Pimeitä kaikuja
Kolmea ensimmäistä Metroid-seikkailua seurannut kahdeksan vuoden hiljaiselo oli vain tyyntä ennen myrskyä. Kaksikko Metroid Prime ja Metroid Fusion palautti unohdetun klassikkosarjan takaisin pelimaailman kuumimpien pelijulkaisujen joukkoon. Etenkin Nintendon avaruuseepoksen kolmanteen ulottuvuuteen siirtänyt Prime on virstanpylväs, joka pysyy GameCube-sukupolven huulilla vielä pitkään. Tunnelmallisen ja korkealaatuisen seikkailun jatko-osaa ei onneksi tarvinnut odotella yhtä kauan kuin viimeksi. Sopivasti joulumarkkinoille ilmestynyt Metroid Prime 2: Echoes seuraa edeltäjänsä varmoja otteita kaiun tavoin, mikä tietää uutta viehättävää pelimaailmaa tutkittavaksi jokaista millimetriä myöten.
Pelialueena toimiva Aether-planeetta ei ole läheskään yhtä suuri kuin edellisosan Tallon IV, mutta Nintendon vanhan Legend of Zelda: A Link to the Past -klassikopelin ideaa lainaten maailmoja on tällä kertaa kaksi - valoisa ja pimeä. Pelin pääsankaritar Samus Aran huomaakin pian olevansa keskellä kahden ulottuvuuden välistä sotaa, jossa pimeää puolta edustava ing-rotu on toistaiseksi vetänyt pidemmän korren. Hyvätahtoisen luminoth-rodun kätyriksi ryhtyvä Samus saa vastaansa joukon pelottavia vastustajia, mukaanlukien vanhat kunnon avaruuspiraatit sekä oman pimeän vastineensa. Ettei seikkailu menisi pelkäksi ensimmäisestä persoonasta kuvatuksi räiskinnäksi, kokonaisuutta on tasapainoitettu sopivilla annoksilla vaeltamista ja ongelmanratkontaa.
Retki käynnistyy hyvin tutuissa tunnelmissa Samuksen menettäessä taisteluhaarniskansa hyödylliset lisävarusteet, mikä on oleellinen tapahtuma pelin pääidean, alueiden tutkimisen, kannalta. Vaihtelun vuoksi vermeet kuitenkin varastetaan, joten luvassa on useita meheviä taisteluita tuttuja kykyjä taitavien pomohirviöiden kanssa. Yllätyshyökkäyksestä jäljelle jäävillä perusvarusteilla ei pitkälle pötkitä, sillä useat taakse jäävät ovet aukeavat ainoastaan tehokkaamilla aseilla, ja salaperäiset reitit ovat saavutettavissa vasta tietyn kyvyn avulla. Löytöretkeilyn tunne on hyvin mieltä kutkuttavaa ja palkitsevaa, kun haarniskan kehittyessä tutuilta alueilta löytyy jatkuvasti uusia piirteitä.
Uusi matka, tutut kujeet
Vaikka pääpiirteittäin Metroid Prime 2 on lähes samalla viivalla edeltäjänsä kanssa, on pelissä oma uutuudenviehätyksensä. Kahden maailman välillä reissaamisesta otetaan kaikki ilo irti, etenkin ongelmanratkonnan suhteen. Ulottuvuusportaaleja löytyy vain tietyistä paikoista, ja ne ovat usein avaintekijöitä etenemisen kannalta. Esimerkiksi lukittuina pysyvät ovet voivat olla avavattavissa toisessa maailmassa, lisäksi tiettyjen laitteiden aktvoimisella saattaa olla seurauksia molemmilla planeetoilla. Kummallakin vietetään aikaa runsain mitoin, ja usein valoisan Aetherin sodan runtelemasta, mutta silti niin elämää hehkuvasta, maailmasta on ahdistavaa siirtyä synkkään ja liilansävytteiseen peilikuvamaailmaan.
Joidenkin rakenteellisten eroavaisuuksien ja synkemmän ulkokuoren lisäksi pimeän Aetherin huomattavin ero löytyy jo ilmakehästä, joka on suurina annoksina tappavan myrkyllinen. Samuksen onkin puikkelehdittava Final Fantasy: Crystal Chronicles -tyyliin ilmakehältä suojaavien valokristallien seassa, jotta matka sujuisi jouhevammin. Sotaisa ing-rotu on hyvin edustettuna vastustajakaartissa, minkä lisäksi pimeyden joukoilla on kyky riivata valoisan maailman oliota omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi. Tämän symbioosin myötä heikoistakin vihollisista saattaa tulla kivenkovia vastustajia. Astetta kovempaa haastetta löytyy jättimäisistä pomoista, joiden päihittämiseen on keksitty monia hyvin hauskoja ja kekseliäitä ideoita.
Pelimekaniikka ja kontrollit eivät ole suuremmin muuttuneet sitten viime näkemän, mikä ei suinkaan ole huono asia. Kuvakulmasta huolimatta Samuksen ohjaus on vaivatonta tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka liikevalikoima kasvaa monipuolisemmaksi koko ajan. Tosin aseiden tiuha vaihtamistahti etenkin pomotaisteluissa voi aluksi pistää pään pyörälle. Kokeneet konkarit tuntevat olonsa kotoisaksi heti pelin käynnistyttyä, eikä ensikertalaiseltakaan kestä kovin kauan sopeutua Samuksen haarniskan ohjaksiin. Edes tasanteilta toisille hyppiessä ei synny hankaluuksia, toisin kuin monissa muissa lajityypin peleissä.
Myös Samuksen kykyä muuntautua pieneksi morph-palloksi hyödynnetään runsaasti mukavien ongelmanratkontatehtävien parissa. Haarniskan tavoin myös pallo kehittyy toiminnoiltaan, mikä mahdollistaa yhä useampiin paikkoihin pääsemisen. Lisäksi pallomoodiin on ahdettu pommeja, mikä mahdollistaa ahtaissa sokkeilossa pienten esteiden tuhoamisen. Aseistuspuolen uudistukset tuovat mukaan oman sysäyksensä, sillä ainoa vanha tuttavuus on jo alkumetreilläkin mukana kulkeva Power Beam. Wave-, Ice- ja Plasma Beamit ovat vaihtuneet Dark-, Light- ja Annihilator Beameihin, joissa on tällä kertaa rajattu panosmäärä. Lisäkuteja kuitenkin saadaan erityisiltä latauspaikoilta ja vastustajilta, mikäli valoisan maailman vihulaiset tuhotaan Dark Beamilla ja päinvastoin. Uutuutena mainittakoon myös miehekäs Seeker Missile, joka laukaisee samanaikaisesti viisi ohjusta eri kohteisiin.
Ihmeteltävää riittää
Pelkän alueiden ihastelun, tarvikkeiden keräämisen ja vihollisten löylyttämisen lisäksi pelaaja voi keräillä tietoja ympäristöstään haarniskan neljään visiiriin lukeutuvalla skannausvisiirillä. Tällä selvitetään käden käänteessä olioiden, esineiden ja tietokonepäätteiden salaisuudet - olipa kyseessä sitten yksityiskohtia pelimaailman tapahtumista tai skannattavien vihollisten heikoista kohdista. Kerättyjen lokien lukeminen syventää pelikokemusta melkoisesti, sillä tarinaa kuljetetaan muutoin melko laiskasti. Lyhyiden välipätkien avulla kerrotaan seikkailun pääpuitteet, mitä on tehtävä ja miten, kun loput tiedonmuruset jäävät oman tutkimusinnon varaan. Maastosta löytyy myös etenemisen kannalta elintärkeitä skannauskohteita, joten jokainen alue on syytä tutkia kunnolla.
Myöhemmin kuvioihin tulevat pimeys- ja kaikuvisiirit ovat myös sangen hyödyllisiä, ja niiden graafinen toteutus on varsin näyttävää. Pimeysvisiirin myötä ruutu menee synkäksi ja rakeiseksi, mutta viholliset ja ulottuvuuksien väliset esineet näkyvät kirkkaan punaisina, kun taas kaikuvisiiri näyttää nimensä mukaisesti äänen liikkeet ruudulla. Muutoinkin Metroid Prime 2:n graafinen anti on jopa astetta parempaa kuin edeltäjässään. Vaikka suuria eroja ei ole, jaksaa pelialueiden yksityiskohtaisuus ja mielikuvituksellisuus yllättää. Aronin erämaalla, Torvuksen rämeellä, Sanctuary-linnoituksella ja temppelialueella on jokaisella oma ainutlaatuinen maisemakattauksensa, joka on pullollaan pieniä hienouksia. Kääntöpuolena pimeän maailman vastineet eivät hirveämmin eroa toisistaan, kiitos alueiden liilansävytteisten värivalikoimien.
Erilaisia efektejä on hyödynnetty kiitettävästi ja Samuksen visiiriin edelleen jää omat jälkensä ympäristöstä: sateenpisarat valuvat ruutua vasten, valoisissa paikoissa saattaa näkyä heijastuksia. Hupaisana yksityiskohtana Samus voi saada haarniskaansa viruksen, joka lamaannuttaa peliruudun ja ohjauksen kunnes sotisopa uudelleenkäynnistetään. Myös vastustajat ovat komeaa katseltavaa, etenkin valtavien pomojen edessä jalat tutisevat ja leuka loksahtaa lattiaan asti. Kenji Yamamoton eloisa musiikki soi taustalla oivana tunnelmanluojana, ja sävelet sopivat Aetherien jokaiseen valoisaan ja pimeään kolkkaan. Äänimaailma on muutoinkin tunnelmallinen luonnonkappaleiden äännellehdessä enemmän tai vähemmän uhkaavasti ja futurististen aseiden jylistessä korvanjuuressa.
Hankaluuksien kautta voittoon
Metroid Prime 2:sta löytyy myös samoja ominaisuuksia, joista ensimmäinen osakin sai pientä kritiikkiä. Ensinnäkin viholliset uusiutuvat jo tahkotuille alueille, toiseksi tietyn tärkeän tarvikkeen huomioimatta jättäminen saattaa johtaa tuntien harhailuun ympäri laajaa pelialuetta. Jälkimmäistä voidaan kitkeä pelin kädestä pitäen ohjaavan vinkkisysteemin avulla, mutta toisaalta pelin viehätys pohjautuu juuri omavaraiseen tutkimiseen. Systeemi vaikuttaa huomattavasti pelin läpipeluuaikaan, joten pelaajan oma kärsivällisyys ja pelityyli ratkaisee, onko pieni suunnananto hyväksi vai ei. Kokonaisuutena seikkailu antaa melkoisen haasteen jokaiselle pelaajalle, mutta täysin ylitsepääsemättömiä tilanteita ei pääse syntymään. Haastavimmat vastustajat vain innostavat pelin pariin entistä enemmän, sillä oikean taistelutaktiikan keksiminen on hyvin palkitsevaa. Ainoa seikka, joka nostaa haastetta edellisosaan verrattuna on harvemmat tallennuspisteet. Muutamaan otteeseen pelissä nouseekin tuskanhiki, kun pitkän pelituokion jälkeen tallenuspaikkaa ei tunnu olevan mailla eikä halmeilla.
Melko yllättävä lisäys on moninpeli, mikä ei varsinaisesti istu kokonaisuuteen. Toki deathmatch-räiskintä on ihan mukavaa tietyn aikansa, ja onhan mukaan ujutettu useita Metroid-henkisiä piirteitä, kuten esimerkiksi morph-palloiksi muuntauneita pelaajia ammuskelevat kuljetustykit. Moodi vaatii pitkälti neljä henkeä ohjainten puikkoihin, jotta kenttiin syntyisi kahinaa - verkkopeli ja tietokoneen ohjastamat botti-vastustajat loistavat poissaolollaan. Edes Bounty-moodi ei tee eritysen suurta vaikutusta, sillä kyse on pitkälti samasta puuhasta kuin deathmatchissa, mutta kahinan sekaan on ympätty mukaan joukko kerättäviä kolikoita.
Metroid Prime 2: Echoes ei kenties säväytä samalla tavalla kuin alkuperäinen Metroid Prime, mutta se onnistuu kuitenkin jatkamaan toimivaa kaavaa pienin uudistuksin. Tunnelma on kohdallaan ja pelin kehittäjä Retro Studios on osoittanut kykenevänsä luomaan uuden tunnelmallisen seikkailun vanhoillakin puitteilla. Näinkin suurien yhtäläisyyksien myötä lienee sanomattakin selvää, etteivät edellisosaa kammoksuneet ihastune tähänkään tuotokseen. Muut sen sijaan voivat nauttia suuresta seikkailusta, jonka laatutaso saa vain janoamaan lisää tutkimusmatkailuja Samuksen siivellä.
