Buffy the Vampire Slayer on pyörinyt TV:ssä kohta 7:n tuotantokauden ajan, eikä suosiolle ei näy loppua. Nyt Buffy yrittää TV-sarjasta pelin muotoon. Ensiksi todettakoon, että en uskonut Buffyyn mitenkään, lisenssipelit kun ovat olleet sitä pelien pohjasakkaa jo vuodesta nakki ja puukeppi. Parin pelitunnin jälkeen oli fiilis huipussaan, kun Buffy ei todellakaan ole mikään turha, mitätön ja kurja lisenssipeli, vaan EA on todellakin panostanut Buffyyn (Olihan peli kehityksessä yli kolme vuotta). Buffyn ääninäyttelijäksi ei ollut hommattu Sarah Michelle Gellaria, mutta homma hoitui silti nätisti ja tyylikkästi. Tietty olisi ollut paljon parempi, jos ääneksi oli saatu ”alkuperäinen” Buffy, mutta tällaisenaankin se on hyvä.
Buffyn juoni on sama kuin TV:ssä, eli oli kerran niin nuorekas maa jossa demonit ja hirviöt tallustivat vapaasti kylväen kauhua ja pelkoa ihmisiin. Kunnes pahuudelle tuli vastapaino, Slayeriksi kutsuttiin näitä Valittuja henkilöitä, heidän apunaan toimi ”Tarkkailijoita” jotka auttavat Slayeria ongelmissa ja ovat Slayerien tiedonlähde. Kun Slayer kuoli, siirtyi hänen voimansa toiseen ja kun hän kuoli, se siirtyi aina eteenpäin. Nyt vuosituhannen vaiheessa Buffysta tuli Valittu, Gilesista tuli hänen Tarkkailijansa ja hän auttoi Buffyn hyödyntämään voimiaan ihmiskunnan hyväksi. Buffy the Vampire Slayer oli kehityksessä noin yli kolme vuotta, ja alunperin sen piti tulla Dreamcastille joka sittemmin peruttiin Segan päätöksen lopettaa Dreamcastien tuottamisen takia. Tämä näkyy graafisessa puolessa hieman ikävästi, mutta kuvanpäivitysnopeus on sen ansiosta loistavaa nopeutta, eikä FPS hidastu kuin jos kuvaruudulla tiimeltää kuusi vampyyriä, örkkiä tai demonia. On kuitenkin valitettavaa, että Buffyssa ei ole edes yritetty ottaa kaikkia mehuja Xboxin tehoista, joita piisaisi itsekullekkin.
Onko Sunny Dale niin aurinkoinen sittenkään?
Ympäristö on mukavan karua ja jotkin TV:ssäkin vilahtaneet paikat ovat kuin esikuvansa, joissakin on vain ”hieman” ammuttu yli. Kuten esimerkiksi Sunny Dalen highschoolissa, sen alla on boilerihuone joka on monen tunnelin, sokkelon, viemärin ja sillan päässä kuin jättimäinen tunneliverkosto, ja oli vain pakko nauraa kun ensimmäisen kerran sinne pääsin seikkailemaan. Vaikka kellari olikin toteutettu kuin sokkelo, ei sen oikeasta reitistä voinut eksyä ja jos siihen tekoon joku pystyy, nostan hänelle hattua. Lineaarisuus pätee myös koko peliin, valitettavasti. Pelissä pelaajaa ohjataan koko ajan kuin käsi kädessä eteenpäin oikeisiin paikkoihin, mutta toisinaan pelaaja valitsee väärän reitin jossa ei odota äkkikuolema, vaan umpikuja. Siitä ei nyt sen hirvittävämpiä hermoja raastavaa äsrystystä aiheudu.
Ympäristöön voi myös joiltakin osin vaikuttaa muttei näkyvästi, mikä on hyvä asia. Puutuoleista ja -pöydistä saa puuvaarnoja jokseenkin hyvin harvoin, ja vihollisia voi heittää bensatynnyreitä päin jolloin tynnyri räjähtää ja vihu sen mukana. Joitakin vihollisia ei voi heittää ja ne vaativat sitten hieman varovaisempia, mutta nopeita hyökkäyksiä.
Humisevat Harjut.
Äänimailma on Buffyyn turhan synkkä, tosin se tuo mukanaan tiettyä intensiivisyyttä. Tekijät ovat kuitenkin tähdänneet musiikeissa Silent Hillin ja Resident Evilin tasoisille ”tunnelmankohottajina” toimiville musiikinpätkinä. Mutta se siitä tunnelmasta, kun mättö vihollisen kanssa alkaa niin alkaa taustalla soimaan hevin ja rockin -hybridi sampleja ja kappaleita. Se kuuluu mielestäni enemmänkin Buffyn imagoon, kuin herkät ja kauniit ja samalla niin selkäpiitä riipivat kappaleet. Välillä ne sopivat tunnelmaan kuin nyrkki silmään ja niitäkään kohtia ei ole juuri nimeksikään.
EA on palkannut ääninäyttelijöiksi kaikki sarjan hahmot ja he hoitavat hommat tyylikkäästi kotiin, paitsi yksi, joka loistaa poissaolollaan. Sarah Michelle Gellar. Herää kysymys ”Miksei Sarahia hommattu mukaan?”, vastaus on selittämätön, mutta oletetaan että Sarah vaati EA:lta liikaa tai sitten hän ei vaan halunnut. Joka tapauksessa, Buffyn ääninäyttelijä hoitaa työnsä kunnolla ja tyylillä loppuun saakka. Jokaisen tapetun hirviön, umpikujan tai pulman kohdalla/jälkeen, heittää Buffy jonkin hauskan läpän. Valitettavasti ne alkavat tehdä pian karmeata looppia ja toistaa itseään yhä uudestaan ja uudestaan. Ei niinkään hermoja raastavaa, mutta se alkaa kumminkin soimaan korvissa ja saa ärsytyksen tunteen aikaan. Ääniefektit ovat kohtuu luokkaa, mutta ei sen parempaa tai huonompaa.
Round one... Fight!
Buffy the Vampire Slayerin pääpainoite on taistelut, etenkin lähitaistelut, ja mitä olisi tappelut ilman liikkeitä? Buffyn alussa osaamat kombot ja jotkin erikoisliikkeet, joita kutsutaan Slayer techniqueiksi, voidaan yhdistää komboon ja näin saadaan aikaan kertalaakista tiputtava hyökkäys. Buffyn perus lyönti-kombo näyttää hyvinkin tutulta, ja totesin sen olevan kuin Tekkenistä kopioitu, sama päti potku-komboon. Itseasiassa, hyvin moni kombo suoraan Tekkenistä, esim. Paulin special isku on myös Buffylla erikoisena, mutta sen saa vasta hyvin lopussa. Mukaan on myös mahdutettu Matrixin klassinen pyöräpotku. Ja mikäli on täysin kettuuntunut viholliseen, ei muuta kuin kauluksesta kiinni ja bensatynnyriä päin.
Buffy oppii uusia Slayer Techniqueita kenttien jälkeisessä tapaamisessa, jossa Buffy saa myös lisää energiaa ja Slayer-”manaa” palkkeihin, aseita ja kaikenlaista muuta pikku infoa. Muuta varsinaista tekoa tapaamisissa ei ole. Pelaaja vain puhuu kerran jokaiselle hahmolle ja jatkaa matkaa, ei muuta pähkäiltävää. Pelissä olevat puzzlet ovat alkeellisia verrattuna Resident Eviliin, tosin, Buffyssa ei tarvitse juosta koko ajan paiakasta A paikkaan B. Pelistä ei löydy minkäänlaista mahdollisuutta tallentaa kesken kentän, mutta peli tallentuu automaattisesti checkpointeilla ja niitä on todella usein. Buffyssa ei ole siis minkäänlaisia Enclaven tyylisiä tallennus -”ärsykkeitä”.
Kontrollit ovat yllättävän hyvät, eikä niiden kanssa tule juurikaan mitään vakavia ongelmia. Ohjattavuus on todella tarkkaa ja useissa hyppykohdissa saa olla tarkkana ajoituksen suhteen, muuten ohjattavuus on loisteliasta. Taistelutilanteessa kontrollit muuttuvat sen verran, että siirrytään taistelutilaan jossa liikutaan kuten Dead or Alive 3:ssa ja vastaavissa. Toimiva konsepi, ei mitään valittamista, mutta välillä on sellainen tunne kuin liikuttaisi puupökkelöä. Kameraongelmat ovat eilistä ja Buffyssa voi itse liikutella kameraa mihin tahansa suuntaan. Tietenkään kameraa ei voi kaista taistelun tuoksinnassa, mutta kun pääsee peliin sisälle ja hallitsee kontrollit kuin veteraani, ei kameran liikuttelu pelitilateessakaan tuota ongelmia.
In the End.
Loppujen lopuksi, kyseessä on kyllä aivan loistava lisenssipeli, joka on hyvin harvinaista. EA se jaksaa yllättää positiivisesti, kunpa kaikki muutkin pelifirmat ottaisivat tästä eepoksesta mallia. Buffyn ainoa vika on sen pituus, aivan kuten muissakin peleissä, nopeimmat kerkeävät pelata Buffyn läpi viikonlopussa ja hieman hitaammatkin viikossa. Tämä tuntuu vaivaavan jokaista peliä nykyään, ja pelitalot lisäilevät aina peliin jotakin pikku sälää, ylläpitääkseen uudelleen pelattavuusarvoa. Harmiksemme Buffyssa ei ole mitään minkä takia se kannattaisi pelata läpi toistamiseen. Ei extra-pukuja, -kenttiä tai -hahmoja, vain lopputekstit. Tosin eräällä koodilla saa avattua eräänlaisen areena -tilan, jonne tulee hirviöitä ja ne pitää luonnollisesti piestä. (Koodin voi ruinata minulta vaikka BBS:n kautta.) Hyvä peli, mutta mihin meni ne runsaat kolme vuotta tämän parissa?
