Laajakankaalta kuutiolle
Atlantin takaa löytyvä toimiva Treyarch-paja on saanut aiemmin tehtäväkseen muiden muassa Dreamcastin Hämähäkkimies-aiheisen pelin. Kyseinen julkaisu oli käännös Activisionin PlayStationilla mainetta keränneestä toiminnasta, jonka jalanjäljillä myös tämä The Movie -lisänimeäkin kantanut Spider-Man seuraa. Sarjakuvien sijasta lähtökohtana toimii samanniminen uutuuselokuva. Leffan kohtauksia on venytetty tehtävien mittaisiksi pätkiksi ja sovitettu perinteisen kaavan mukaiseksi seikkailuksi. Radioaktiivisen hämähäkin puremaksi joutunut opiskelija Peter Parker paitsi selvittää välinsä Vihreänä Menninkäisenä tunnetun mielipuolen kanssa myös kaappaa Mary Janen kainaloonsa. Matkan varrelle osuu toki muitakin pahojaan punovia vastustajia. Mistäpä näitä kummajaisia löytyisi ellei sarjakuvista. Asusteiden puolesta hahmot mallintavat hyvin elokuvaa ja Hämähäkkimies saa vetää ylleen useammanlaiset trikoot.
Liitelyä betoniviidakossa
Hämähäkkimiehen synnyn kaikkine tragedioineen kertaava tarina on esitetty elokuvan loistoon verrattuna laimeasti. Välinäytökset kyllä seuraavat juonta uskollisesti, mutta itse kentät ovat tylsiä. Ulkoilmoissa on helppo liitää verkon avulla, sillä ilmeisesti Hämähäkkimies ampuu seittinsä vaikka pilvenreunaan kiinni roikuttavaksi. Liikkuminen vaikuttaakin rajattomalta, kunnes hahmo kääntää suuntansa pelialueen laidalla. Mutta niin kauan kuin pysyy ilmatilassa seikkaileminen on hauskan oloista. Maanpinnalle ei ole menemistä, sillä liian alas kurkottelu johtaa näissä kentissä hengen menetykseen.
Opetusjakso tutustuttaa aloittelijan supersankarin työsarkaan. Yhtälailla vihollisten paketointi kuin liikkuminenkin luonnistuvat verkon avustuksella. Ohjauksen puolesta Spider-Man ei kuitenkaan edusta kaikkein herkintä laatua, vaan näppäimiä saa välillä hakata aikansa, kunnes sankari tottelee. Peliä on moitittu kameraongelmista eikä syyttä. Onneksi toisella kuvakulman kääntäminen käy seikkailun lomassa, vaikkei tämä sentään pystysuunnassa toimi. Tahmeista kontrolleista johtuen Hämähäkkimiehen liikkumisesta puuttuu jouhevuus, vaikkei tasojakaan kaikessa yksinkertaisuudessaan ole tehty sulavaa liikkumista ajatellen. Jos perusroistot olisivat vähänkin liikkuvampia, sankari saisi kyytiä pelaajan rimpuillessa ohjaimen kanssa. On selvää, ettei kontrolleja ole sovitettu viimeisen päälle GameCuben peruspadille sopiviksi.
Peli näyttää kovin kolkolta ollakseen viimeisintä huutoa. Pilvenpiirtäjien kattojen tasalla liitäminen lienee vienyt suurimmat konetehot, mutta ei näkyä hämmästyttäväksi voi kehua. Kadulla parveilevista autoista ja muutamasta ohiliitävästä helikopterista ei ole nostamaan tunnelmaa. Yön laskettua peliympäristö herää puolittaiseen eloon ja on paikoin näyttäväkin, mutta kokonaisvaikutelma ei ole kovin kummoinen. Hämähäkkimiehen kotikaupungiksi New Yorkiksi pelimaailmaa on muutenkin vaikea mieltää. Roistot ovat peräisin samasta muotista ja kentistä puuttuvat niin yksityiskohdat kuin vaihtelevuuskin. Ääninäyttely on hoidettu ainakin osittain elokuvan alkuperäismiehistön voimin ja animaatiokohtauksiin tämä seikka tuokin tarvittavaa potkua. Musiikki ei ole mitään huomion arvoista, vaan jää suosiolla taka-alalle. Siinä missä elokuva oli varsinainen ilotulitus erikoistehosteineen, peliä vaivaa värittömyys. Jännitys ja taistelun kiihko ovat vaihtuneet puurtamiseksi ja pitkin poikin tasoja poukkoilemiseksi.
Liukuhihnatavaraa
Parikymmentä tehtävää tarjoavat pelattavaa hyvinkin viikonlopun ratoksi. Lukuisat ylimääräiset pelitilat ja -hahmot innostavat myös kokeilemaan tasoja pariin kertaan. Keskinkertaisuudestaan Spider-Man ei silti pääse eroon. Siitä ei ole poikkeukseksi sääntöön, jonka mukaan elokuvalisenssin turvin tehdyt pelit ovat pitkälti mitäänsanomatonta perusviihdettä. Alkuperäinen Neversoftin väsäämä PlayStation-peli samasta aiheesta viehätti toteutuksellaan. Nykykonsolilla pelattavuuden pitäisi olla jo toimivampaa, mutta uusi Spider-Man ei paranna tällä osa-alueella esikuvaansa verrattuna. Niinikään graafisesti se voisi näyttää huomattavasti kiinnostavammalta, mutta peliä tehdessä on luotettu pikemminkin avarien tilojen luomaan vapauden tunteeseen kuin tarkkaan tasosuunnitteluun. Tilanteiden ja vihollisten puolesta Hämähäkkimiehellä on periaatteessa enemmän puuhaa pelissä kuin elokuvassa, mutta tapahtumat eivät tiivisty vauhdikkaaksi rymistelyksi.
