta, joista osa on otettu suoraan DVD-julkaisun pidennetystä Extended-versiosta. Lord of the Rings: The Third Age ei missään tapauksessa ole huono LotR-pelijulkaisu, mutta reaaliaikaisen seikkailun ja vuoropohjaisen taistelumekanismin fuusiosta olisi voitu saada pienellä lisäkehityksellä huomattavasti dramaattisempi ja saumattomampi kokonaisuus. Tällaisenaan liian moni osa-alue jää lähtörimastaan alhaisemmalle tasolle korkeasta audiovisuaalisesta toteutuksesta huolimatta.
