Tulevaisuudessa kenelläkään ei ole koskaan hauskaa. Deus Exissä päänvaivaa aiheuttaa Grey Death -niminen kulkutauti. Tämä rutto tappaa ihmisiä järisyttävällä vauhdilla, sillä lääkettä siihen ei ole julkisesti saatavilla. Tämän Ambrosiaksi kutsutun lääkkeen jakelua kontrolloivat ökyrikkaat hämäräheikit, kun tavallinen köyhä kansa kärsii. Muutosta asiaan ajavat monet terroristijärjestöt, joista on tullutkin vakava uhka korruptoituneille hallituksille. Siksi on perustettu YK:n antiterroristiosasto UNATCO, jonka uusin värväys on agentti JC Denton. Macho-äänellä puhuva ja nahka-vaatteisiin sekä aurinkolaseihin pukeutunut liiankin viileä kaveri.
Nimeni on Denton, JC Denton
JC ei ole mikään ihan tavallinen tusina-agentti, vaan nanoteknologialla täyteen pumpattu tappokone. Ennen varsinaisen pelin alkua pelaaja saa päättää roolipelimäisesti mihin kykyihin JC erikoistuu. Kyseessä voivat olla esimerkiksi tarkka-ammunta tai hakkerointi. JC saa pelin edetessä pisteitä suorittamistaan tehtävistä tai salapaikkojen löytämisistä, joilla voi kehittää eri osa-alueita eteenpäin. Matkan varrelta löytyy myös vahvistuskanistereita, joilla voi täydentää JC:n ominaisuuksia. JC:lle voi opettaa esimerkiksi äänettömän tavan liikkua ja parannella sitä myöhemmin tai vaikkapa parantaa hapenvarastointikykyä vedenalaisille matkoille. Kaikki lisäominaisuudet vievät kuitenkin JC:n "sähköä". Sähkön loputtua täytyy selvitä ilman erikoiskykyjä ja elintärkeätä taskulamppua, joten erikoiskykyjen käytön kanssa saa olla tarkkana.
Deus Exiä voi pelata kahdella eri tavalla. Suoraviivaisesti räiskimällä tai varjoissa hiipien. Se käy ilmi jo heti pelin alussa. Tapahtumat alkavat Vapaudenpatsaan juurelta New Yorkista. Joukko terroristijärjestö NSF:n jäseniä on kaapanneet Ambrosia-lähetyksen ja piiloutuneet sen jälkeen Vapaudenpatsaan uumeniin. Vapaudenpatsaaseen voi lähteä pyssyt paukkuen suoraan etuovesta tai vaihtoehtoisesti etsiä hiljaisempaa reittiä katon kautta. Aseita pelistä löytyy todella paljon, mutta JC voi kantaa mukanaan kerralla vain muutamaa. Aseita kannattaa valita mukaansa pelityylin mukaan. Aseiden painon vaikutus on suuri, eli mitä isompi ase sen hitaammin JC liikkuu. Macho-mies ottaa mukaansa konekiväärin, singon ja liekinheittimen, kun taas hiipimistyyliä kannattava pitää jousipyssyn, tainnutusaseen, kiikarikiväärin ja lisää siihen vielä äänenvaimentimen. Aseitakin voi siis parannella JC:n kaltoin. Esimerkiksi parantamalla pistoolin tarkkuutta tai lisäämällä konekivääriin äänenvaimentimen.
Kaikki pelaajan tekemät valinnat vaikuttavat siihen mitä seuraavaksi tapahtuu. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa JC:n työtoveri pyytää häntä surmaamaan antautuneen terroristijohtajan. Pelaaja voi joko jäädä kuuntelemaan mitä pahiksella on sanottavana tai pistää suoraan napin kalloon. Molemmissa ratkaisuissa on omat hyvät puolet. Muutenkin pelimaailman hahmot ovat poikkeuksellisen tärkeissä rooleissa. Lähes jokaisen henkilön voi tappaa, mutta jos henkilö onkin esimerkiksi jättänyt kertomatta turvakoodin hissiin pelaaja joutuu etsimään uuden reitin. Reittiä päämäärään ei ole oikeastaan rajoitettu kovin paljoa. Hakkeroimalla turvalaitteita tai tiirikoimalla lukkoja pääsee yleensä eteenpäin, vaikka jotain olisikin tullut missattua. Mikä ei sinänsä ole ihme, sillä pelistä löytyy uutislehtisiä, muistiinpanoja ja puhuttavia henkilöitä ihan tylsistymiseen asti.
Deus Exin epälineaarisuus viedään aivan loppuun asti, sillä jopa loppuratkaisuja on muutama erilainen. Deus Ex murtaa ainakin minun kohdalla käsitykset juonettomista 3D-räiskinnöistä. Salaliittoja, pettureita, yllätyksiä... aah, loistavaa. Juoni pitää otteessaan loppuun asti epälineaarisuuden tuomista haasteista huolimatta.
Deus Exin mahtava äänimaailma on kuin tehty loistavaa juonta silmälläpitäen. Dialogia pelissä on paljon, vaikka ei ihan MGS2-tasolle pääsekään. Onneksi ääninäyttelijät hoitavat roolinsa poikkeuksellisen hyvin, vaikka muutama hieman kliseinen aksentti (Saksalainen Gunter Hermann, huoh...) ärsyttää. Taustamusiikkien valinnat ovat myöskin erittäin onnistuneita.
Näppikseltä padille
Hyväkin peli olisi helppo pilata huonoilla kontrolleilla ja pelattavuudella. Pelaajan silmistä kuvatut räiskinnät eivät ole oikein konsoleiden heiniä. Onneksi käännökseen ollaan, kontrollien osalta, panostettu tarpeeksi. Pelin manuaalia kannattaa lueskella ja harjoitteluosiota kokeilla, sillä ohjaimen jok'ikinen näppäin on käytössä. Silti kaikkien 16:n näppäimen toiminnot pysyvät hyvin hallussa muutaman minuutin pelailun jälkeen. Joku voi kuitenkin jäädä kaipaamaan tukea USB-näppikselle ja -hiirelle, mutta sitä ei PS2-versiosta valitettavasti löydy. Toisin kuin muutamissa kilpailijoissa myös PS2-versiossa voi tallentaa missä haluaa. Onneksi, koska Deus Ex ei ole pelinä ihan helpoimmasta päästä.
Deus Ex on melkein täydellinen FPS-peli. Mutta ei ihan. PS2-versio on käännös muutaman vuoden takaisesta PC-pelistä ja se näkyy. Grafiikka on todella rumaa, paino sanalla todella. Ennen pelin julkaisua Ion Stormin Warren Spector hehkutti, kuinka nyt PS2-version kohdalla käytettävissä on tuhansia polygoneita hahmoihin (vertaa PC:n noin 300) ja grafiikasta saadaan muutenkin paljon näyttävämpää. Kumma kyllä pelin hahmot ovat silti todella valjun näköisiä. Osasyynä varmasti hirveät tekstuurit, jotka vaivaavat ympäri peliä. Pelin rumuuden vielä kestäisi, mutta kun se ei ole ainut ongelma pelimoottorissa. Ilmeisesti Warren Spectorille niin tärkeät korvat kuormittavat PS2:sta niin paljon, että ruudunpäivitysnopeus kärsii. Tasaisen perusnitkuttamisen lisäksi ruudunpäivitysnopeus hyytyy totaalisesti kun toimintaa on vähänkin enemmän, eli juuri väärässä paikassa. Isommat taistelut menevät sekaviksi JC:n loikkiessa villisti ympäri kuvaruutua. Peliin vähemmän vaikuttava, mutta melkein yhtä ärsyttävä ongelma, on lataustauot. Deus Ex innostuu pitämään muutamien sekuntien lataustaukoja aivan liian usein. Outoa, sillä komea ja vähemmän nykivä Medal of Honor: Frontline lataa yhdellä kertaa kauniita ja laajoja kenttiä.
Jatko-osaa odotellessa
Ainakin minulle Red Faction ja muut aiemmat PS2:n FPS-pelit olivat pettymyksiä. Ehkä jopa jossain määrin Medal of Honor, vaikka loistopeli onkin. Kumpi on PS2:n räiskintäkunkku on vaikea sanoa. Historiallisesta, tehtäväpohjaisesta ja visuaalisesti komeasta räiskinnästä pitävien kannattaa etsiskellä kaupan hyllyltä MoH. Mikäli taas on SciFin ystävä ja pystyy antamaan anteeksi pelin rumuuden kannattaa tutustua Deus Exiin. Tai mikäli PC on tarpeeksi nopea pelin PC-versioon, jota saa alle kahdenkymmenen euron hintaan halppiskorista. Deus Ex on nimittäin pelinä jotain aivan erilaista. Enpä muista koska viimeksi olisi ollut näin epälineaarinen peli. Sen lisäksi peli on vielä pitkä (myös uudelleenpeluuarvoa löytyy) ja tarjoaa aivan loistavan juonen, mitä harvoin FPS-peleissä nähdään.
